Tänä aamuna autossa matkalla töihin huutonauroin Heikelä Korporaation jutulle. Siinä Jared Letoa luonnehdittiin "hamsterimaisen söpöksi", ja koko 30 Seconds To Marsia "pörröisiksi ja vihaisiksi". Vähän sellaisiksi, kuin Gremlinsit, jotka muuttuivat riiviöiksi kun ne kasteli, "ja sama ongelma on myös 30 Seconds To Marsin musiikissa". Oikeesti, mahtavaa. Musta juuri näitä tän tyyppisiä orkestereja kannattaa ehdottomasti verrata jyrsijöihin, koska siitä ei tosissaan voi suuttua. Ja onhan toi ihan hyvä bändi, vaikkei sitä saakaan sanoa ääneen ainakaan kamalan kovaa. (Eilen kuulin myös muuten samalta kanavalta, että Maj Karman pojilla oli uransa alkuvaiheessa tapana vastata haastattelukysymyksiin huutamalla vastaukset niin lujaa kuin mahdollista. Mun mielestä toi on aivan mahtava konsepti, miettikää nyt niiden haastattelijoiden ilmeitä, jos ne ei ole yhtään tietoisia että niillä on tapana noin hupailla.)
Eilen kävin ostamassa viimeisiä joululahjoja. Mun pään on kai vallannut joku joulumieli, koska en ollut yhtään hermona, vaikka 1. matka duunista kotiin kesti 10 minuutin sijaan lähes tunnin, 2. etsin parkkihallista paikkaa puolisen tuntia, 3. joku lapsi huusi mun vieressä kassajonossa ja yksi löi mua joulupaperilla. Aika hyvin, sanoisin. Olin melko varma, että saan jonkun pyörrejujutsukilarin, mutta olin tyyni kuin oranssikaapuinen munkki. Aina jos meinasi alkaakaan kiristää, sivelin uuden Antti Asplundin suunnitteleman ristikorun viileää pintaa, ja kaikki oli taas hyvin.
Mä en ole koskaan oikein uskonut tipattomaan tammikuuhun. Mä olen aina miettinyt, että mä dokaan jos dokaan tai so not, mutta nyt on niin dokattu ja piinattu olo, että saatan taipua sellaiseen. Heikon ja taivuteltavan luonteeni vuoksi olisi helppoa vastata bilekutsuihin sillä, että on tipattomalla, eikä se sitten johtaisi enää lisätaivutteluun. Koska noin kolmannen kerran kysyttäessä "eksä nyt vois ois tosi kiva jos tulisit" ammun viimeistään piñatan päähän ja lähen baanalle. Nyt mä en jaksa enää. Mä haluun vaan olla ponien ja hauvojen kanssa vaihtelun vuoksi. Mä voisin jopa jotain urheilla ja noin, koska en mahdu mihinkään kolttuunkaan enää tän viinasta turvonneen ruhoni kanssa.
Ei kai tässä sen paskempaa menoa. Tuntuu ihan kuin olisi taas maanantai, mutta onneksi tänään työpaikkaruokalassa on joulubuffet, mikä paikkaa kaiken tuskan hamsterimaisella söpöydellään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti