torstai 12. helmikuuta 2009

Hot in herre

Tällä kertaa tahtoisin avautua hieman kosmetiikkatuotteiden termistöstä. Eilen valitsin ensinnäkin uutta ripsiväriä, joka on aina semisti tuskaisaa, koska niitä on myynnissä halpishintaluokassa tsiljoona eri merkkiä ja mallia. Max Factor oli kuitenkin nimennyt ripsarinsa lupaavasti False Lash Effectiksi, ja tästä syystä päädyinkin ostamaan sen. Ekassa käytössä huomasin jo, että nyt on käsissä hyvää shittiä, mutta vilkaistessani itse putkiloa, huomasin hyvin häkellyttävän tekstin. Natural look? Hei mietitään nyt yhdessä; tekoripsimäisyys ei ole luonnollista. Ei ole mahdollista, että ripset ovat samaan aikaan luonnolliset ja tekoripsimäiset. Toinen asia, joka oli ajaa mut hulluuteen, oli hiusvärien sävyjen nimeäminen. Kaikki hiuksiaan vaaleiksi värjänneet tietävät, että blondissa on kaksi pääsävyä: kulta ja tuhka. Kulta on naamiosana keltaiselle, siis lämpöinen hunajainen kullansävy. Tuhka puolestaan nimensä mukaisesti taittaa harmaaseen, eikä ole missään nimessä keltainen. Niinpä olin seota, kun yksi väri oli nimetty kultatuhkaksi. Sehän ei kerro yhtään mitään, eikä ole edes olemassa, koska ei voi olla samaan aikaan kulta ja tuhka, niinkuin ei mustakaan voi olla valkoinen, puhumattakaan siitä, ettei vihreä ole sininen. Voin kertoa, etten ottanut sitä väriä, koska noin sekopäisiin tuottajiin en luottaisi yhtään missään. Jos sanojen kanssa on jo noin suuria vaikeuksia, niin en halua edes ajatella, miten muut asiat ovat.

Tänään tapahtui hyvin järkyttävä tapahtuma, kun yhden tutun kämppä paloi niin pahoin, että jäljelle jäivät ainoastaan vaatteet, jotka hänellä olivat päällään. Tässä on useampikin käytännön tasolla merkittävä kohta. Ensinnä, ihan kaikki on ostettava, alkaen kylpypyyhkeistä, keittiövälineistä ja toilettikamoista. Toiseksi, joiltain osin menetettyä tavaraa on mahdoton korvata. Muistoarvollisia esineitä, tietokoneen kovalevyä, kauan sitten ostettuja tavaroita, joita ei enää valmisteta. Tuollaisen menetyksen edessä tuntuu varmasti voimattomalle, on vaikea miettiä mistä aloittaa. Tai miettiä tuhoutuneesta omaisuudesta tehtävää listaa vakuutusyhtiötä varten. Ei kai kukaan voi muistaa kaikkia tavaroitaan, tai mikä niiden arvo on joskus ollut ja on nyt. Pöytä on todella putsattu.

Pikkukoira Punkki on aloittanut uuden erikoisen harrastuksen. Se on siirtynyt kosteusvoiteiden syömisestä syömään kynttilöitä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hui kauhee toi tulipalo! :(

Mäkin oon kerran syönyt aika ison palan kynttilää. Luulin että se oli papaijaa. Ehkä punkkikin luulee jotain outoa?

-Panu-

Mierolainen kirjoitti...

Sininen ja vihreä voivat kyllä oikeasti olla toisiansa sisältäviä. Mä tiiän. Duunissa oppii ihan omituisia hommia.

Sanavahvisteena kalanviljelylaitos: porla

Anonyymi kirjoitti...

miero: no niin voi. heti kun julkaisin ton niin mietein et laguunit on sekä sinisiä ja vihreitä. anteeksi.

panu: mä epäilinkin, että punkki luulee olevansa sellainen lohikäärme kun yhessä kirjassa oli kun olin pieni. se oli sellainen liilanvärinen ja eli possujen kanssa ja söi kynttilöitä, ja lopulta se oli niin voimakas, että se pystyi lentämään. kai punkki on lukenut sen liian monta kertaa.