Itsehän olen henkilönä sellainen, että haluan tietää asioistani vähän matkaa eteenpäin. Kun teen jonkun valinnan, niin suurella todennäköisyydellä se tarkoittaa tietyn ajan kuluessa jotain. Työssä tämä korostuu, tahdon mieluiten olla varma kaikesta, tarkoittaen työtehtäviä, varmaa osaa palkasta ja toimipisteen sijaintia. Nyt olen kuitenkin heittäytynyt omalla mittapuullani ihan sekoboltsiksi ja meinaan ottaa vastaan yhden sisäisen siirron, johon hain ns. kännissä ja läpällä, mutta sitten sainkin sen. Se on määräaikainen, ja sen jälkeen pääsen takaisin nykyisiin tehtäviini, mutten tiedä minne. OMG WTF SATAN?? Oon jo ihan hermorauniona tästä, vaikka en olekaan vielä saanut viimeisimpään lieviä ehtoja asettavaan puolisuostumismeiliini vastausta. Miten voi olla näin vässykkä?
On huikeaa, miten paljon hyviä ohjelmia alkaa nyt telkkarista. En kehtaa sanoa niitä kaikkia, mutta koska kaikki jo tietävät nolon palavan rakkauteni lauluohjelmiin, niin voin mainita Idolsin ja Voice of Finlandin. Menen muuten nykyään ihan pähkinöiksi katsoessani X-Factoria, jos Simon vetää käden lippaan ja iskee sen jälkeen silmää. Grrr. Tosin tuon tunnustuksen jälkeen voisin sanoa mitä vain, mutta kaikki muistaisivat vain tuon osion Simonista.
Ensimmäisessä kappaleessa mainittu hermoilu purkautuu mulla yleisen sekoilun lisäksi ostamisena. Pakko. Ostaa. Tavaria. Joita en tosiaankaan tarvi, ja joihin en yleensä raaski tuhlata. Niinpä massit on finaalissa, paalu loppu, hynät tapissa. Mitä välii, ei mitään! Paitsi että hermostun siitä vain lisää.
En ole nähnyt ketään kaveria sataan vuoteen. Tai ainakaan montaa.
Onneksi on enää kolme yötä Michael Monroen keikkaan.
Uutenavuotena meille tulee Pörrin ja mun kavereita, ja niiden tyttöystävät, ja pahoin pelkään, että mun odotetaan olevan niiden kanssa. Jaiks.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Joo, mä olen kanssa ihan liekeissä Voice of Finlandista ja Idolsista. Toivottavasti ne voicen laulajat on parempia kuin mainoksissa.
Ja se uus anatomia-sarja on kanssa hyvä. En tiedä miksi kaikkien ohjelmien nimeksi pitää laittaa anatomia, mutta eka jakso vaikutti hyvältä. Totuuden anatomia, sehän se on.
Ja Nurse Jackiesta alkaa uudet jaksot. Siistiä!
äöäöäöä päivitys!1!! jee jahuu mahtavaa örgh
mulla on toi varmuusjuttu ihan sama ja se on vähän nolo piirre mutta silti mun mielestä kypsää, että tunnustetaan se. nolo simba-paita.
mä odotan tota voice of finlandia kanssa, kert se on onnistuttu markkinoimaan jotenkin tosi puoleensavetäväksi VAIKKA siinä on lauri tähkä, minkä luulisi olevan mahdoton yhtälö. voi kyllä olla, että joudun suttaamaan telkkarin ruutua aina kun sen vino naama tulee siihen, mutta otan sen riskin.
mulla on kans rahat loppu, kert katsoin tapaninpäivänä aiheelliseksi syytää sata euroa kallion juottoloihin. miten, sinä kysyt, miten tämä on mahdollista. en tiedä vastausta itsekään. olin viimeiset pennosetkin selvästikin kylvänyt jollekulle romanikerjäläiselle, kert kukkarossa ei ollut mitään. mitään. ja just mitä välii ei mitään, paitsi uusi vuosi ja hmm.
vähän maaninen olo, anté.
telkkarisarjat on kyllä kivoja, ja jos/toivottavasti voice of finland on niin hyvä kun kaikki selvästi ajatellaan, niin sitten otetaan kauheet suosikkivertailut ja kommenttisessarit täällä blogistaniassa! (vaikka lauri tähkÄH)
musta noiden dokabailailtojen hintaa on joskus vaan mahdoton ennustaa. muistan antaneeni kerran myös LOUNARIN venäläiselle katusoittajalle, joka veti sähköskeballa hey judea, kun kolikot oli menneet. oijoi.
Mulla ei myöskään ole jenin jeniä rahaa, eikä myöskään oikein tulossa mistään mitään. Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi musta on maailman hauskinta ostaa asioita! Jee! uusi asia! Ei rahaa! Jee!
Onnea uuteen duuniin, sitten. Itsehän käyn lähinnä erilaisissa IT-alan yrityksissä olemassa vittuilun kohde. Eilen mun käskettiin mm. kertoa vitsi ja myydä tämä kahvikuppi. Vitsistä kieltäydyin kohteliaasta, kahvikupin yritin myydä. Needless to say, duunia ei ole tulossa, mutta enpä olis halunnutkaan.
Life sucks, man.
- P
Jee! uusi asia! Ei rahaa! Jee!
:D jotenkin tosi panumainen tuo.
ääh, toivotaan et pian löytyisi kiva duuni. tollaset sekoiluhaastettelut VITSINKERTOMISINEEN pitäisi kyllä kieltää, ei oo mitään järkeä. halojaa.
life will get better, man <3
Uusista, epäilemättä mainioista tv-sarjoista haluaisin myös mainita kolmosella ihan pian alkavan SUKARIN. " Millainen ihminen miljonääri Toivo Sukari todella on?" Mitä Vesa Keskinen edellä... Odotan todella!
Sanavahvistus on netermol. Työnhakusivusto sellaisille ihmisille, jotka etsivät "IT-alan-töitä" ja mainitsevat CV.ssään omistavansa tietokoneen ajokortin.
-Zäk_
vanha kunnon tietokoneen ajokortti :D
argh, veikkaan et toi sukari on vaan mulle liikaa. mutta sulle taas just sopiva zäkmän!
sanavahvistus on perstedi, eli tila jossa on balanssissa vain äässinsä päällä.
Lähetä kommentti