perjantai 1. heinäkuuta 2011

This too shall past

Nythän on niin, että pidin elämäni tähän asti ainoan ikäkriisini, kun täytin kaksikymmentä (20) vuotta. Silloin pidin pitkään vakavia vaatteita, ja luulin, etten enää voi palata tennareihin ja huppareihin, koska olen niin vanha. Sitä kesti ehkä kaksi kuukautta, jonka jälkeen vedin taas yrjökännejä skeittikengissä ja silleesti.

Kuitenkin tänä keväänä olen huomannut, että ne +/- kaksikymppiset tytöt on mun kanssa nykyään aaaaaika eri kategoriaa, hyvässä ja pahassa, mutta tässä nyt keskitytään ulkonäköön. Yhdessä Espoon kalliimmissa kaupunginosissa dösää odotellessani näen sellaisia ruskettuneita, kiinteitä vartaloita, että meinaan välillä taklata ne maahan ja repiä niiltä vaatteet ennenkuin tajuan etten niin paljoa sellaisesta ole niiden kanssa kiinnostunut. Siis oikeasti, härregyyd, ne on niin sileitä ja ihania ja mitäkaikkea. Jotenkin olen myös ajautunut siihen, että joudun useisiin juomatilanteisiin sillä lailla, että siellä tyttösten ikähaarukka on juurikin tuo parikymppiä. Se on masentavaa. Vaikka (kirjoitin eka vasikka :D) olen hyvin sinut itseni kanssa ja blaa blaa, niin kyllä se on kohtalaisen nihkeää kun kaikilla muilla on niitä ominaisuuksia, joita itselläni oli se kahdeksan vuotta sitten ikäkriisin aikaan. Tiedän toki, että olisin ollut ihan yhtä palikka kuin ne joissain asioissa, mutta silti. MÄ OON VANHENTUNUT. Mussa on ryppyjä ja pahkuroita, ja inhoan niitä, koska suurin osa niistä on itse aiheutettuja. En tietenkään haluaisi perua suurtakaan osaa niistä tilanteista, joka niitä on aiheuttanut, mutta ei haittaisi, vaikkei niitä olisi tullut. Onneksi sentään tänään autollinen asfalttimiehiä tööttäsi ja vilkutti juuri mulle dösärillä kun odotin kyytiä töihin, koska se vähän helpotti. Vaikken tietenkään perusta mitään muiden mielipiteille.

Nyt on oikeasti TRL-kausi meneillään. Pitäisi hengata ikäistensä kanssa, ja sellaisten, joiden kanssa muistaa, että aina on ne kauniitkin osat. Ainakin henkiset. Ei vaan, sellainen kokonaisvaltainen hommahan tässä on taas kyseessä, että pystyy olemaan vähän armeliaampi, ja kai se tulee itsestäänkin, kun tottuu taas siihen ihon määrään mitä näkyy ympärillä.

6 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

Hyvin sanottu, kaikki. Mulle kävi pari viikkoa sitten niin, että ulkomaalainen bussikuski flirttaili kahdelle mua ennen olevalle nätille nuorelle tytölle täysin häikäilemättömästi, ja kun mä pääsin leimaamaan lippuani, se ei ees vastannut mun tervehdykseen. Mitenkään stereotypisoimatta kumpaakaan osapuolta, vaaleana pienenä mimminä saa yleensä jonkun verran huomiota varsinkin ulkomailla ja ulkomaalaisilta Suomessa. En sinänsä kaipaa flirttailevia bussikuskeja, mutta olihan se nyt vähän sun naamalle. en mä kyllä ollut kymmenen vuotta sittenkään mikään pitkäsäärinen ja ruskettunut, mut nyt oon kai viel vähemmän...

Anonyymi kirjoitti...

Mä en ole onneksi koskaan ollut pitkäsäärinen ja ruskettunut :D Mutta mä huomaan vanhentumisen muissa jutuissa...

- P

Anonyymi kirjoitti...

Helloy ite en kyl haluis että noi ulkomaalaiset alkais frittaileen mulle kaikkee sitä näkee ja niitähän on tosi paljo dösä kuskeina ! Niin näkemisestä tuli mieleen kun kirjoittelit myyneesi jotkun pinkit lantsarit jollekkin kundille ja ehkä se haistelee niitä ja päästelee kurahousuihinsa niinkuin kinkyä aattelit mut ehkä se on kuiteskin jees sille ja teit sen onnelliseksi ? Tää tuli mieleeni vaan kun näin kerran puistossa naisen joka oli ottanut paskasen tosin keltasen haisaappaan jalastaan ja joku kundi haisteli sitä ja hinkkas kuravatteet päällä itteensä nurtsiin ? Älytöntä ja alettiin frendin kanssa nauraa ja huudeltiin et haluuksä et tullaan kuseen sun päälle tai ton Blondin saappaaseen hah hah haa ;-)

nuunis kirjoitti...

just toi riikka, itsekään kaipaamatta mitään tuollaista, niistä sen nimenomaan huomaa. en mäkään oikein tiedä pitkäsäärisyydestä ja rusketuksesta, mutta kyllä sen huomaa monissa asioissa, niinkun panukin.

anonyymi, nimenomaan ajattelin pitää itselläni juuri sen vaikutelman, että tein sen vaan onnelliseksi ja ne oikeasti tuli juurikin niihin polttareihin, joista oli puhetta :) ja toisaalta, ehkä tossa sunkin kuvailemassa tapauksessa tultiin onnelliseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Huomenta vain , vaikka nähtiinkin se haisaappaan haistelu sessio :-)Olihan se mukavaa katsoa kun sielläkin tultiin onnelliseksi toisen hikisestä haisaappaasta ! En tiedä olikos sun haisaappaasi hikiset vai ei taikka parhaat päivänsä nähneet kuin kerroit ??? Mutta uskon kanssa ehkä kun joku ostaa sulta saappaasi typyn polttareihin uskoisin että ne sinne typyn jalkoihin päätyi ja polttareissahan aina ns.vähän hassutellaankin ;-) Muuten tykkään kirjoituksistasi niissä on sitä räväkkyyttä ja meininkii ! Vietä vaudikasta kesää tallilla tai missä sauhuutkin terkuin anonyymi Janna ;-)

nuunis kirjoitti...

kiitti janna, ja parhautta kesään myös sinne! :)