tiistai 3. helmikuuta 2009

Tee työtä jolla on merkitys

Toisinaan tulee mietittyä niitä hetkiä, joina on ollut töissä ja jotka ovat olleet ihan älyttömiä. Esimerkiksi silloin, kun olin videovuokraamon tyttö, ja eräs herra ajoi oikealla punaisella Ferrarilla pihaan, ja alkoi tingata kahden euron myöhästymismaksua melkein käsirysyyn asti. Jouduin antamaan sen maksun anteeksi, ja maksoin sen sitten itse. Oli vielä pakko mennä tsekkaamaan salaa se pirssi sillä aikaa kun setä oli kaupassa, ja siinä oli se ihan oikea poninkuva konepellissä. Se on myös ainoa kerta, kun olen nähnyt Ferrarin. Toisaalta myös se, kun olin eläinkaupantätinä ja metsästin purkkeihin sirkkoja ja jauhomatoja, on syöpynyt mieleeni. Jauhomadot kouristelivat vastenmielisesti pinseteissä, ja toisinaan jouduin nousemaan ylös puistellen itseäni inhon vallassa lausuen YÄÄÄBRRPPLLLL!! tempoen vaatteitani ja hiuksiani. Sirkat hyppivät taasen hullun lailla ja kopsahtelivat naamaan, kun niitä koitti pyytää. Pakastetut hiirivauvat olivat myös ällöttäviä, niillä oli sellaiset värikoodit, että nuorimmat olivat valkoisia ja vähän vanhemmat läikikkäitä ja rotat mustia. Mainostoimistossa taas kun tarjosin kaikennäköistä assarointiapua intoa puhkuen kuvauspaikalla, kyseltiin lähinnä mun alusvaatteiden väriä ja materiaalia. Setistä meinaa sattuivat puuttumaan nimenomaan mustat alusvaatteet, mutta ennenkuin ehdin riisua pitsiunelmani ehti joku malli ensin. Onneksi. Muutoin kantelin tavaroita kipittäen tuottajien perässä kuin puudeli. Ajaessani rekkaa muistan aina, kuinka yhdellä lastauslaiturilla oikeasti itkin ja huusin kun en saanut yhtä lavaa ulos autosta, olin niin pettynyt ja katkera feminiiniseen, luonnolliseen heikkouteeni. Raivo onneksi antaa voimaa, ja lopulta olinkin niin raivona, että olisin vetänyt sen vaikka perälaudasta läpi. Kukaan ei nähnyt tätä, ja pystyinkin pitämään naisten lippua korkealla ja tulemaan hyväksytyksi, koska sain hommani tehtyä. Loppuaikoina käytin myös häikäilemättä limu- ja roskakuskeja apuna, sillä osoittautui niin, että ne tekevät mitä vaan kun sanoo "sä oot niin vahva!". Toimi muuten joka kerta. Ihan pikkutyttönä taas keräilin huumeneuloja ja tupakantumppeja lasten leikkipaikalta joka aikainen aamu, ja olin työssäni aivan liian tehokas; olin aina tunnissa tehnyt koko päivän työt, vaikka kuinka vitkastelin. Se jos mikä oli turhauttavaa.

On muuten mahtavaa, että pikkukoira Punkki on hypännyt pöydälle ja kaatanut purkin, jossa oli noin kilo helmiä. Voin kertoa, että niitä tulee löytymään täältä varmaan vuosia vielä. Niitä on aivan joka paikassa, koska se on tietenkin vielä sutinut niissä ympäriinsä säikähdyksissään. Tai varmaankin riemuissaan sen tuntien. Olisin ehkä muutenkin vähän loman tarpeessa, vaikka nykyinen työ onkin edellisiin verrattuna melko järkevää.

5 kommenttia:

Kesäminkki kirjoitti...

oi, kauniita ja hienoja, merkityksekkäitä hetkiä! <3 pystyin jotenkin samaistumaan kaikkiin tosi hyvin paitsi mainostoimistoon, koska mitään sen kaltaistakaan en ole eläissäni tehnyt.

ja mikään, no, MELKEIN mikään ei ole yhtä turhauttavaa kuin se, että on liian nopea ja tehokas työmääräänsä nähden ja sitten pitää toimittaa tyhjää kiireisen näköisenä asialliset hommat hoidettuaan. sitä ei voi kestää pää eikä perä.

Mierolainen kirjoitti...

Vielä alkusyksyllä kun olin vanhassa duunipaikassani, saattoi työpäivä olla pahimmillaan niin, että tulin kasiksi töihin ja päivän työt oli tehty (eli sähköpostin tarkistaminen) kymmentä minuuttia myöhemmin. Sitten piti vain jotenkin yrittää näyttää ahkeralle kun pomo kulki ohi ja odotella kellon siirtymistä pikkaisen yli neljään ja kotiinlähtöön.

Kiisseli kirjoitti...

Ja mun työpäivät on viimeiset pari kuukautta olleet tismalleen samanlaisia kuin Mieron, noin neljänä päivänä viikossa, joka viikko. Ja ilman palkkaa. Huomattava parannus tulee kyllä kun jatkan samaa hommaa vielä seuraavat neljä kuukautta, mutta palkan kanssa!

Ei se palkka vaan se työn mielekkyys, sanon minä.

panu kirjoitti...

Mä tulin tänään kotiin miettien, miten paljon pidänkään työstäni. Mikä varmasti johtuu tasan siitä, että sitä on varmasti tiedossa vain jotkut viisi päivää enää, minkä jälkeen mut pakotetaan jonnekkin mainostoimistoon henkisesti joukkoraiskattavaksi.

panu kirjoitti...

Siis todennäköisesti pakotetaan. Ei oo mitään näköpiirissä, toim. huom.