...Mutta turhaan

What's in your head, in your head?

2012-01-16T21:56:00.004+02:00

Koska viimeaikoina, eli noin ehkä kaksi vuotta, on tuntunut vaikealle löytää aika blogikirjoitusten tuottamiseen, kokeilen nyt vähän erilailla. Kirjoitan tätä nimittäin sängyssä. Yleensä ennen nukkumaanmenoa luen vähän jotain, sen aikaa että vähän tyynnyn ja hiukset ehtivät vähän kuivaa. Käyn suihkussa aina iltaisin, koska jos kävisin aamuisin, joutuisin föönaamaan, ja se on kauneudenhoidollisessa kategoriassa typerintä mitä tiedän. Kotitöiden kategoriassa sitä on imurointi, ja silittämisen alakategoriassa naisten slimmatut kauluspaidat, vaikka tämä onkin nyt objekti eikä homma niinkuin muut esimerkit, niin juu-juu, sellaisella Maajussi-Hans äänellä. Välihuomautuksena sellainen, että näin isolla ja muinaisella läppärillä kuin omani on, näyttää olevan kohtalaisen vaikea operoida, joten kirjoitusvirheistä (ja miksei myös oudoista lauserakenteista) sopii syyttää yksin sitä.

Jouduin käymään uutta tointani varten huumetestissä viime viikolla. Olin siitä jotenkin ihan saatanan peloissani, vaikka oikeasti siihen ei ollut tietenkään mitään syytä. Vastaavanlaisista testeistä mulla on kokemusta vain ratsastusurheilusta, ja siellä niiden tuloksilla ei tuntunut olevan kauheasti ennustettavuutta. Niissä näkyivät esimerkiksi myös jotkut yrtit (höhö, tiedän mitä siellä nyt mietitään mutta ei), joita kaakki oli voinut saada jossain rehussa ja varmaan joissain maissa ihan lähipuskistakin. Aina oli jännitysmomentti, ja jotenkin alitajuisesti käsitin tämän itseänikoskevan keissin samalla lailla. Tänään onneksi tuli se todistus, jossa lukee, että "annetussa näytteessä (x) ei huumausaineita". Se siis oli oikein ruksattu, vaikka se oli ainoa vaihtoehto. Toivottavasti se ruksi ei ollut tarkoitettu tuon ei-sanan päälle?

Vähän aikaa sitten alkaneen ajanlaskumme vuoden 2012 ensimmäisenä työpäivänä nukuin pommiin, koska iPuhelin meni jotenkin sekaisin uudestavuodesta taas. Olen siitä edelleen niin säikkynä, että laitan joka päivä siitä soimaan sekä puhelimessa olevan kellon, että toisen sovelluksena ladattavan kellon. Niinä aamuina, kun vien Punkin, sovelluskello soittaa 0700, jolloin painan torkkua, ja se herättää uudestaan 0710. Jos se ei toimisi, niin laitan varmuudeksi varsinaisen kellon, joka siis alunperin petti minut, soimaan 0712. Voitte vaan kuvitella mitä tämä minuuttipeli tekee mun psyykelle. Ja kun joka päivä ajat eivät ole edes samat, niin joskus vaan tuntuu etten ole ihan kompetentti ja kaikkien etu olisi, että nukkuisin ikuiseen pommiin. Sovellusherätyskellossa on äänenä lintujen laulua, ja se vituttaa sellaisella kirkasvalolamppumaisella tavalla, jossa on toki myös positiivinen sävy. Toisessa on äänenä Metallican One, joka on alkanut vituttaa, no, ihan puhtaasti melko paljon. Muuten nukkumishommat menee hyvin, uni tulee ja se on hyvälaatuista, vaikkakin voisi kestää lähes aina pidempään.

Oh, vielä yksi asia. Työmatkoilla kuuntelemani musiikin määrä on tällä hetkellä aika rajattu, koska niitä pitää ladata kultaharkkoja vastaan iTunesista, jossa vielä käytän Pörrin tiliä, eli joudun periaatteessa kysymään aina etukäteen että voinko ladata jonkun levyn koska sen massit ne periaatteessa on. Lisäksi mulla blankottaa musiikin suhteen aika täysiä. Oikein mikään ei miellytä. (Kuulin muuten tänään radiossa sellaisen biisin, jossa aivan käsittämätön bailukura-artisti Mohombi (tai joku sellainen) oli sämplännyt biisiinsä Cranberriesin Zombieta, muuttaen vain sanan zombie sanaksi mohombi. Voi jumalanpyssyt sanon minä.) Ei ainakaan mikään uusi, lähinnä jaksan kuunnella The Sex Pistolsia tai HIMin Greatest Love Songs vol. 666:ta. Kursivoinnista sen sijaan pidän, vaikka sekin on ehkä vähän löydetty vain uudestaan.

That was bloody brilliant

2011-12-27T22:39:00.003+02:00

Itsehän olen henkilönä sellainen, että haluan tietää asioistani vähän matkaa eteenpäin. Kun teen jonkun valinnan, niin suurella todennäköisyydellä se tarkoittaa tietyn ajan kuluessa jotain. Työssä tämä korostuu, tahdon mieluiten olla varma kaikesta, tarkoittaen työtehtäviä, varmaa osaa palkasta ja toimipisteen sijaintia. Nyt olen kuitenkin heittäytynyt omalla mittapuullani ihan sekoboltsiksi ja meinaan ottaa vastaan yhden sisäisen siirron, johon hain ns. kännissä ja läpällä, mutta sitten sainkin sen. Se on määräaikainen, ja sen jälkeen pääsen takaisin nykyisiin tehtäviini, mutten tiedä minne. OMG WTF SATAN?? Oon jo ihan hermorauniona tästä, vaikka en olekaan vielä saanut viimeisimpään lieviä ehtoja asettavaan puolisuostumismeiliini vastausta. Miten voi olla näin vässykkä?

On huikeaa, miten paljon hyviä ohjelmia alkaa nyt telkkarista. En kehtaa sanoa niitä kaikkia, mutta koska kaikki jo tietävät nolon palavan rakkauteni lauluohjelmiin, niin voin mainita Idolsin ja Voice of Finlandin. Menen muuten nykyään ihan pähkinöiksi katsoessani X-Factoria, jos Simon vetää käden lippaan ja iskee sen jälkeen silmää. Grrr. Tosin tuon tunnustuksen jälkeen voisin sanoa mitä vain, mutta kaikki muistaisivat vain tuon osion Simonista.

Ensimmäisessä kappaleessa mainittu hermoilu purkautuu mulla yleisen sekoilun lisäksi ostamisena. Pakko. Ostaa. Tavaria. Joita en tosiaankaan tarvi, ja joihin en yleensä raaski tuhlata. Niinpä massit on finaalissa, paalu loppu, hynät tapissa. Mitä välii, ei mitään! Paitsi että hermostun siitä vain lisää.

En ole nähnyt ketään kaveria sataan vuoteen. Tai ainakaan montaa.
Onneksi on enää kolme yötä Michael Monroen keikkaan.
Uutenavuotena meille tulee Pörrin ja mun kavereita, ja niiden tyttöystävät, ja pahoin pelkään, että mun odotetaan olevan niiden kanssa. Jaiks.

Miten sanotaan?

2011-12-20T22:13:00.002+02:00

Koin järkyttävän keskustelun töissä muutama päivä sitten. Se alkoi sillä, että puhuttiin kepeään ja yleissovinnaiseen sävyyn presidenttiehdokkaista, aiheesta joka lienee lähes kaikkien huulilla kuten vaikka musta joulu. Kauhisteltiin ensin Saulin ja Jennin ikäeroa, sitten Pekan ja Nexar Antonion (käyttääx se vaan jotain nimee daa?) samaa. Sitten, kaksi naispuolista kollegaani, ihan ok sivistyneen oloista ja kohtalaisen järkevää, sanoivat naamaa väännellen ettei presidentti kyllä voi olla sellainen. Ooh, sellainen! Kysyin sitten kiusallani, että vihreä vai. Ei, vaan.. sellainen hinttari. Miksei? Koska se on luonnotonta! Homous on sairaus! Pakko olla päässä jotain vikaa, koska ei sen kuulu mennä niin! Hävettää, mieti nyt! Seuraavaksi voi olla suhteessa eläimiin!

Olin aivan vitun järkyttynyt tästä. En ole koskaan keskustellut näin suvaitsemattomien ja moukkamaisten ihmisten kanssa. Useiden kommenttien jälkeen jäin ihan suu auki. Itse olen kuulemma supersuvaitsevainen, koska eihän kansa tuollaista voi hyväksyä. Mitä vittua? Kaikki ihmiset, jotka tunnen niin hyvin, että koen voivani heidän kanssaan puhua politiikasta sen vähän mitä se itseäni kiinnostaa ja mitä siitä tiedän, eivät ikimaailmassa sanoisi noin. Hävettää ne ihmiset, jotka sanovat. Oksettaa. Olen sanaton, kiihtynyt, pettynyt, järkyttynyt ja en edes tiedä mitä kaikkea muuta. Kaikki nämä kommentoijat sanoivat, että heillä on myös homokavereita. Ei vitussa ole, ei kukaan voi pitää ystävänään sellaista, jota häpeää ja pitää sairaana.

Tämähän ei oikeasti edes ole poliittinen kysymys, eikä siitä koskaan olisi tullut sellainen, ellei jollain olisi ollut ongelmaa sen kanssa. Ihmisessä oikeasti merkitsee pelkästään sisin ja ajatukset, eikö niin, sanokaa että teistäkin.

Feel it turning your heart into stone. Feel it piercing your courageous soul.

2011-12-16T13:33:00.002+02:00

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä pahemmin tämä pimeys saa mut.

En saa oikein nukuttua, vaikka olen kokeillut kahta keinoa, jotka yleensä aina toimii. Ensimmäinen on fyysinen tekeminen, eli urheilu, ulkonaolo ja puuhastelu. Toinen on viinanjuominen. Uniongelmista johtuen olen aivan hävyttömän väsynyt, toisinaan niin väsynyt, että änkytän. Töissä tämä tekee mut tosi säikyksi, enkä oikein sitten enää uskalla puhua kun menee ihan Scatmaniksi se homma. Lisäksi joinain päivinä väsyttää niin kamalasti, että kaikkien eläinten söpöys itkettää, mummujen ja pappojen liikuttavuus itkettää, tarinat itkettää ja tv-ohjelmat ja se, jos vaikka jokin putoaa kädestä. Hohhoijaa.

Alan myös olla kalpea ja ällöittävä, niinkuin talvella on tapana. Meillä on kotona sotkuista. En jaksa harjoitella kitaransoittoa. Voisinpa vain nukkua. Ja olispa kaikki hiljaa.

Ainoa hetki, jolloin asiat on oikeastaan aika hyvin enkä mieti mitään, on se kun olen hevosen selässä. Ajattelin, että joskus vielä sävellän biisin, joka kryptisesti kertoo siitä fiiliksestä.

Love in theory and practice

2011-11-08T10:54:00.004+02:00

Eilen tuli Sinkkuelämää-sarjan kuutoskauden kaksi viimeistä jaksoa, jotka siis ovat koko sarjan päätösjaksot. En ollut koskaan nähnyt niitä ennen, joten katsoin niitä aika kiinnostuneena. Niissä on aika ihana tunnelma, niissä on Pariisia, ystävyyttä, Louboutineja, rakkautta, tuhatkerroksisia mekkoja, Smith Jerrod, timanttikoruja ja romantiikkaa. Sain katsoa ensimmäisen jakson ihan itsekseni, ja toisen jakson loppupuolella Pörri tuli kotiin. Olin vähän harmissani, koska olisin halunnut katsoa ne rauhassa ja olla vähän hömppäliikuttunut, ja olinkin sitä kyllä kuitenkin. Jossain kohtaa mainostauolla menin johonkin tekemään jotakin, ja arvioin tapojeni vastaisesti mainostauon pidemmäksi kuin se olikaan. Pörri tuli ilmoittamaan, että ohjelma oli jatkunut, mutta että oli laittanut sen pauselle mua varten. Oli kuulemma kerinnyt mennä vasta yksi repliikki, Pörri kertoi, "ja siinä Mr. Big sanoi: "Useimmat tulevat Pariisiin rakastumaan, mutta sinä tulit läimäytetyksi"."

A little less conversation, a little more action please

2011-11-06T18:18:00.002+02:00

Otetaan tähän esimerkkiin kaksi ihmistä. Nämä kaksi ihmistä keskustelevat. Jotta keskustelu olisi tasa-arvoinen, tulisi sen pelkistettynä edetää suunnilleen niin, että toinen sanoo jotain, toinen kuuntelee, ja omalla vuorollaan sanoo jotain, ja niin edelleen. Keskusteluissa ihmiset ovat erilaisia, toiset ovat lyhytsanaisia ja mietteliäitä, toiset innostuneita ja elehtivät puhuessaan, kolmannet no vaikka minkälaisia.

Olen lähiaikoina tavannut kaksi ihmistä kahvinjuonnin merkeissä. Ensimmäinen näistä oli poika, jonka olen tuntenut alle kouluikäisenä ja sitten ala-asteen kaksi ensimmäistä luokkaa, ennenkuin se muutti toiseen kaupunkiin. Nyt, yli 20 vuotta myöhemmin, se poika oli insinööri, selvästi intellektuelli ja paljon matkustellut, ja päätimme vaihtaa kuulumisia kun kerran välimatka on niin lyhyt. Olin vähän jännittynyt, ja noin puoli tuntia jaksoin tsempata ja olla normaali, mutta sitten asloin puhua tapani mukaisesti saatanan kovaa, viuhtoen käsillä ja keskeytellen epäkohteliaasti silkasta innosta. Se poika nimittäin puhui niin hi-taas-ti, etten pystynyt olemaan. Aina, jos jonkun keskusteluenergia on omaani huomattavasti pienempi, jaksan vähän aikaa mutta sitten turhaudun, alan arvailla lauseiden loppuja ärsyttävästi ja ihan rehellisesti jyrään ne keskustelussa ihan, koska vaikka mun jutut ei välttämättä ole parempia niin ainakin ne kerrotaan nopeammin! Veikkaan, ettei se halua nähdä mua enää.

Toisen tunnen enemmänkin kirjoittelun ja muilta kuulemani perusteella, ja olen yhden kerran tavannut sen sattumalta eräässä kulkuneuvossa baari-illan päätteeksi, mutta olin niin naamat etten voi kertoa siitä tapaamisesta muuta, kuin että olin erittäin vainoharhainen, koska mut oli tunnistettu. Tämän tyypin kanssa oli puhetta, että pääsisin johonkin treenikämppätyyliseen rakennukseen soittamaan kitaraa, ja kelasin, että olisi kiva nähdä kerran ennenkuin kauheissa paineissa yritän vinguttaa Paulista jotakin. Etten purskahtaisi heti kättelyssä itkuun tai löisi ketään kun ne neuvoo. Myös tämä henkilö oli hyvin rauhallinen, ja mun keskittyminen herpaantui taas heti alkuunsa, ja kikattelin ja syljin puhuessani. Kuitenkin, pikkuhiljaa jotenkin se rauhallisuus tarttui, enkä lainkaan samalla tavalla tuntenut pakkoa huutaa kokoaikaa, ehkä vain puolet.

Mistä sen tietää, että onko vastakohtaisuus sellaista, joka tekee hulluksi vai sellaista, joka tasapainottaa?

Kill city kills

2011-11-01T22:24:00.004+02:00

Tämä on tämän blogin 400. merkintä. Ajattelin, että siitä tekisin jotenkin erityisen. Kuitenkaan, en ole tuntenut erityistä oloa vielä kertaakaan, kun olen ollut bloginkirjoitusasemissa, joten päätinkin tehdä tästä itselleni ominaisen poukkoilevan. Touko-Pouko.

Tänään töissä eräs vanhempi naishenkilö kehui punaista kynsilakkaani. Soitin sisäiseen palvelunumeroon, jossa tuntematon vanhempi naishenkilö sanoi tulevansa hyvälle tuulelle pelkästään siitä, kun kuulee mun äänen, se kuulosti kuulemma niin hyväntuuliselle. Töissä eräs vanhempi nainen, joka ilmeisesti on tottunut siihen että kaikki pelkäävät sitä ja siksi asiat tapahtuvat sen tahdon mukaan, ei ole puhunut mulle kahteen päivään, koska vastustin sitä johdonmukaisesti ja sanoin jopa, että "älä viitsi".

Eilen sain harrastukseeni liittyviä tekemisiä, joista ihmiset maksavat pienen korvauksen, ja saatan saada taloudellisen tilanteeni taas balanssiin eläinten sairastelujen, rokotusten ja tarkastusten aiheuttamien menopiikkien jälkeen.

Toisinaan huomaan, kuinka ihmiset yrittävät saada mut sanomaan jotain typerää tai kiinni tietämättömyydestä, jolloin tuijotan niitä rävähtämättä silmiin ja artikuloin erityisen selvästi ja varmasti, ja nautin kun ne pettyvät. Pidän erityisen paljon tällä hetkellä äidistä ja siskosta, koska ne eivät ikinä yritä puijata, ja ne tietävät täsmälleen millainen olen, eikä mun tarvitse olla yhtään parempi. Jotenkin epävarmassa ja viitsimättömässä tilassa mua suunnattomasti kyllästyttää ihmisten oletukset siitä, millainen olen, tai vielä paremmin ne ohjeet, joita ne vähintään rivien välistä antavat. Eräänä päivänä keskustelin yhdestä kilpasuorituksesta, josta keskustelukumppanini ilmoitti tuntevansa myötähäpeää, vaikka ei itse osaa todellakaan tehdä sitä paremmin. Vastasin, että mulla ei ole aikaa, edellytyksiä eikä energiaa hävetä lähestulkoon ketään, koska itseni häpeäminen riittää. Joskus olisi aivan vitun hyväksi keskittyä vaan niihin omiin asioihinsa, koska tuomiopäivänä ensimmäisen kiven heittäjää objektiivisesti arvioiden tullaan etsimään pitkään.

Maalla tähtitaivas on ehkä yksi hienoimmista asioista ikinä. Se näyttää kolmiulotteiselle, vähän pölyiselle, ja tähtien kirkkauserot ovat suuria. Se on kauhean kaunista.

Olen pitänyt korkin pitkään kiinni, mutta kyllä joskus vaan tekee kovasti mieli yhtä paukkua, kai se on lähinnä vaan tapa.

Pidän kovasti Nokia N9:n mainoksen siitä kohdasta, jossa on se punaruskea, vähän harmaantunut ja suurisilmäinen koira, jota silitetään pitkällä vedolla ja sen liikkuu ihan hiukan sen mukana.

Ostin tänään Michael Monroen elämänkerran, ja kannoin sitä käsivarrellani koko matkan lounaspaikkaan, ja ihmiset katsoivat sitä ja sen jälkeen mun toimistomaista olemusta vähän hämmentyneinä. Joskus, kun kuuntelen aamulla death metalia kuulokkeilla, kuvittelen että jos joutuisin gallupiin meneillään olevasta musiikista, ei mua uskottaisi. Silloin myös hymyilen ärsyttäville ihmisille, koska se on helppoa, kun korviin kuuluu kuolonkirkaisuja ja örinää ja mäiskettä.

Olen alkanut suunnitella, mitä tekisin, jos voittaisin lotossa, mutta se on jo kokonaan toinen tarina.

Fear turns into adrenaline

2011-09-26T17:35:00.004+03:00

Minä pidin koulussa geometriasta. Tykkäsin laskea kappaleiden tilavuuksia, niiden joidenkin sivujen tai muunlaisten mittojen pituuksia, selvitellä monimutkaisista kuvioista aina vain lisää, kunnes sain riittävästi tietoa juuri sen kysytyn asian laskemiseen. Kaikkeen oli kaava, se oli mukavaa, ja muistin ne aina ulkoa, koska ne jotenkin tekivät mielestäni järkeä. Pidin erityisen paljon myös derivoinnista, ja vinkaisin äsken ääneen järkytyksestä, kun en enää muista, miten se meni. Muistan vain, että siinäkin oli säännöt, kun teki jotain niin sai vastauksen. Silti ehkä suurin matemaattinen rakkauteni oli yhtälöt, tiedättehän ne, joista selvitetään yleensä x, toisinaan y tai jopa z. Niissä termejä siirrellään yhtäläisyysmerkin puolelta toiselle, niitä kerrotaan tai jaetaan, kunnes vasemmalla puolella on jäljellä vain haettu termi ja oikealla puolella vastaus.

Toisaalta pidin myös ruotsin epäsäännöllisistä verbeistä, koska ne rehellisesti piti opetella ulkoa. Niistä oli aina kokeita, ja okei, olin tosi haka ruotsissa muutenkin, mutta etenkin epäsäännöllisissä verbeissä, niissäkin on se tietty logiikka osassa ja osa vain on helppo muistaa. Rakastin myös säännöllisten verbien taivutuskategorioita, joiden avulla pystyi taivuttamaan minkä vain verbin.

Välillä aina, kun mietin näitä juttuja, huomaan olevani aika neuroottinen. Ehkä tähän samaan johdonmukaisuuden kaipuuseen kuuluu se, että välillä mua hirvittää jotenkin ihan kamalasti se asia, ettei ihmisten reaktiota voi koskaan tietää. Koskaan ei tiedä, mistä ne suuttuu, paljonko ne jaksaa syödä tai onko ne nukkuneet tarpeeksi. Jos niille sanoo jotain, ne voivat vastata ihan mitä tahansa. Ihan mitä tahansa. Sellainen on hermostuttavaa.

Näin tänään kotihoodieni paikallisen piritorin tuntumissa yhden pojan, joka tuli aikoinaan yläasteelle siihen kouluun missä olin. Se tuli kesken lukukauden, sillä oli surulliset ja kauniit silmät, vähän pidempi kihartuva tukka, mutta se näytti jotenkin kovin vanhentuneelle jo silloin, vaikka se kyllä oli meidän muiden ikäinen. Nyt se joi silmät sumeina kaljaa, maanantaina iltapäivällä, sen posket olivat lilertävän aknen peitossa ja vaatteet likaiset.

As my guitar lies bleeding in my arms

2011-09-09T09:01:00.002+03:00

Työpaikkani sijaitsee ostarilla, jossa usein katusoittajat esittävät musiikkia. Usein ne ovat romaneja, jotka soittavat humppa- tai iskelmätyylistä musiikkia epävireisesti harmonikalla. Täällä on myös tyttö, joka soittaa jylhien kappaleiden päälle nokkahuilulla, ja tekee ihan koko päivää: se on yleensä yhdeksästä neljään silloin kun on. Suosikkini kaikista on kuitenkin poika, joka soittaa akustista kitaraa ja laulaa. Sen ääni on vähän käheä, ja siinä kuuluu jotenkin se, että se todella haluaa laulaa. Sillä on rastat ja pisamia. En ollut nähnyt sitä pitkään aikaan, kunnes tänään hain ennen töitä Battery Strippedin, ja se lauloi siinä K-kaupan edessä. Kun tipautin sen kitarakassiin kaikki kolikkoni ja katsoin sitä silmiin, vatsassa oikein muljahti. Miten pojat on niin ihania?

Got blood?

2011-08-29T21:20:00.002+03:00

Olin perjantaina lääkärissä, ja siellä piti sitten ottaa verikoe. Koska minusta on aikoinaan otettu verta kuin häkää, niin tiesin tosi hyvin, mitä tuleman pitää, ja meninkin laboratoriohuoneeseen viekas hymy kasvoillani. Laborantti oli mummo, mikä joskus vie pohjan tältä, mutta onneksi ei tällä kertaa. Mummo kiristi haukkarini kohdalle nauhan ja alkoi läpsyttää kyynärtaivettani. "Nää on nää mun vähän masentavat taipeet", vitsailin viitaten siihen, ettei mulla tosiaankaan näy yhtään suonta siinä missä kaikilla muilla oikein pullottaa. Mummo vain suipisti paheksuvasti suutaan, eikä ottanut yhtään edes kohteliasta kontaktia saatika vastannut. Obotas vaan. Mummo rykäisi neulan tunnusteltuaan hartaasti ja hyvässä uskossa kiinnitti siihen putkilon. Ei mitään. Mummo liikutteli neulaa hyvin ikävän tuntuisesti ihon alla. Ei mitään. Ei muuta kun uutta neulaa ja uutta suonta kehiin, ja sillä yhdistelmällä ihan sama juttu. Tässä kohtaa ensin pistetty suoni alkoi vuotaa, johon mummo totesi innostuneena, että on mussa verta sittenkin, vaikka sitä ei saa ulos! Tässä kohtaa mummo päätti juoksuttaa verta pienemmästä suonesta, joka ainoana reilusti taipeen yläpuolella vähän kuultaa lävitse. Pistettyään siitäkin läpi mummo kumartui turhautuneesti ja kysyi suorastaan tuskastuneella äänellä, että onko tämä aina näin vaikeaa, johon vastasin paraatihymyni takaa, että on. Lähes joka kerta. Sisuuntuneena mummo kiskaisi kiristysremmin niin että puutumisesta ei ollut enää epäilystäkään, ja osui lopulta siihen pikkusuoneen. Hurraa! Sain taas erinomaisen pahat mustelmat.

Muuten ei mitään. Paitsi että ostin tänään K-kaupasta tosi monia erilaisia vihanneksia ja tulin onnelliseksi vähän.

Coffee black and egg white

2011-08-22T19:41:00.002+03:00

Tänään en mennyt töihin. Viime yönä heräsin jäätävään vatsakipuun, kiemurtelin kaikkiin mahdollisiin variaatioihin sikiöasennosta, olin polvillani kippurassa tai tuin sääret sängynpäätyyn, jotta olisin päässyt kaikesta lihasponnistuksesta, joita asennon ylläpitäminen vaati, mutta sekään ei helpottanut. Lopulta oksensin, makasin vähän aikaa vessan lattian viileillä kaakeleilla. Heräsin normaaliin aikaan herätyskelloon, sängystä, ja soitin samantien pomolleni, joka äänestä päätellen heräsi puheluun, ja sanoin etten ole tulossa. Lepäile vaan rauhassa ainakin tää päivä. Koin tapani mukaan äärettömän huonoa omaatuntoa tästä, vaikka toisaalta nukuin oikeastaan koko päivän, eli ehkä tämä tosiaan oli tarpeen. Luin aamulla loppuun Guillermo Del Toron ja Chuck Hoganin kirjoittaman kirjan Vitsaus, joka oli aika ällöttävä, mutta hyvin kirjoitettu. Ärsyttävää, että se on trilogia, koska nyt joudun lukemaan ne muutkin, eli luvassa on lisää valkoverisiä vampyyrejä, joiden kurkussa on pistin ja nahan alla verimatoja.

Pesin lakanat kun heräsin uudestaan myöhään iltapäivällä. Ne eivät ehdi kuivua illaksi, joten joudun laittamaan jotkut muut. Vihaan lakanoiden viikkaamista, ja siksi mieluiten laittaisin aina ne juuri pestyt, lisäksi niissä on huuhteluaineen tuoksu vahvimmillaan.

Tein jalkakylvyn ja pedikyyrin. Sitä pitäisi tehdä useammin, hoitamattomat jalat ovat vielä ällöttävämmät kuin jalat yleensä.

Kokkasin nakkikastiketta, joka oli pitkästä aikaa todella hyvää ja jotenkin lohdullista. Sellaista syötiin pienenä. Kun ruoka oli valmista, ja tiesin, että Pörri on tulossa kotiin, menin avaamaan ovea kun telkkarissa kuului ovikellon ääni. Hämmästyin, kun oven takana ei ollutkaan ketään, ja vasta silloin muistin, että ovikello ei meillä ole edes toiminut ensimmäisen viikon jälkeen eli yli puoleen vuoteen.

Näin viikonloppuna entistä työkaveriani, joka oli saanut vauvan. Beibi oli nyt yhdeksänviikkoinen, pieni ja vielä varsin holtiton eikä ottanut oikein kontaktia. Se oli iholtaan hyvin sileä, sillä oli suuret silmät ja pehmeitä hiuksia. Pidin sitä sylissä, varmaan ensimmäistä kertaa ikinä niin pientä, ja syötin sille maitoa pullosta, eikä se yhtään osannut epäillä, ettei mulla ole kokemusta. Työkaveri otti kuvankin, ja tekstasi sen mulle, ja siinä vauva on mulla ihan oikean näköisesti sylissä, ja katson sitä alaspäin suorastaan hellänoloisesti (ja ripsipidennykseni näyttävät ihanilta). Olen myös lukenut yhden kaverinkaverin vauvablogia, ja miettinyt, että pitäisikö mun tuntea sillä tavalla. Olisiko niin parempi? Ei tietenkään olisi, ainakaan vielä. En ole valmis, olen liian itsekäs, ja haluankin olla. Alanko kuitenkin miettiä sitä tosissani?

Lakkasin kynsiin purppuraa ja toivoin, että olisin enemmän jotain.

Parasta juuri nyt

2011-07-25T22:05:00.002+03:00

-Fazerin Alku jyväpalat
-luomutomaatit
-parvekkeen kasvit, etenkin maa-artisokat, ihan kohta kukkivat auringonkukat ja satoisa pinaatti
-ratsastuslenkit metsässä äidin kanssa, kun jyrkän ylämäen jälkeen käännyn satulassa kysymään "laukkasitteks te?" ja äiti hymyilee hiiren värisen hevosensa selässä, "joo!"
-Orlyn mattapintainen musta kynsilakka, sävy Matte Vinyl
-ananas light Jaffa
-Kultajousen Argento-käsikoru, johon voi ostaa aina vain lisää amuletteja; uusimpina musta ranskanlilja, meritähti ja pieni avain, jotka ostin itselleni synttärilahjaksi
-vastapuidun heinäpellon tuoksu
-fyysisten suoritteiden jälkeinen suihku, joka poistaa tahmeuden
-hyväntuuliset eläimet, jotka tahtovat koskettaa ja olla lähellä ja näyttävät hymyilevän
-vastapoimitut vadelmat, mustikat ja kirsikat, joita söin eilen pahaan oloon asti, koska en malta pakastaa niitä
-ahkerat ja avuliaat ihmiset, joilla on hyvät käytöstavat
-biiseistä Poisonin Fallen Angel, Reckless Loven Hot ja Mötley Crüen Dr. Feelgood

This too shall past

2011-07-01T22:29:00.002+03:00

Nythän on niin, että pidin elämäni tähän asti ainoan ikäkriisini, kun täytin kaksikymmentä (20) vuotta. Silloin pidin pitkään vakavia vaatteita, ja luulin, etten enää voi palata tennareihin ja huppareihin, koska olen niin vanha. Sitä kesti ehkä kaksi kuukautta, jonka jälkeen vedin taas yrjökännejä skeittikengissä ja silleesti.

Kuitenkin tänä keväänä olen huomannut, että ne +/- kaksikymppiset tytöt on mun kanssa nykyään aaaaaika eri kategoriaa, hyvässä ja pahassa, mutta tässä nyt keskitytään ulkonäköön. Yhdessä Espoon kalliimmissa kaupunginosissa dösää odotellessani näen sellaisia ruskettuneita, kiinteitä vartaloita, että meinaan välillä taklata ne maahan ja repiä niiltä vaatteet ennenkuin tajuan etten niin paljoa sellaisesta ole niiden kanssa kiinnostunut. Siis oikeasti, härregyyd, ne on niin sileitä ja ihania ja mitäkaikkea. Jotenkin olen myös ajautunut siihen, että joudun useisiin juomatilanteisiin sillä lailla, että siellä tyttösten ikähaarukka on juurikin tuo parikymppiä. Se on masentavaa. Vaikka (kirjoitin eka vasikka :D) olen hyvin sinut itseni kanssa ja blaa blaa, niin kyllä se on kohtalaisen nihkeää kun kaikilla muilla on niitä ominaisuuksia, joita itselläni oli se kahdeksan vuotta sitten ikäkriisin aikaan. Tiedän toki, että olisin ollut ihan yhtä palikka kuin ne joissain asioissa, mutta silti. MÄ OON VANHENTUNUT. Mussa on ryppyjä ja pahkuroita, ja inhoan niitä, koska suurin osa niistä on itse aiheutettuja. En tietenkään haluaisi perua suurtakaan osaa niistä tilanteista, joka niitä on aiheuttanut, mutta ei haittaisi, vaikkei niitä olisi tullut. Onneksi sentään tänään autollinen asfalttimiehiä tööttäsi ja vilkutti juuri mulle dösärillä kun odotin kyytiä töihin, koska se vähän helpotti. Vaikken tietenkään perusta mitään muiden mielipiteille.

Nyt on oikeasti TRL-kausi meneillään. Pitäisi hengata ikäistensä kanssa, ja sellaisten, joiden kanssa muistaa, että aina on ne kauniitkin osat. Ainakin henkiset. Ei vaan, sellainen kokonaisvaltainen hommahan tässä on taas kyseessä, että pystyy olemaan vähän armeliaampi, ja kai se tulee itsestäänkin, kun tottuu taas siihen ihon määrään mitä näkyy ympärillä.

All work and no play makes Jack a dull boy

2011-06-22T20:44:00.004+03:00

Vaikken vieläkään koe mitään kauheaa inspiraatiota taikka muutakaan edellytystä kirjoittamiselle, niin kelasin kuitenkin kertoa, että hautajaisten jälkeen olen voinut paljon paremmin. Hautajaiset olivat äärettömän kauniit ja lämminhenkiset, ja vaikka pillitin räkää ryystäen siitä asti kun vahingossa vilkaisin kukkavihkojen nauhojen muistokirjoituksia niitä haettaessa ja narskutin mutsin diilaamia pameja ja hoipertelin, niin ne helpottivat todella. Jotenkin se kaikki symboliikka, siunaaminen, ristin muodostaminen hiekalla arkun päälle, sen kantaminen ja laskeminen, tekivät tapahtumasta konkreettista ja sellaista, että se on nyt näin mutta kaikki on hyvin.

Muuten on ihan tosi tylsää. Ajattelin juhannuksena vetää tosi kovan kännin, jonka jälkeen sitten voin aloittaa kesänvieton ja hauskanpidon enkä enää olla pelokas ja käpertyvä. Sillekin oli aikansa, mutta se aika on nyt mennyt.

Näin tänään bussissa, kun hevarimies kampasi pitkää, luonnonkiharaa tukkaansa pitkään, ja vain hymyilin sen hypnoottisuuden edessä. Muistan aina, kun lukion kuvismaikka sanoi kerran nähneensä hyvin vanhan pariskunnan, jonka mummo-osapuolen hiuksia pappa kampasi hellästi. Mä pidän hiuksista. Paitsi en viemäreissä, koska siellä ne muuttuvat chewbaccaksi.

Day 27 A song that you wish you could play

2011-06-03T21:55:00.002+03:00

Tähän vastaan ihan samantien kaksi biisiä, joita Paulin entinen omistaja usein soittaa meillä ja ne kuulostaa jotenkin ihan sikamakeille mun korvaan. Tykkään salaa sellaisesta näppäilystä ja piiperryksestä, vaikka veikkaan vahvasti, etten ole yhtään sen tyylinen soittaja nyt enkä koskaan.

Toinen on oikeastaan vähän nolo, eikä sen kitarahienoutta kuule kauhean hyvin tästä originaaliversiosta, mutta hieno se on, ja sen nimi The Funeral, jonka esittää Band of Horses, joka on kyllä tyhmä yhtyeen nimi, vaikkakin foneettisesti hienon kuuloinen.

Sitten se toinen näistä kahdesta on muutenkin tosi hyvä. Se on nimeltään One Last Breath ja sen esittää Creed ja Minkki osaa tämän laulaa.

This ain't a lovesong

2011-05-31T22:03:00.002+03:00

Erinomaisen hyvä ja rakas ystäväni Minkki kirjoitti jossain yhteydessä siitä, että kun rakkaus on joltain kantilta, hyvältä tai pahalta, tosi läsnä niin tuntuu sille, että radiossa ei soiteta mitään muuta kuin rakkauslauluja. Myös Valon Ville sanoi jossain lähteessä, jota en jaksa etsiä ja jonka tarkkaa sisältöäkään en muista, jotain sellaista, että se Screamworksin aikaan oli rakastunut, mutta ei sitten oikein keskittynyt siihen vaan tekemään biisejä siitä fiiliksestä, ja sitten se homma olikin ohi, ei ollut enää minkäänlainen homma. Tämän tönkön alustuksen saattelemana yritän kertoa, että alan ehkä viimein samaistua siihen, että musiikki kumpuaa nimenomaan suurista tunteista. Itse olen saanut suunnatonta lohtua näppäilemällä epävireisiä sointuja akustisesta kitarasta, joka on mulla lainassa koska se tyyppi, joka myi mulle Paulin, aikoo selvästi saada mut ostamaan myös ton, ja onnistuukin kohta, koska se alkaa olla niin täynnä mun muistoja. Tsiikailen Youtubesta Marty Swartzin guitar lessoneita ja soitan vaan, vaikka sormia särkee, koska silloin olen ihan rauhallinen. Tänään muuten onnistuin pausettamaan kerran niin, että Marty piti pikkusormea suupielessään samalla lailla kuin Dr. Evil Austin Powersista ja naurettiin Pörrin kanssa kuset housussa.

Näissä kohdissa myös on sanoinkuvaamattoman lämmittävää huomata, kuinka paljon tsemppausta saa ja miten koskettavia lohdutusviestejä ihmiset laittavat. Kiitos kaikille tsiljoonasti, ja aivan erityisesti Panulle, joka sanoi aivan täsmälleen eniten lohduttavasti tekstarissaan. Love you, guys.

Nyt on jokunen viikonloppu vielä aikaa ja tapahtumaa tähän liittyen, mutta kunhan se on ohi ja aurinko taas paistaa, niin haluan jaksaa olla taas läsnä niille, jotka sitä nytkin tarvitsisivat. Sitten, kun taas tuntuu sille, niin pidetään hauskaa ja nauretaan ja kaikki on hyvin, kääntynyt surusta vähintään katkeransuloiseksi tai vielä mielummin kauniiksi muistoiksi.

No one's gonna catch you when you fall

2011-05-28T22:34:00.002+03:00

Pappa kuoli eilen. Se tekee mut käsittämättömän, sanoinkuvaamattoman ja henkeäsalpaavan surulliseksi. Olen viettänyt kaikki elämäni joulut mummulassa, mummun ja papan kanssa. Tämä peruuttamattomuus ja menetyksen tunne on jotenkin aivan mahdoton ymmärtää.

Tämä ja eräs toinen perhepiirissä sattunut ikävä tapahtuma on saanut mut jotenkin kauhean säikyksi. En oikein uskalla puhua kellekään, kun en tiedä, mitä ne sanoo. En oikein halua puhua näistä, mutta tavallaan olisi pakko, mutta pelottaa mitä ne vastaa. Ja jotenkin on taas alkanut pelottaa kertoa ihmisille juttuja, jotenkin en meinaa uskaltaa jakaa mitään. Enkä uskalla dokata, koska silloin pelkästään pillitän, vaikka pillitän muutenkin, mutta vähän päissään se lähtee jotenkin ihan käsistä. En uskalla vastata puhelimeen, enkä kertoa miksi en uskalla. Ihan kuin olisin sellaisessa limaisessa kuplassa, joka hyydyttää liikkeet, saa muiden puheen kuulostamaan tahmean vääristyneelle kuin c-kasetin kohdassa, jossa nauha on venynyt, enkä jaksa pyristellä yhtään sitä vastaan. Tuntuu, että olen vanhentunut kymmenen vuotta, kasvojen joka kohta osoittaa alaspäin ja on ryppyinen, iho on kelmeä, eloton ja näyttää vahalle. Kroppaa särkee, koska tuntuu niin onnettomalle. Voisin vain maata sängyssä, lukea Nikki Sixxin heroiinipäiväkirjoja ja antaa kyynelten valua kasvoja pitkin, leukaa alas, kastelemaan kaulusta koko ajan enemmän. Ja silti mä en ole tästä surullisin, ja se tekee mut vielä surullisemmaksi.

Onneksi Paukis meni hyvin tänään valmennuksessa. Mutsin kanssa sovittiin, ettei se tule katsomaan, jotta pystyn ratsastamaan. Sen jälkeen oli grillijuhlat, ja niissä joku kysyi, miksei mutsi ollut siellä. Siispä jouduin kertomaan, ja tuntui, kuin olisin katsonut itseäni kertomassa syyn monotonisella ja värittömän kammottavalla äänellä, mutta sentään selvisin siitä. Aion tehdä lähipäivinä sellaista salaattia mitä siellä oli, ja siihen tulee jääsalaattia, rucolaa, purjoa, mansikoita, vesimelonia, aurajuustomurua, oliiviöljyä ja mustapippuria.

Day 26 A song that you can play on an instrument

2011-04-13T18:09:00.003+03:00

Kun mä aloitin tämän meemin, en olisi voinut vastata tähän muuta kuin Metallican Nothing Else Mattersin intro. Mutta nyt, kun harrastan kitaransoittoa, niin voin sanoa jo aika monta, joita osaan pikkuisen soittaa. Niistä valitsen Joan Jett and The Blackheartsin biisin I love Rock' n Roll, koska se on siitä kiva, että se riffi kuulostaa aika hienolle jopa mun soittamana. Lisäksi ms. Jett on tosi cool.

Ostin muuten Paulille viimeinkin sellaisen telineen, jossa se voi olla pystyssä ja näyttää kauniille. Nyt kun on ollut kaikkea hässäkkää, niin en ole ehtinyt harjoitella kyllä kamalasti, ja se harmittaa. Viimeksi me harjoiteltiin Guns'n Rosesilta sellaista biisiä kuin Patience. Siinä oli sellainen nolo juttu, että se ei ole mulle kauhean tuttu, mutten kehdannut tehdä lauriylösiä ja tunnustaa etten tiedä jotain sellaista, joka selvästi pitäisi tietää, niinkuin Deep Purplen Highway Star. Kuuntelin sitä kyllä heti himassa, ja oonhan mä sen kuullut, mutta noloa. Ekana kelasin, että mun kitaraope on niin pihalla, että se puhuu siitä Take Thatin samannimisestä biisistä, muttei nyt herranjumala onneksi.

ÖÄÖÄÖÄ, oon ihan liian keskittymiskyvytön taas.

What if I?

2011-04-01T10:49:00.004+03:00

EDIT: Ennenkuin sekoatte niin kappalejaon puute johtuu täysin jostain duunikoneen asetuksista enkä vittu voi sille mitään. Tiedättehän niitä leffoja, joissa tarina on sellainen, että se muuttuu erilaiseksi riippuen siitä, mitä päähenkilöt sattuvat valitsemaan. Näitä on esimerkiksi ikivanha Sliding Doors ja vähän uudempi Butterfy Effect. Niitä hommia, että ei ehdikään bussiin ja sitten se ajaa kolarin jossa kaikki kuolee. Ja sitten tapaa siinä dösärillä unelmiensa kumppanin, tai löytää voittavan lottokupongin, ja mitä näitä nyt on. Eilen taas ollessani ratsastamassa tallilla mietin sitä, että miten erilaista elämäni olisi, jos olisinkin valinnut sen polun. Jos hankkisin elantoni hevoshommilla. Se tarkoittaisi ehkä jopa tästä matalampaa tulotasoa, pitkiä päiviä fyysistä duunia, pienempää elopainoa ja vähemmän kontakteja ulkomaailmaan. Mietin niitä tyttöjä, jotka samaan aikaan itseni kanssa kilpailivat, ja ovat jääneet sille tielle; ne valmentavat ja kilpailevat kaiket illan ja viikonloput. Vaikka tuo puoliammattilaisaika on yksi hienoimpia jaksoja elämässäni, olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, että valitsin muuta. Aikansa kutakin, tai sitten täytyy olla sellainen palo siihen hommaan ettei yksinkertaisesti pysty tekemään mitään muuta, koska siinä pitää olla aivan satasella mukana. Mä en olisi ollut. Ja musta on kivaa, ettei kokoajan tarvitse olla ihan paskanen, sitä jos jotain oppi silloin arvostamaan. Muutenkin näitä aina välillä kelaa. Mitä, jos ei olisi koskaan tavannut jotain ystävää? Mulla ja Minkillä tämä meni ihan uskomattomasti, tavattiin tallilla kun olin vasta ihan varhaisteini, sitten oltiin vuosikaudet erossa, kunnes bongasin Minkin IRC-Galleriasta, ja se kutsui mut tupareihinsa. On myös jännä, miten jotkut ystävät jäävät, ja ne toiset eivät, ja siinäkin on sattumalla usein käpälänsä pelissä. Minkäköhän näköinen herra Sattuma muuten on? Veikkaan ainakin, että sillä on sellainen keikarimainen lierihattu. Nyt muuten kävi taas niin, että ajattelin että tästä tulee aivan saatanan hyvä ja hieno bloggaus, jossa on juoni ja monta eri kanttia, mutta en mä jaksakaan keskittyä enää. Se kosahti viimeistään tossa, kun aloin miettiä herra Sattumaa ja sitten mietein viime vapun kauppajonoperformanssia ja nyt pitää valita jo lounaspaikkakin. Olotila on tällä hetkellä kärsimätön, keskittymisvaikeuksinen, klimppiintynyt ja poukkoileva. Mikä teillä on?

A moth into a butterfly and a lie into the sweetest truth

2011-03-30T19:34:00.004+03:00

Tiedättekö, mikä on aivan mahtava ominaisuus ihmisessä? No päteminen. Päteminen on siitä vähän hankalaa, että yleensä siinä asiassa, mistä pätee, kannattaisi itse olla aika kartalla, koska muuten päteminen voi kääntyä itsensä nolaamiseksi.

Tänään koirapuistossa kun Punkin kanssa oltiin, tuli sinne nuori mies, jolla oli kaksi koiraa. Toinen oli ilmeisesti sen tyttöystävän minipuudeli, jonka toinen vanhempi oli varmasti ollut kumipallosalama, koska se vain syöksähteli ja pomppi ympäriinsä tehden coolin kundin olosta ilmiselvästi varsin kiusaantuneen. Kundin oma koira oli iso musta hovawart (tai no se kyl te tiiätte en jaksa googlaa). Kundi jutteli pääsääntöisesti siitä, kuinka ihmisten koirat on niin huonosti koulutettuja ettei ne osaa käyttäytyä koirapuistossa, ja ennenkuin puistoon tulee, tulisi ainakin nyt perusasiat olla hallussa. Mä annan tällaisten mennä yleensä toisesta korvasta ulos, sillä vaikka tiedän, ettei Punkki ikipäivänä tule kutsumalla luokse siellä, niin se pysyy kuitenkin hanskassa ja sen yleinen koulutustaso on juuri mulle riittävä. Tässä sitten lässytettiin tätä, kunnes varpaani olivat niin jäässä, että sanoin että me lähdetään. Edellämainituista Punkin tottelevaisuusseikoista johtuen otin Punkin pantaan keskellä puistoa ja lähden taapertamaan porttia kohti. Kundin molemmat koirat seurasivat meitä, ja se iso musta tuli hyvin lähelle Punkkia niin, että Punkki oli sen etutassujen välissä. Se sillä tavalla haukkumurahti Punkille, joka ilmeisesti kiinniolostaan johtuen ärähti sille takaisin. Salamana se musta nappasi Punkkia selkänahasta kiinni, nosti ilmaan ja ravisteli. Voi vittu, mä sanoin ja ajattelin. Onneksi toisen koiranomistajan refleksit olivat kunnossa, ja se syöksytaklasi piskinsä lumeen ja sen ote Punkista lipesi. Punkista huomasi heti, ettei siihen yhtään sattunut, vaikka tilanne näytti ihan jäätävältä, ja kundin lähes käsinkosketeltavan nolostumisen huomasi niin selvästi, etten edes hermostunut koska tosiaan mitään ei sattunut. Oli vähän liikuttavaa kuulla, kuinka se selosti. Oikeesti, älä tuu sanoon kun koskaan ei tiedä, milloin se kosahtaa omaan nilkkaan.

Duunimaailmassa näitä saa kanssa aika usein. Kun joku erityisen koppavasti ilmoittaa vaikka jostain tekemästäni virheestä, niin todennäköisesti se paljastuukin sen ihan ikiomaksi mokaksi. Jos taas sanoo rakentavasti, hyvässä hengessä huomauttaen, on paljon todennäköisempää ettei se juttu posahda ns. backfirenä omalle naamalle. En kyllä tiedä, onko näille tyypeille se edes noloa, tai ainakaan liian noloa estääkseen sen tekemistä uudelleen, koska ainahan ne samat tyypit kohentelee rillejään ja narisevalla äänellä ottaa pätemispuheenvuoroa. Se on vaan niin.. väsyttävää. Oikeasti.

Day 25 A song that makes you laugh

2011-03-30T17:29:00.002+03:00

Tämän biisin Pörri soitti mulle. En olisi ikinä arvannut, kuka sen on laulanut, ellei sitä olisi mulle kerrottu. Tämä on oikeasti uskomaton pläjäys, ensin sitä kuuntelee suu auki ja sitten alkaa naurattaa ihan saatanasti. Hyvää duunia, Eddie Murphy! Ei muuta kun Party All The Time vaan! Tämä vielä kestää lähes 10 minuuttia. Grrr! Myös Children Of Bodom on coveroinut tätä mestariteosta, mutteivät nämä uudelleenversioinnit tietenkään koskaan ole alkuperäisen vertaisia.

Huh. Tää jää soimaan päähän.

Day 24 A song that you want to play at your funeral

2011-03-25T22:44:00.003+02:00

Nyt on Aika. Nimittäin jatkaa tätä.

Tähän kopioin hävyttömästi siskoni Pupen kertoman biisin, joka hautajaistilanteessa (ja okei, muutenkin ihan lauluna) on kohtalaisen hätänen. Se on Whamin Wake Me Up Before You Go-Go. En tiedä, mistä toi alleviivaus tuli enkä saa sitä pois, mutta hui-hai, en piittaa!

Ps. Keksin myös yhden biisin minkä aion laulaa meidän tyttöjen suunnitellussa aamukaraokessa: Billy Joelin Piano Man. Se tulee menemään tosi huonosti, mutta onneksi siihen rohkaistumisen aikoihin näyttänen jo Ari Koivuselle, joten hui-hai, ei sekään haittaa!

OOOon niin huoleton, enkä kännissä, vaikka siellä niin veikkaillaan!

EDIT: Alleviivaus näkyy vain esikatselussa, ja se joka ei sitä usko saa tulla tänne katsomaan.

I love the way you move

2011-03-25T21:30:00.002+02:00

Mä sitten sain ja otin sen duunin. Näistä päätöksistähän ei oikeasti voi koskaan tietää, onko ne hyviä vai huonoja; sen näyttää vain aika. Silti tuntuu hyvälle olla paikkaan niin haluttu, että siitä ilmoitetaan viikkoa aikaisemmin kuin oli sovittu, ja toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi. Sain haastattelussa todella hyviä ja intellektuelleja viboja, ja vaikka pelkäsin olleeni vähän liiankin rehellinen, niin ilmeisesti se pelkästään kannatti. Jotenkin on aivan ihanaa saada aloittaa alusta, puhtaalta pöydältä. Huomaan myös kehittyneeni ihmisenä niin, etten ole pelkästään peloissani, vaan myös uskon siihen, että opin sen duunin nopeasti ja musta tulee hyvä siinä. Nyt on enää edessä pelkästään pelottavaan osioon putoava irtisanoutuminen ja sen jälkeen kuukauden mittainen irtisanomisaika. Kokonaisuudessaan tämä on päätös, johon itse uskon. Jotenkin vastattuani myöntävästi silmänikin räpsyivät kepeämmin kuin ehkä puoleen vuoteen ja päällimmäinen tunne oli huojennus.

Tänään Facebookissa yksi tuttu tyttö kirjoitti, että oli huomannut mun statuksista, että olin alkanut soittaa kitaraa ja kysyi, että tahtoisinko alkaa jotain tyttöbändihommaa sitten kun osaan jonkun verran soittaa. Mulle tuli siitä jotenkin lämmin ja pörröinen olo, että joku ottaa tosissaan sen, että mä soitan kitaraa, ja kysyy mua mukaan johonkin sellaiseen, jossa mut määrittelee nimenomaan se soittaminen. Sain jotenkin heti lisäpontta rämpyttämiseen, koska vaikkei tuo koskaan toteutuisi, niin silti se, että joku huomioi tän jutun antoi siihen lisää intoa. Mä muuten rakastan katsoa kun mun kitaraopettaja soittaa, se on musta aivan hurjan taitava ja sillä on se ilme, joka ihmisillä on kun ne tekee jotain mistä ne todella pitää. Sellaista on kiva katsoa, koska kaikki ihmiset on silloin ehkä kauneimmillaan.

Taidan mennä soittamaan vähän skebaa.

Erebusnaurua

2011-03-22T17:58:00.003+02:00

Ostin perjantaina Rimmelin tuoksuvaa kynsilakkaa, ja ekan kerran siveltyäni sitä sormiini huomasin, että se tuoksuu täsmälleen yhdelle lapsuuteni My Little Ponylle, sille jolla oli jätskin kuva kankussa. Pienokaisena leikin poneilla lähinnä niin, että laitoin niille niiden valitsemani pukevimmat kampaukset, jokaiselle erikseen ja aina samanlaiset kullekin, ja sitten laitoin ne takaisin koriin vain tehdäkseni sen seuraavana päivänä uudestaan.

Monet sanoo, että kun ne on muuttaneet niin ne jossain vaiheessa ajatuksissaan menee kuitenkin vahingossa sinne vanhalle kämpälle. Mulle ei koskaan ole edes meinannut käydä niin. Olen edelleen ja ehkä jopa enenevissä määrin hyvin ihastunut asuntooni, mikä on kyllä ihan hyvä koska olen kuitenkin sen kanssa ikuisessa velkavankeudessa. Täällä on jotenkin kaikki kohdallaan, jokainen tila on sopivan kokoinen ja kivannäköinen. Päätin eilen, että haluan makkarin oven viereiselle seinälle roikkumaan vanhat ikkunakarmit. Näin sellaisen teoksen eräässä kämpässä kerran, ja se oli jotenkin todella hieno. Hilseillyttä maalia ja kulunutta puuta puhtaalla seinällä; jotenkin se kontrasti miellytti mua suunnattomasti. Tällä hetkellä pikkuhauvan lelut ovat ikivanhassa Mallasjuoman puulaatikossa, jonka sain mutsin siskolta tuparilahjaksi, ja se on aivan mahtavan näköinen. Mun maustehylly on myös ehkä 60-luvulta, täällä ennen asunut mummo jätti sen meille ja vain maalasin sen uudelleen. Sanokaa roskalavoja sisustuselementtien toivossa penkovaksi hipsteriksi, mutta mä tykkään. Sitten kun mun kaikki tuolit on erilaisia ja eri roskalavoilta, voitte jo vetää käkättimeen.

Duunissa saan sitä enemmän duunia mitä tehokkaampi olen; mitä enemmän kehitän prosesseja niin saan enemmän tehtäviä enkä suinkaan esim. kiitosta. Siitä kostoksi menen huomenna duunihaastatteluun, mutta en sitten tiedä, tuleeko siitä mitään. Katsoin todistustani tänään, ja se on kyllä parempi kuin tiesinkään, mutta eihän se mitään ratkaise. Toivottavasti ne ei tarjoa mitään kauheaa sontaa ja toivottavasti mulle ei tule se kohta, jossa myönnyn kaikkeen.

Myin tänään pinkit ikivanhat Hai-saappaani jollekin sedälle, jonka tapasin viime viikolla steissillä. Yritän pinnistellä, että jaksan uskoa siihen, että niitä oikeasti käytetään jossain kuvaelmassa polttareissa, koska morsiamella oli juuri sellaiset vanhat ja paskaiset rubberbootsit naimisparin tavatessa ekan kerran. Eikä asianlaita ole niin, että se setä tuolla istuu ne jalassa älästi ja katsele jotain kinkyä. Vaikka, mitä sitten. Kummassakin tapauksessa olisin tehnyt jonkun onnelliseksi.

On mahtavaa, että kirjoitan jo tsiljoonatta tekstiä, jossa yksikään kappale ei liity toiseen vaan ne vain leijailevat miten sattuu. Kai sellainenkin on joku kirjoittamisen tyylisuunta. Sekopäisyys ja maanisuus, maybe?

He's acting suspiciously

2011-03-14T20:57:00.003+02:00

Tänään oli paranoidien darrojen riemuvoitto osaltani. Ainakin top 4 -tasoa, olin duunissa niin säikky, että väijyin huoneessani enkä meinannut uskaltaa hakea edes mehua. Lähettelin meileissä pelkästään vääriä liitteitä ja sain puistatuksia. En tajua, miksi aina duunin bileissä pitää juoda isojen poikien kanssa, koska siihen liittyy niin paljon riskejä, ettei niitä vaan kannattaisi ottaa. Ei siitä sitten sen enempää.

En tajua, miksi aika kuluu juuri nyt niin hitaasti. Tai jotenkin hyvin oudosti aika tuntuu kuluvan, mutta silti tulevaisuudessa olevat hommat eivät lähene samaa tahtia, vaikka periaatteessa sen ei pitäisi olla mahdollista edes.

On masentavaa, kun jotkut ihmiset kommentoivat johonkin tarinoihin ihan vääriä juttuja, varsinkin jos niiden luulisi osaavan sanoa niitä oikeita. Toisaalta, onhan se virkistävää, että kuulee myös niitä toisia näkökulmia, koska ainahan itse on vähemmän tai enemmän jumissa omiinsa.

Pakko muuten sanoa yksi hyvä juttu, ja se oli juuri noiden ekan kappaleen bileiden brunssi. Siellä oli pilkottuja hedelmiä ja kuorrutettuja cupcakeja, ja oikea dj, joka jotenkin osasi soittaa kauheat määrät sellaisia biisejä, jotka tekivät mun fiiliksestä hyvemmän. Toinen homma, mitä aina yhden duunikaverin kanssa fiilistellään, on aulabaarit, joissa joku soittaa flyygeliä. Jotenkin siinä, että joku taiteilija on siellä viihdyttämässä, on jotakin aivan tavattoman hienoa. Duunikaveri kertoi, että se usein tekee niin, että se vielä toivoo niiltä kappaleita. Olisinpa sellaisessa aulabaarissa nyt, olisipa se flyygeli musta ja soittaisipa se Frank Sinatran New York, New Yorkin.

HILJAA

2011-03-10T13:29:00.004+02:00

Mun huumorivitseistä suuri osa perustuu toistoon. Kun kerran sanoo jonkun hauskan jutun, käytän sitä aina mahdollisimman usein, jotta muistan sen ja kaikki muutkin oppivat, että tämä oli se, jonka kohdalla pitää nauraa. Nämä hokemat, juuri tästä toistosta suurelti osin johtuen, leviävät myös kaveri- ja tuttavapiiriin, tahtoivat ne sitä tai eivät. Useimmiten olen ylpeä siitä, että olen saanut tartutettua jonkun "mun" läpän eteenpäin, mutta toisinaanhan se myös vituttaa, jos joku pöllii jonkun jutun, ja tiedän, että sitä käytetään sellaisella foorumilla, että en koskaan saa siitä kredittejä. Kukaan ei mieti että onpa se Nuu ihan saatanan hauska, siis tää on sen keksimä juttu! Sana "huumorivitsi" on muuten kuultu Mierolaiselta, se ei ole lainkaan omani mutta olen siihen hyvin ihastunut, ja jos joku käyttäessäni sitä siihen ihastuu ottaen sen puheeksi, niin kerron että alunperin kuulin sen ystävältäni. Kuka muuten on aloittanut sen blogeissa ennen niin yleisen lauseiden keskenlopettamisen kirjainyhdistelmällä ..ÄH? Sitä minä en tiedä, ja sanon, että opin sen Blogistaniassa. Veikkaan, että Mogulilla saattaa olla sormensa pelissä, tai Harmaa Hatulla. Luin eilen muuten hassun vitsin City-lehdestä: Kuinka monta basistia tarvitaan vaihtamaan lamppu? Viisi, joista yksi vaihtaa lampun ja neljä pidättelee valokeilaan ryysivää kitaristia.

Nyt saatana lopetan koska ei tämä ole mikään hupitunti.

Mulla ei meinaa olla aikaa tehdä mitään kivaa tarpeeksi kauaa. Kerkeän aina rämpäyttää Paulista pari sointua ennenkuin on pakko ripustaa pyykit tai pasta on kypsää, enkä saa soittaa sitä yhtä kauan kuin Bryan Adams kesällä -69, vaikka haluaisin. Ja sitten pitääkin jo mennä nukkumaan tai kuorimaan ihoa, että voi taas meikata töihin, koska se kiinnostaa aivan vitusti. Musta on tullut kauhean äkäinen. Eilen rikoin pöytäpuhelimeni töissä, kun jonkun typerän puhelun päätteeksi hakkasin sitä yksikköä, missä näppäimet on, luurilla niin kovaa, ettei se luurin alla oleva katkaisin enää joka kerran nouse sieltä väännyttyään jotenkin. Klemmarilla sen saa sieltä, mutta tilasin silti pokerinaamalla uuden puhelimen, enkä maininnut mitään vihanhallintaongelmani yhteydestä sen rikkoutumiseen. Ei ole kauaakaan, kun raivotessani astuin vahingossa hiiren johdolle ja se lensi seinään mennen tietysti paskaksi. Koskakohan näitä aletaan vähentää mun palkasta? Mitä kannattaa ehdottomasti rikkoa ennen sitä, ehdotuksia?

Shut you fucking face uncle fucker, UNCLE FUCKER!

2011-02-21T22:05:00.002+02:00

Tiettekö mitä mä inhoan? Sitä kun valitetaan omasta olosta. Koko päivä, ja vaihtelevin tavoin. Aamulla on ökkö olo kun ei ehtinyt, tai vielä pahempi, pystynyt syömään aamiaista. Sitten tulee hedari ja heikottaa ja oonko mä kalpeen näkönen sun mielestä. Sitten lounaan jälkeen on maha niin täynnä, että on huono olo ja olikohan siinä jotain pilaantunutta. Sit voikin miettiä, että onkohan kuume nousemassa, ja vaikka olisi niin nynny että oikeasti mittaisi sen eikä tietenkään mikään nouse muu kuin muilla kyrpä otsaan, niin voihan se olla koska mulla on aina tälleen eka kun oon niin herkkä ja erityinen.

Hohhoijaa. Tekisi mieli murtaa vähän vaikka kalloa että olisi oikeesti jotain kitinän aihetta. Parempi on vaikka valittaa olosuhteista, nyt esimerkiksi toi kylmyys on aika kova, tai työmäärästä tai väsymyksestäkin, muttei tollasista saatanan noloista luulotautioireista. Miten noille tyypeille sanotaan, että nyt suu kiinni ja aihe toisaalle tai se turpoo kiinni?

Muuten olen yllättävän hyvätuulinen. Epämuotoiselle Punkki-hauvalle on bookattu oikea mallikeikka ja American Idol on edelleen yhtä hyvä kuin muistin. Lisäksi opin tänään kaksi uutta kitarasointua ulkona, ja harjoittelin vähän soittamaan vaihtoja niiden välillä, ja pidän jo kahdesta soinnusta, eikä 2/5 ole mahdottoman huono prosentti.

Miksei mulla ole enempää askaa? Voisin tietty lopettaa niin, että mun epäkkäät on ihan kauhean kipeät ja sormenpäitä kivistää paitsi kitaransoitto myös ylenpalttinen koodaaminen, ja mulla on mustelma sääressä ja luuletteko että se on merkki verenvuototaudista tai aidsista vai onkohan vaan kuume nousemassa? Aivastin myös bussissa, olenkohan allerginen paprikoille? Taidan tökkiä varmuuden vuoksi huomista lounastani ympäri lautasta ja tehdä ilmeitä ja sanoa etten vaan pysty syömään. Ehkä siitä saa jonkun euforian, jota en koskaan ole tajunnut.

Life's like this

2011-02-18T22:51:00.005+02:00

Mistä sen tietää, milloin alkaa muuttaa jotain toista? Mistä sen tietää, että muuttuuko jonkun toisen takia vai itsestään? Onko sillä väliä?

Miten noi pojat osaa soittaa kitaraa niin kauniisti? Miten en oo tajunnu sen hienoutta aikaisemmin? Miksi mun sormet osaa lentää vaan näppiksellä, joka on ehkä arvottominta kaikista? Miksen oo tajunnu?

Miksi joinain päivinä on valmis vastaamaan jokaiseen tuntemattoman tuijotukseen, ja jonain päivinä ei yhteenkään? Jos joku tietää tän vastauksen, niin sama on varmasti siihen, että miksi joinain päivinä ei vaan voi mennä uimahalliin, kun mun tatskoja katotaan sillä tavalla, jota en vain kestä? Oisko poikien puolella helpompaa? Jos ei pudottaisi saippuaa, ainakin? First of all, käyttääkö kukaan palasaippuaa suihkussa enää?

Miksi musta tuntuu, että mitään ei tapahdu? Miksi musta tuntuu onnettomalle, vaikka ei ole mitään syytä? Miksei mussa ole mitään? Miksei mua kiinnosta, vaikka joku sanoo, että olisikin?

It's times like these you learn to live again.

Lopuksi linkitän suosikkijuttujani Idols-kilpailuformaatissa teille. Olkaa hyvät arvoisat tyypit.

Love me like you love the sun

2011-02-14T21:39:00.002+02:00

Tänään oli taas erinomaisen kaunis auringonpaiste. Katselin duunin ikkunasta sen kimpoilua Esplanadin puiston lumipeitteisistä oksista ja tunsin vain yhden tunteen: vitutti. Tänään on vituttanut isolla kädellä. Vitutus on hallitsematon tunne, sillä aloitin aamun vähän pidemmällä aamulenkillä hyvin pukeutuneena, enkä palellut vaan virkistyin. Join täydelliset puolitoista kuppia kahvia yhdellä Hermesetaksella ja maidolla. Pakkasin eilen leipomani kakun rakkaimpaan kangaskassiini, jossa on Michael Monroe -painatus, ja tiesin kaikkien huokailevan aamupalaverissa ihastuksesta mangojuustokakkua lusikoidessaan. Junat olivat myöhässä, mutta se ei juurikaan vaikuttanut omaan aikatauluuni. Kuitenkin, kun pääsin töihin, tuuli alkoi pikkuhiljaa kääntyä.

Ensin oli jotain säätöä vähän, sitten tuli pikku hedari, joka huusi tarvitsevansa Battery Strippedin, jota en todellakaan ollut hakemassa liukkaalla Siperia-kelillä ja vielä rasittavimmasta kaupasta ikinä eli Stockan Herkusta. Sitten huomasin syöneeni ennen aamukymmentä pinkkikuorrutteisen donitsin, palan kakkua ja mokkapalan, ja että edessäni oli vielä paahtopaistisämpyläkin, ja tursuin jo pahasti jakkupuvustani, joka ei ainakaan nostanut tunnelmaa henkilökohtaisesti itseni kohdalla. Luonnollisesti tein valinnan, joka oli syödä sämpylä mahdollisimman nopeasti. Brrf.

Sitten oli ihan saatanasti tekemistä ja vittu kaikilla jotain idiksiä ja mua ei vaan kiinnostanut ja toivoin, että kaikki olisivat joko olleet hiljaa tai sitten kertoneet mielipiteitään American Idolista. Kumpikaan ei toteutunut. Söin todella myöhäiseksi lounaaksi pussimisokeiton ja raejuustoa sekä vietin uuden kollegani kanssa viime viikolla lanseeraamamme vitamiiniporetablettihetken. Sitten tulin kotiin, ja nyt näyttää siltä, että vitutus vain jatkuu ja jatkuu. Nukuin päiväunet, mutta palelin ihan kauheasti ja sain kramppeja, joten kun nousin niin vitutti. Sitten kävin Punkin kanssa ulkona, ja kylmällä se on jotenkin sen oloinen kuin se saisi jatkuvasti pieniä sähköshokkeja, jotka käskevät sen juosta ennalta-arvaamattomiin suuntiin kiihtyvällä vauhdilla. Punkki siis sinkoili käsittämätöntä siksakkia ja jokainen vastaantulija oli sitä huuliaan paheksuvasti suipistavaa keski-ikäistä idioottityyppiä, joka ansaitsisi vetää lipat ja saada ansionsa mukaisen kokoisen mustelman äässiinsä. Kotona ratkaisin tilanteen siten, että söin puolikkaan kakun, paketillisen suolakeksejä hummuksella ja kaksi kananmunaa majoneesilla. Jakkupuvun kireys oli vielä tuoreena mielessäni, mutta halusin edes hetkeksi hukuttaa tuskan ensin sokerilla ja sitten suolalla. Enkä edes onnistunut.

Vitun hyvää ystistä saataNA!

Kun luet tämän, päässäsi alkaa soida dirlandaa

2011-02-07T21:28:00.002+02:00

Nyt on sellainen juttu, että mulla on niin pal kauhiast töitä, etten ehdi ollenkaan blogata duunipäivän aikana. Se on inhoittavaa. Huolettoman ja tavallisen jäsentämättömän sekä asiasisällöllisesti yhdentekevän kirjoituksen synnyttämiseen menee noin kymmenen minuuttia, ja luulisi, että voisin sen verran käyttää, niinkuin yleensä voinkin, mutta nyt en vaan ehdi.

Tänään söin Ysibaarin tulista lohiwokkia, ja se oli tosi hyvää. Olen koukussa Facebookin Courage Wolf -aplikaatioon (ja se on muuten O.:n syytä). Duunikaverini jahtaa mua raskausmahallaan, ja hokee että siellä on vauva, ja meinaan välillä saada nurkkaan ahdistettuna paniikkikohtauksen, vaikka onkin ehkä hyvä totutella noin niinkun ihan sivistyksellisessäkin mielessä. Sain viime viikonloppuna baarissa narikkalapun, jonka numero oli 666. Pörrin mutsi oli tehnyt mulle aivan törkeän siistin punotun hopeisen rannekorun. Pörrin yksi kaveri alkaa pitää mulle kitaratunteja, vaikka yritin sanoa sille, että se ei ehkä ole hyvä idea, kosken ole yhtään musikaalinen enkä osaa lukea nuotteja ja vielä hermostun helposti, mutta se sanoi ottavansa sen haasteena. Äsken tein tosi hyvää lasagnea ja ajoin Pörrin peiliksi jäätyneelle parkkipaikalle jumittaman auton ykkösellä irti. Pidän American Idolista, koska siinä on sellaisia ihmisiä, jotka saavat mut hymyilemään, ja Steven Tyler, joka on muista syistä yllättävän kiva katsoa. Olen alkanut pitää The Rolling Stonesin musiikista ahkeran yrittämisen jälkeen.

Loppuun vielä video, joka on joka kerta tosi hauska, ja jos joku siellä väittää ettei naurata niin olet väärässä ja ehkä kandee vaan katsoa se useampaan kertaan jos se avautuisi, niinkun vaikka Chocolate Rain.

Supercalifragilisticexpialidocious

2011-02-05T21:14:00.002+02:00

Nyt mennään viime aikona itseäni päänsisäisesti puhutelleisiin aiheisiin superlatiiveilla:

Ärsyttävintä vähään aikaan: Talvipyöräilijät. Ne suhaavat miten sattuu ja sivuliusua eikä niitä yhtään kiinnosta, pääsetkö alta pois kun tie on peilijäässä. Lisäksi talvella on aika pipo ja/tai huppu päässä, joten näitä surmanajajia ei edes kuule. Voitteko lopettaa? Ei talvella saatana kuulu fillarilla ajaa, niin.

Yhtä aikaa älyttömästi hauskin ja paheksuttavin tilanne tänä aamuna: Turun steissin lähimmässä räkälässä ilmakitaran soittaminen polvillaan Bon Jovin Livin' on a Prayerin tahtiin kantisdensojen lasittuneiden ja jopa hieman paheksuvien katseiden alla.

Paras karaokesuoritus: Tämä menee jaettuna sille emorokkaripojalle, joka silmääkään räpäyttämättä ja eforttia näyttämättä lauloi kaikista kielletyimmän eli Queenin Bohemian Rhapsodyn, ja nykyiselle kollegalleni, jonka samaan aikaan kirkas ja käheä ääni futaa Natalia Imbruglian Tornissa aivan törkeen siististi.

Paras känniaamiainen: Playn maitokaakao

Magein tyyppi: Virolainen ärränmyyjä, joka ehdotti että mun kannattaisi ostaa sytkäri, jossa on pääkallon kuva, koska se sopi mun vaatteisiin. Ostin, tolla puheella oli pakko.

Miettimisen arvoisin juttu: Pitäisikö yrittää olla positiivisempi ja pystyiskö vetään paremmalla asenteella?

Perjantaiarvoitus

2011-01-21T14:52:00.003+02:00

Duunin vessan lattialla on jotain kummallisia kiteitä. Ne näyttävät merisuolalle muotonsa puolesta, mutta ne eivät ole lainkaan läpikuultavia, vaan mattavalkoisia, ja ne murenevat kalkkimaisen näköisiksi kun niiden päälle astuu. Mitä vittua ne on? Mä en kestä tällaisia mysteerejä, koska mun on ihan pakko mennä kohta maistamaan niitä. Onneksi meillä alkaa joku palaveri kohta, koska en tahtoisi syödä tuntematonta valkoista jauhetta yleisen vessan lattialta, ainakaan selvinpäin.

Mutta MITÄ SE VOI OLLA? Miten se on joutunut sinne? Onko tämä joku jekku? Pakko mennä katsomaan niitä vielä. Vain katsomaan.

Koska mä oon niin FÄSHÖN

2011-01-21T14:13:00.009+02:00

Nyt on se hetki, kun musta tuntuu, että muotiblogien määrällisesti suuri lukeminen alkaa vaikuttaa mun aivoihin. Kuulemma joka kevät muodissa on kukkia ja raitoja, ja nyt tunnen suunnatonta vetoa molempiin. Itselleni epätyypillisesti en halaja pelkkiä mustia kolttuja, vaan ainoastaan raidallinen tai kukallinen kelpaa. Sukkahousuissa himoittavimpia ovat edelleen pilkukkaat, eli ehkä on toivoa vielä. Lisäksi menin tänään safkiksella Kicksiin, koska yhden muotiblogin mukaan siellä on myynnissä sellaisia kittejä, joilla voi tehdä itselleen tipilliset geelikynnet. En ollut ikinä kuullutkaan sellaisesta, ja innostuin kovin, ja, kas - siellä niitä hyllyssä seisoi, ihan niinkuin muotibloggari lupasi. Nyt siis lähipäivinä koitan tuhertaa itselleni geelikynnet. On tää pimeetä touhua.

Oikeestihan en ole yhtään muodikas. Siis oikeasti, en.

Muuten tänään on taas ihan nollat taulussa -päivä. Aina, kun olen täällä maakuntatoimistolla, mun tekee aivan tuhottomasti mieli energiajuomia, ja olenkin tänään juonut jo kaksi. Varmaan osaltaan myös niiden takia olen samaan aikaan maaninen, kikattava, tyly ja ärsyyntyvä, joka on sellainen kombo, etten meinaa itsekään olla varma mitä noista pitäisi seuraavaksi ilmentää.

Loppuun voisin laittaa jotain hottisten kuvia, sellainenhan on aina kivaa, paitsi että olen vähän huolissani miesmaustani taas vaihteeksi.

Jax - Sons of Anarchy.

Cook - Skins. (Se on ehkä syntynyt vuonna -93 tai jotain eli on yhtä vanha kun mun auto, mut hei; mitä valii - ei mitään!)
Valon Ville (YLLÄTYSSS!!!! :D½!666) Ryan Dunn.

Duudsonien Jukka.LOPPU

It's my party and I cry if I want to

2011-01-19T13:53:00.003+02:00

Mä olen vähän epäonnistunut taas bloggaajana, koska en ikinä päivitä. Jotenkin mun pinna on lyhyt kuin Tom Cruise ja hermostun välittömästi ja läimäytän läppärin kannen kiinni jos en keksi mitään. Nyt töissä on pöytäkone, joten en voi läimäyttää, joten se hupi on poissa pelistä.

Väliin muutama kysymys: Miksi viimeisin American Idol -voittaja Lee Dewyze tekee niin paskaa musaa? Miksi alan vähän pitää kylppäriimme asennetuista vanhuksille tarkoitetuista tukikahvoista eikä ne enää yhtään haittaa mua? Miksen tykkää vihreästä teestä vaikka kuinka yritän ja kuitenkin juon sitä, eikö tämä ole jo vähän epäreilua? Kuka keksi aakkosjärjestyksen? Miksi opin vasta viime viikolla, että tulppaanit pitää laittaa kylmään veteen jos tahtoo niiden kestävän kauemmin? Miksi samaan aikaan tajusin, että tulppaani on mun lempikukka, eikä mikään coolimpi? Mikä teidän on?

Noniin. Muutettukin on ja melkein kaikki laatikot purettu, joten enää en voi kitistä siitäkään. Pahus. Tänään kuulemma Pörrin isä oli käynyt ruuvaamassa makkariin sinne oikeasti kaavaillun propellilampun. Sitä ennen siellä oli väliaikainen spottilamppu, jossa oli jostain tuntemattomasta syystä sellaiset ledivalot, joiden sävy oli huumevastaisen sininen. Se antoi koko huoneelle jännän tunnelman. Se ei kyllä ollut kauhean hyvällä tavalla jännä, ja odotankin innolla, että miltä siellä näyttää normaalivalossa.

Tahtoisin vain olla kotona ja juoda rutisevan kuivaa skumppaa niin kylmänä, että sen koostumus on hiukan jäykistynyt, ja syödä suolakeksien päällä erilaisia levitteitä kuten tapenadea, hummusta ja sellaisia. Haluaisin kamalasti, että aurinko paistaisi taas. Vaikka vastustan jonkun verran keinotekoisia vitamiinivalmisteita, niin kohta ehkä joudun ostamaan D-vitskuja purkissa, koska onhan tää pimeys ihan sairasta sikailua. On muuten jännä, että mun mielestä "vitsku" on ihan hyvä lyhenne, mutta "broisku" ja "tomsku" on ihan kamalia, vaikka niiden rakenne on käytännössä sama.

Parhaat kynsilakat on muuten melko varmasti Seppälässä. Se myy Models Ownia ja jotain muitakin, joiden hinta on edullinen ja värivalikoima voittamaton. Ostin eilen Models Ownin lakkaa, jonka sävy on Purple Passion, ja se on yksi hienoimman värisistä lakoista mitä olen koskaan itseeni sutinut. Se on tumma purppura, jossa on paljon pigmenttiä, mutta samalla se on kirkas olematta räikeä. Tätä ei olisi voinut tehdä paremmin. Saman merkin mintunvihreä ja purkkapinkki ovat aivan ehdottomia kevätlakkoja, ja alle femman hinnasta huolimatta ne myös pysyvät paljonkin kalliimpia kollegoitaan huomattavasti paremmin. Nuu antaa niille peukun ylös hyväksynnän merkiksi!

Hain eilen myös paketin postista, ja olin ilmeisesti taas tilaillut kännissä nettikaupasta kamaa. Tällä kertaa kuitenkin yllätin itseni positiivisesti; paketissa oli kaksi raidallista kolttua, sekä yksi aivan ihan kukallinen nuttu, jonka puen kevään ensimmäisenä päivänä conversejen ja nahkatakin kanssa ja sen lisäksi yksikään niistä ei maksanut yli kahdeksaa euroa. Hyvä meitsi! Känninen alenhaistaja ja budjetissapysyjä! Lanseerattiin työkavereiden kanssa sellainen malli, että kun joku tekee jonkun aivan mitättömänkin pienen asian, niin joku ehdottaa, että "nyt kyllä täytyy varmaan ottaa pienet aploodit tähän", ja sitten kaikki taputtavat tympeä ilme naamallaan ja voi jumalauta miten toi koko homma onkin ärsyttävä. Koittakaa tekin!

Sitten vielä poukkoilevan ja erinomaisen sekavan tekstin loppuun yksi lounaspaikkavinkki. Paitsi en viitsikään sanoa sitä, koska se on niin pieni paikka ettei me sitten mahduta enää Panun kanssa sinne. Eli unohtakaa, sen verran voin sanoa että siellä on aivan ylittämättömän hyvää ruokaa.

Day 23 A song that you want to play at your wedding

2010-12-29T09:31:00.004+02:00

Koska olen odottanut koko haasteen ajan tätä kohtaa, niin mun on vaan pakko tehdä se tähän heti perään. Anteexi.

Mä en ole sellainen tyttö, joka olisi penskasta asti suunnitellut häitään ja unelmoinut prinssistä tai mitään muutakaan. Mä halusin laukkailla pellolla vaarallisesti läikikkäällä ponillani ja opetella vaihtamaan renkaat autoon kymmenvuotiaana, pelata mustan labradorinnoutajamme kanssa piilosta ja rakentaa majoja. Tässä valossa on vähän outoa, että olen varsin aikaisessa vaiheessa päättänyt jo sen biisin, jonka haluan soivan mun häissä sitten jos niitä koskaan tulee. Muuten veikkaan, että annan häiden mennä aika löysin rantein, tärkeää on vain se, että mulla on maailman kaunein puku, pidennykset hiuksissa, ripsissä ja kynsissä ja että olen hoikassa kunnossa. Ruokaa ja juomaa pitää olla paljon, mutta yksityiskohdat ei niinkään kiinnosta mua, koska oikeasti niillä ei ole mitään väliä, eikä niillä siksi kannata stressata yhtään ketään.

Aion myös joskus vielä ottaa tämän biisin yhden rivin tatuointina reiteeni, mutta sen tapahtumiseen menee varmaan vielä vähän aikaa. Tämä biisi on oikeasti ihan hurjan kaunis: The Goo Goo Dolls: Iris. Mä toivon, että joku joskus ajattelee musta niinkuin siinä sanotaan.

Day 22 A song that you listen to when you're sad

2010-12-29T08:38:00.003+02:00

Eiköhän kaikki tytöt ainakin kuuntele surullisina jotain slovareita. Sydänsuruissa kuuntelen ainakin U2:n biisiä One, josta en sillä tavalla edes kauheasti pidä, mutta siksi kai se sopiikin hyvin. Sitten kuuntelen vihaisen ja pörröisen 30 Seconds To Marsin The Killiä, ja sitä voi myös laulaa itkusta ja räästä puuroisella äänellä kovaa ja särkien. Noi kaksi tulee nyt helpolla mieleen. Muuten ehkä meinaan, että musiikki on enemmän kuitenkin iloista, haikeaa, herkkää eikä niinkään kirjaimellisesti surullista, vaikka onhan niitäkin.

Välillä mua hämmästyttää se, että ihmiset kehtaa kysyä niin tyhmiä kysymyksiä. Tai siis, tyhmiä kysymyksiä ei olekaan, jos ne esittää oikein, mutta silloin kun kyse on selvästi omasta viitseliättömyydestä ja mukavuudenhalusta niin mulla menee hermo. Pitää nyt jumalauta vähän jaksaa haastaa itseään henkisesti ja muistella vaikka, että missä sitä vessapaperia pidettiinkään tai jopa mennä niin pitkälle, että tarkistaa ne paikat, jossa sitä voitaisiin pitää. Lisäksi mä arvostan sellaista kerrasta oppimista, että jos joka päivä kysyy vessapaperia ja aina saa saman vastauksen, niin jos sitä vielä perjantainakin kysyy niin on vaan tyhmä ja disrespectful.

Huh, rankkaa olla itse näin täydellinen kun kaikki vituttaa. Oikeastihan olen aika tyhmä itsekin, ja nyt väsymyksestä ja siitä johtuvista rytmihäiriöistä ja krampeista erityisen kiukkuinen ja vastarannankiiskimäinen enkä yhtään hyvää seuraa. Mutta tiedän ja osaan päätellä silti, missä vessapaperia pidetään.

Ps. Uuden tatskan piirros pitäisi olla valmis tammikuun ekalla viikolla. Mulla ei oikeastaan olisi varaa siihen kun toi remppa lähti käsistä, mutta hui hai, mitä välii - ei mitään!

Day 21 A song that you listen to when you're happy

2010-12-28T09:36:00.003+02:00

Tähän mä vastaan, että Hellacoptersin In The Sign of an Octopus, koska se vaan on kauhean hyväntuulinen ja ne pojat on ihania siinä videolla, jota en voi linkittää, koska pääsen tällä hetkellä vain töissä nettiin. Koti-internetsopimus on jo siirretty uuteen osoitteeseen, mutta ollaan vielä asuttu vanhassa, koska uudessa on vielä vähän remppaa. Ehkä jo tämä yö tai viimeistään seuraava ollaan kyllä jo siellä.

Muita biisejä, joita tekee mieli kuulla kun on iloinen, tulee nyt ihan kauheet määrät mieleen. Aika päällimmäisenä mielessä on luetun perusteella Hanoi Rocksilta Fashion, This One's For Rock'n'Roll ja Tragedy. Esimerkiksi. Ja sitten Roxeten Big Love (onko se sen biisin nimi?), Kings of Leonin Sex on Fire, Disco Ensemblen Drop Dead Casanova, AC/DC:n You Shook Me All Night Long, DIO:n Holy Diver, Bon Jovin Born To Be My Baby, W.A.S.P.in Wild Child, Ting Tingsin Great DJ, The Arkin It Takes A Fool To Remain Sane, The Killersin Mr. Brigtside, Placebon Special K, Notkean Rotan Kuka Muilutti Nukkumatin, Marky Markin Good Vibrations ja mitä näitä nyt on. Aivan sikana. Ja näköjään taas aika noloja osa, mutta mitä välii - ei mitään!

Olen muuten taas koukussa energiajuomiin. Perinteisen Battery Strippedin ohella äärettömän himoittavaa on ED GRL, jonka makuyhdistelmä granaattiomena-pippuri toimii todella hyvin.

Tonttu se vaan syö lunta

2010-12-27T10:45:00.002+02:00

Sain Pöntöltä lahjaksi kirjan, joka kertoo Hanoi Rocksista. Luin sen eilen loppuun, ja pidin siitä hurjan paljon - niinkuin pidän oikeastaan kaikista kirjoista, jotka kertovat rokkitähdistä. Yksi juttu mikä mua harmittaa on se, että miksei mun naapurissa koskaan ole asunut kommuunillista nuoria renttumuusikoita, joilla ei ole rahaa ruokaan, niin että voisin paistaa niille jotain syötävää ja päästä niiden kirjaan sitten? Mötley Crüen naapurissa meinaa asui joku, joka toi niille aina välillä ison kulhollisen spagettia. Ne kyllä varmaan möykkäisi niin kauheasti, että alkaisi vituttaa vaikka saisikin katsella kun laihat glamrokkarit syö nälkäänsä jotain mun tekemää. Mä tykkään katsoa, kun mun tekemää ruokaa syödään. Jotenkin tossa kirjassa oli myös aivan huikea what if -juttu liittyen Razzlen kuolemaan. Voin vain kuvitella, kuinka paljon Hanoit itse on sitä miettineet, samoin kuin varmasti Mötleyn jäsenet. Joskus tuntuu, ettei asiat tapahdukaan syystä.

Joulu oli ihana taas. Landella oli aattona melkein 30 astetta pakkasta, ja lämmityssysteemit menivät moisesta kylmyydestä vähän tahmeiksi, josta syystä ensimmäisenä yönä sisälämpötila oli vain reilut kymmenen astetta. Nukuin kaksissa housuissa ja kaksissa villasukissa, huppari ja pipo päällä, ja silti palelin. Onneksi pakkanen sitten lauhtui ja saatiin kaikkia tulisijoja hyödyntäen lämpökin nousemaan ihmisille sopiviin lukemiin. Äitikarhu oli onnistunut taas jouluruoissa paremmin kuin hyvin ja landella oli hyvin valkeaa ja kaunista. Sitten olikin taas edessä paluu arkeen..

Tällä hetkellä vihaan tota remppaa ja muuttoa niin saatanasti, ettei meinaa henki kulkea. Koko ajan tulee vain lisää ja lisää jotain, aikataulut vaan paukkuu ja jengi jeesustelee jotain baaritiskiä ja keittiön saumojen uusimista, vaikka nyt haasteena on se, että saadaan jo nämä käynnissä olevat projektit joskus loppuun, raahattua kaikki kamat sinne ja luovutettua vanha kämppä vuoden vaihteessa. Oon repinyt kohta kaiken tukan päästäni ja olen akuutin stressireaktion kourissa, ja Pörri vaan maalailee taivaanrantaa, millaiset ledivalot sen baaritiskin päälle tulee. Voi jumalauta. Jos mä joskus mietin vielä mitä tahansa remonttia tai muuttoa, niin lyökää niin kovaa ja niin monta kertaa, että tulen järkiini. Lisäksi tässä syö myös se, että vaikka teen sellaisia hommia ja sellaisia määriä, etten usko että kukaan tuntemani tyttö tekisi, niin en saa yhtään tunnustusta tai kannustusta. Kaikki vaan tahtoo kertoa miten kyllä nekin on pessyt vitusti pyykkiä ja nukkunut saatanan huonosti tai ollut enemmän remppaamassa. Mulla on fiilis aivan vitun mennyt. Luin horoskooppikirjasta, että merkkini rapu reagoi valtaisan stressitilanteen äärellä joko joutumalla kofeiinikoukkuun tai ratkeamalla ryyppäämään. Täytynee varmaan koittaa tota jälkimmäistä kun eka ei toimi.

Day 20 A song that you listen to when you're angry

2010-12-22T13:12:00.004+02:00

Tänä aamuna heräsin siihen, että olin yön aikana tullut allergiseksi penisilliinille. Sen tiesin äidin avustuksella siitä, että olin kauttaaltani nokkosten pistojen näköisen viehkon punaisen ihottuman peitossa. Se kutiaa aivan saatanasti, ja nyt pisteet yhdistyvät kiihtyvää vauhtia suuriksi turvonneiksi laatoiksi. Se alkaa myös levitä naamaan, joka tähän asti oli ainoa siltä säästynyt kohta. Ei auta, vaikka söin kyypakkauksen ja kolminkertaisen annostuksen allergialääkkeitä. Veikkaan, että alan ihan kohta itkemään.

Koitan kuitenkin ehkä kääntää tämän vihaksi, koska se kuitenkin on sellainen aikaansaava olotila. Vihaiset ihmiset vaikka rikkovat paikkoja ja tekevät viharikoksia, eivätkä vain nyyhki paikoillaan. Jos pystyisin valitsemaan jotain musiikkia Radio Novan sijaan nyt, valitsisin KoRnin Ya'll Want A Singlen tai sitten toisen järkyttävästi nolomman, eli Linkin Parkin One Step Closerin. Siskollani Pupella on sellainen teoria, että jos joku ilmoittaa silmää räpäyttämättä yhdeksi lempiyhtyeekseen Linkin Parkin ja pukeutuu tribaalipaitoihin, niin se on huono asia ja silloin ollaan todennäköisesti Turussa. Linkin Park on niitä yhtyeitä, joita kuunnellaan salaa ja vain jos on aivan pakko. Voisin kyllä kuunnella myös Marilyn Mansonin This Is The New Shitin, se on paitsi hyvä myös coolimpi, eli maineeni on vähän pelastettu.

Voi jumalauta että mua kutittaa. Taidan mennä puuteroimaan läikkiä peittoon sen verran kuin se on mahdollista, eli hyvin vähän.

Day 19 A song from your favourite album

2010-12-21T09:10:00.003+02:00

Taas inhoan näitä superlatiivisia ilmauksia, mutta yksi suosikkialbumeistani on ehdottomasti The Killersin Sam's Town. Siinä ei ole yhtään huonoa tai turhaa biisiä, ja se on rakennettu niin taitavasti, että se on enemmän kuin osiensa summa, sen synerginen hienous vaatii sen, että jokaisen biisin jälkeen tulee se biisi, joka levylläkin tulee.

Oltiin Panun kanssa kerran myös katsomassa The Killersiä livenä jäähallissa, varmaankin viimeisimmän ja ehkäpä jopa ainoan kerran kun ne olivat Suomessa. Laulajalla oli lyhyt kultapaljettitakki ja beatlesmainen moppitukka, ja se polki laulaessaan jalkaansa jäykän ja sotilasmaisen pontevasti, ja kun se lauloi tämän biisin kertsiä, niin tuntui, että ääni sai hiukset tuulemaan taaksepäin kiertäessään mahdottoman suurena spiraalina kattoa kohti. Se on edelleen yksi parhaista ja muistettavimmista keikoista, mitä olen nähnyt. Ja tämä biisihän on This River Is Wild.

Nyt on muuten pakko sanoa toinenkin. Placebon uusimman levyn nimikappale Battle For The Sun on todella hieno. Se alkaa nykivän toistetuin lyriikoin (joista suosikkikohta on tietenkin No fun if you, you, you, you, you, you are a cheap and nasty fake, fake, fake, fake, fake, fake, fake) ja väliosan (tai mikä onkaan) musiikki kasvaa aivan huikeaksi spektaakkeliksi, jossa on yllättäviä elementtejä. Se sopii soitettavaksi täysiä erityisesti autossa, jossa on subbari, ja sen pitää siis oikeasti soida aivan täysiä ja mieluiten pitää olla pimeää ja teiden kiiltävät.

Day 18 A song that you wish you would hear on the radio

2010-12-16T14:05:00.002+02:00

Tämän biisin kuuleminen radiosta on kivaa, ja siksi toivoisin, että se tulisi sieltä useamminkin. Se tapahtui kerran eräänä päivänä, kun tehtiin Minkin ja Zäkmänin kanssa treffit Selloon, josta tarkoitus oli lähteä jotain juhlimaan. Minkki ajoi, sillä oli äitinsä auto Hannelore, ja muistan juuri ennen tämän alkua kysyneeni, että saako korkata siiderin ja ottaa ensipuraisun. Schimiideri sihahti ja kaikilla oli suuret pleksit päässä ja iholla tuoksui aurinko. Oijoi, onnenpäiviä. Onneksi kesä tulee taas, enää siihen on alle puoli vuotta! Kelatkaa sitä, pullat.

Ainiin, se biisi on Hanoi Rocksin Up Around The Bend. Itse tykkään erityisesti "dy-dy-dyydä" -kohdista.

Yksi muuten, jonka toivoisin kuulevani joskus yllätyksenä radiosta, ja jota en ole sieltä kai koskaan kuullut, on Pulpin Disco 2000, joka nyt vaan on ihan ässä ja hassu ja heti alkaa tehdä mieli tanssia neliötä, jonka pomoni opetti mulle viime viikonloppuna firman 70-lukuteemabileissä. Soittakaa se! Saatana!

Odotusta ja tauteja

2010-12-16T13:00:00.004+02:00

Noniin. En oikein ole motivoitunut työntekijä, vaikka joululahja olikin kiva ja vaikka huomenna saan aivan helmeilevän mahtavaa joululounasta firman piikkiin, joten ajettelin sitten pistää blogauttaen.

Nyt eletään sellaisia hetkiä, että muutto on aivan näinä päivinä käsillä. Tai sen aloittaminen oikeammin, koska saimme sellaisen luksusmallin, että aikaa on kaksi viikkoa. Nyt ennen joulua aiotaan siis maalata keittiö, asentaa laminaatit ja roudata yhdentekeviä pikkuesineitä jo valmiiksi mestoille. On muuten jännä, että mua ei koko viiden vuoden aikana vanhassa kämpässä kiusannut juuri mikään, mutta nyt kun tietää muuttavansa sieltä pois ihan for good, niin asia jos toinenkin on alkanut ottaa päähän ihan saatanasti. Siellä vetää, partsin ovi ei meinaa mennä kiinni, kylppäri on pieni kuin mikäkin ja yhden oven avaaminen disabloi kaikki muut ovet. Veikkaan, että alan kiljua onnesta, kun maanantaina 20.12. avaan ensi kertaa uuden asuntoni ovet. MINUN, kaikki MINUN! Ja sitten hohotan Erebus-naurua ja alan sinkoilla. (Koitin muuten äsken googlata sen My little Pony -teeveesarjassa esiintyneen hohottavan Erebuksen kuvaa, mutta sain tulokseksi vain sateenkaaria oksentavan ponin, jonka vieressä oli viinapullo. Ei kyllä huono tulos sekään.)

Muuten sitten on niin, että olen vähän kipeä. Ilmeisesti mulla on perinteisen viheliäinen flunssa höystettynä laimealla välikorvatulehduksella, mutta se on kokonaisuutena sen verran vauvakamaa että hyvin pystyy duunissa olla. Kävin tiistaina lääkärissä, joka kyseli eniten mun tatskoista eikä mitannut edes kuumetta, mutta hyvät doupit se kirjoitti, koska oireet ovat laantuneet ja olen sellainen huumatun pirtsakka jopa. Ainoastaan nauraminen yskittää, mutta eipä töissä onneksi ketään pitäisikään naurattaa.

Tähän loppuun sopii vielä TOP 4 -lista vapaavalintaisista muuttujista.
1. Ruoka, etenkin intialainen ja jouluruoka. Miinuspuolena se, että kävin eilen vaa'alla, enkä ole ollut näin painava koskaan elämässäni, eli tarttis tehdä jotain. Joo joo JOO. Joulun jälkeen saan aivan varmasti paniikin ja häiriön tästä asiasta, vaikka nyt suhtauden siihen lihavan leppoisuudella, mikä onneksi tarkoittaa sitä, että joulun paras osuus eli syömisen nautinto on henkiselläkin tasolla turvattu vielä näillä näkymin.
2. Kultajousen Argento -käsikoru, johon voi ostaa sellaisia pieniä amulettejä. Ostin Mrs. Smithille lahjaksi niitä ja samalla itselleni pari uutta, ja niitä on ihana helistellä puimalla nyrkkiään.
3. Skins, jonka kolmas kausi tulee nyt uusintana ennen neljännen kauden alkamista. Se on ihana ja realistinen ja koukuttava.
4. Päällyslakka, joka saa kynsilakan pysymään moninkertaisesti pidempään, tekee sen kiiltävämmäksi eikä enää tarvitse pelätä sottaavansa kaikkia virallisia papereita pinkeillä tai mustilla viiruilla. Vaikka musta se kyllä antaa kivan säväyksen, ja jos joskus palkkaan assarin, niin ellei se ole Frendien Rachelin assistentin Tagin näköinen niin sitten se on tyttö, joka suttaa kynsilakkaviiruja, ehdottomasti.

Lisäksi tahtoisin kertoa, että koska olen niin sekaisin ja kiireinen, niin en ehkä ehdi ostaa kaikille ystävilleni joululahjoja, mutta ennenkuin aiotte suuttua muhun iäksi, niin kerrottakoon, että korvauksena aion pitää todennäköisesti helmikuun puolella korvauksena juhlat, joissa tarjoillaan skumppaa, macarons-leivoksia ja ainakin kolmea erilaista kakkua. Eli ei kannata vielä repiä pelihousujaan. Laitetaan hymiö vielä :) noin.

10 things I love about you

2010-12-03T09:32:00.002+02:00

Onneksi Minkki teki tän, niin voin matkia:

1. Listojen tekeminen. Siksi tartuin tähän heti, koska se yksinkertaisesti tekee mut iloiseksi. Toinen, missä olen käyttänyt paljon listoja, on muuttoon liittyvät to do -asiat, ja tunnen suurta riemua kun olen voinut jo viivata yli tosi monta kohtaa niistä.
2. Hajuvedet. Aivan lyhyen ajan sisällä olen saanut kolmelta ihmiseltä tekstarit, joissa ne jossain randompaikoissa haistavat jollain jonkun mun tuoksun. Musta on niin siistiä, että musta jää tuoksujälkiä ihmisten mieliin, ja muutenkin se, että tuoksuu hyvältä meinaa sitä ettei kaikki voi olla ihan huonosti. Usein nukkumaan mennessä laitan hajuvettä, koska on kivampi nukkua hyväntuoksuisena.
3. Tumma, syvä ruskea sisustuselementtinä. Sisustukseen liittyen myös juuri tuon värisen lattian päälle tulevalle juuri tuon väriselle sohvalle tuleva lampaantalja, joka on tehty mutsin tutun lammasfarmin ex-asukista, ja se on niin harvinaisen värinen, ettei sellaisia lampaita kuulemma synny läheskään joka vuosi.
4. Glögi. Se vaan on niin hyvää, ja joka kerta kun korkkaa glögikauden, se maistuu vielä paremmalle kuin muistikaan.
5. Pörri. Se vaan on onnenpäivä. Viime aikoina olen nähnyt aika paljon painajaisia, ja sitten kun herään siihen, voin ryömiä sen kainaloon ja se refleksimäisesti vähän paijaa eikä ahdista enää.
6. Nauraminen. En muista, koska olisin nauranut niin kuin nauroin kun olin leffassa katsomassa uuden Jackassin. Ulvoin possunaurua kuset housussa ja hakkasin itseäni kiemurrellen. Eilen Pörri myös kokeili Minkin synttäreitä varten ostamaani maastonvihreää minihametta, ja nauroin niin että tuli kyyneleitä. Nauramisesta tulee hyvä fiilis, eikä ole väliä, mille nauraa. Oikeastaan tässä on se, että mitä tyhmemmälle jutulle nauraa niin sen aidommat naurut. Mitä rumempi reppu niin sen paremmat eväät. MitÄH
7. L.A. Ink, joka tulee JIMiltä juuri siihen aikaan, kun olen kotona töistä, ja voin syödä ja katsoa sen ennenkuin teen mitään muuta. Kat von Deella on ihana ääni ja ihanat tatskat, ja ne tekee ihania taskoja ja minäkin haluan uusia tatskoja ja saankin niitä toivottavasti pian.
8. Positiiviset yllätykset. Se, kun joku asia on epävarma, ja sitten se meneekin paremmin kuin mitä pessimistinä (tai oikeastaan realistina) oli odottanut, varsinkaan kun sellaistahan ei yleensä tapahdu.
9. Aasialaiset ruoat, viime aikoina olen tuntenut järkyttävää himoa etenkin sushiin (jota aloinkin väsätä toissailtana kymmeneltä, kuinka järkevää) ja thaityylisiin wokkeihin, joita syödessä maistaa väkisin pienenpienen pilkahduksen aurinkoa ja tuntuu sille, ettei kaikki toivomme ole mennyttä.
10. Kaverit, joille voin vinkua irrationaalisia pelkotilojani muuttoon liittyen ja jotka vievät ja kutsuvat mut siisteihin paikkoihin ja ovat siellä mua varten. En oikein tajua, miten kaverit onkin niin ihania, enkä etenkään sitä miksi ne ovat, etenkin kun olen tällä hetkellä kitisevä ja ärtsy hermokimppu ja jeesustelen itsestäänselviä ja sellaisia asioita, joihin ei voi vaikuttaa ja joita ei kukaan normaali ihminen edes ajattelisi.

Noniin! Yksi asia, mitä taas kaipaisin, olisi joku mulle mieleinen tosi-tv-sarja, nytkun BB:kin taas loppui. Voisiko American Idol alkaa pian? Tai Daisy of Loven kakkoskausi, vaikken tiedä, onko sellaista edes tehty?

Time for fucking dinner

2010-11-25T13:51:00.002+02:00

Olen edelleen paitsi maaninen, niin myös erittäin kiireinen töissä, mutta tänään vilkaisin yhtä lempimuotiblogiani syyllisyyden nakertaessa yhtä suurena kuin odottava paperipino työpöydälläni, ja löysin aivan mahtavan nettikaupan. Mä niin tarvin noita kortteja, mieti nyt, käy kaikkiin tapahtumiin.

Palailemisiin, pikku muffinssit. Täti menee nyt tekemään töitä ja viiltelemään itseensä paperihaavoja.

The sound of the chalkboard symphony played with nails

2010-11-17T20:53:00.003+02:00

Mua vaivaa tällä hetkellä kauhea epäusko. Niinkun ihmisenä.

Mua ahdistaa muutto, mitä jos se onkin ihan kauheaa ja vaikeeta ja työlästä, aikataulut ja budjetit kusee isolla kädellä? Mitä jos mä joudun ongelmiin mun lainan kanssa? Osaanko mä mun duunia oikeesti yhtään, ja lyttääkö mun kollegat ympäri Suomen mut vittumaisena kun niillä on keharit nyt? Miten mä selviän pikkujoulukaudesta, ettei mulle käy joka bileissä niinkun Panulle, joka oli yksissä juhlissa neljän tequilan jälkeen purskahtanut itkuun vain koska oli niin väsynyt? Miksi mä oon niin väsynyt? Miksi mä oon niin epävarma ja ahdistunut? Miksi mun on niin kauhean vaikea tällä hetkellä uskoa, että joku pitää musta, ajattelen aina vain että ne juonii jotain? Olisiko helpompaa, jos olisi jonkun diplomi-insinöörimiehen kanssa ja puskisi vain muksuja eikä miettisi edes mitään itsenäisesti? Miksi hevoseni Paukis kompuroi niin oudosti, että olen varma että sillä on joku vikana? Miten pitää toimia, kun vien vanhan sohvani kaatopaikalle? Miksi mulla ei olekaan parempi mieli vaikka vein uusimman tatskani piirrettäväksi liikkeeseen, kun siitä nimenomaan piti tulla sellainen onnellinen ajatus? Miksi jotkut ei vastaa meileihin? Miksi iho on ihan paskassa kunnossa kylmyydestä ja kuiva, vaikka on vasta marraskuu?

Miksi musta tuntuu, että mun ongelmat on kaikista suurimpia vain siksi, että ne on mun? Oikeasti vaikka kuinka monella on asuntolaina ja työpaikka ja ystäviä, enkä tajua, miksen nyt osaa taas suhteuttaa yhtään mitään.

Tuun hulluksi, kuulitteko, HULLUKSI!

Onneksi mennään duunikaverin kanssa huomenna syömään Tokyo 55:n sushibuffet lounaaksi. Ja sitten perjantaina menenkin jo Tallinnaan. Toivottavasti tää naisellisen ailahteleva luonne pitäisi hillumisessa taukoa taas.

Day 17 A song that you hear often on the radio

2010-11-10T07:10:00.002+02:00

Kuuntelen nykyään radiota valitettavan vähän. Lähinnä kuuntelen sitä autossa, kun ajan talliin, ja silloin mun on kuunneltava aina YleX:ää, koska mikään muu järkevä kanava ei kuulu koko matkaa sinne skutsiin. Yksi suosikki-iltani tämän asian tiimoilta on maanantai, jolloin tulee Mestarisoundi, jossa siis soitetaan rap-musiikkia. Joskus siellä soi tuomiopäivän gangstarappia, joskus letkeää suomireggaeta, joskus biiseissä on melodiaa ja oikeaakin laulua.

Siinä ohjelmassa, ja muutenkin, olen kuullut usein yhden biisin, jonka riimittely teki muhun suuren vaikutuksen. Palefacelta voisi tuohon tarkoitukseen sanoa oikeastaan minkä tahansa biisin, mutta sanon nyt Leijonakypärät. En löytänyt sen lyriikoita netistä tähän hätään, enkä siksi aio muistaa niitä nolosti väärin, sillä se ei totisesti olisi sopivaa kun kyseessä on nimenomaan verbaaliakrobattinen suoritus. Tässä riimit ovat yllätyksellisiä, odottamattomia, eri sanamuotoisia eivätkä ilmiselviä, ja Palefacen konsonanttiviat tekevät niiden lausunnasta vielä mielenkiintoisammat ja vakuuttavammat. Tätä biisiä on pakko kuunnella, ja se on hienoa; yhdentekevää taustamusaa on olemassa niin paljon.

Eilen meillä oli duunissa keket eli keharit, ja olin niiden jälkeen jotenkin erityisen hyväntuulinen. En varmastikaan vähiten siksi, että saan pitää talvilomaa vuoden vaihteessa muuton aikaan, ja olen siitä aivan saatanan onnellinen jee!

Day 16 A song that you used to love but now hate

2010-11-05T09:18:00.002+02:00

Nää kysymykset on ollut jo niin monesti peräkanaa niin vaikeita, etten jaksa enää. Tunnen itseni tyhmäksi jonkun meemin takia, ja sillä tavalla yhdentekeväksi; eikö tosiaan ole tapahtunut mitään sellaista, mitä tässä kysytään, vai onko muistini vain säälittävän surkea? Itsesäälihän kannattaa aina.

Tähän itse asiassa mulla oli jo yksi valmiina, muistan täsmälleen sen tilanteen ja kaikki, mutten muista mikä vittu sen biisin nimi oli tai miten se edes menee. Se oli joka tapauksessa joku sen hetken suosituin, diskoteekeissä tiuhaan soitettu musiikkikappale, joka ei ollut mitenkään erikoinen, mutta sellainen, jonka tahtiin oli tullut kerran jos toisenkin pistettyä jalalla koreasti eikä se ärsyttänyt ihan saatanasti, siis ennen erästä tapahtumaa.

Opiskelin tuolloin siinä koulussa, josta valmistuin nyt keväällä. Olin siis köyhä opiskelija, joten kun koulukaverini kysyi minulta, haluaisinko tulla avustajaksi yhden suositun suomalaisen telenovelan kuvauksiin, vastasin empimättä kyllä. Studiolla kuvauksiin kuului yleensä istua kahvilassa, ja jos oli onnenpekka, sai lasillisen kaakaota ja pullankin. Joskus kuvattiin satamassa, jossa piti tepastella ja pysähdellä tietyn kuvion mukaan matkalaukku kädessä. Sitten oli tämä yksi kohtaus.

Oltiin tällä kertaa kuvaamassa yhdessä yökerhossa. Päivä alkoi aikaisin aamulla, ja muistan kuinka kieroon bilegeareitani katsottiin aamujunassa. Kuvaukset alkoivat tyyppivikansa mukaisesti vähän myöhässä, ja muistaakseni kuusi tuntia vedettiin samalla kaavalla: tätä biisiä, jota en muista, soitettiin noin 10 sekuntia, jonka jälkeen tanssimista piti jatkaa samaan rytmiin joitain minuutteja. Sitten stop, sama keissi, stop, sama keissi, stop, sama keissi. Jossain kohtaa oli ehkä parin tunnin tauko, kun meitä ei tarvittu siihen kohtaukseen, ja sitten aloitettiin taas se 10 minuuttia musiikkia, tanssia päässä säilyvän biitin tahtiin, stop, ja eikun uudestaan taas. Yhdessä toisessa kohtauksessa sain seistä myös baaritiskillä näyttelijöiden vieressä, ja mummuni oli tunnistanut mut telkkarissa ja ihastunut ikihyviksi, kun lempisarjassa näkyi lapsenlapsi. Siinä baaritiskilläkin päässä soi se sama biitti, ja luulen, että tosiaan kesti vuosia saada se pois päästä, joten en ala edes kaivelemaan muistiani pahemmin, koska se voisi päättyä huonosti.

Day 15 A song that describes you

2010-11-03T21:55:00.002+02:00

Musta on ilmeisesti tehty erittäin niukasti lauluja, koska mulla ei tullut mitään tästä mieleen niinkun heti. Monilla ehkä tulee, tai en tiedä, mutta luulen niin ja luulohan on tiedon väärtti.

Siksipä vastaan yhden biisin, joka ei sinänsä kerro musta, mutta sen lyriikat on tatuoitu mun oikean selkäfileen päälle. Siihen liittyvä tarina on luettavissa täällä. Valkkaan muuten taas HIMiä, aika suppeaa. Täytyy lopettaa se. Niin ja sen voi kuunnella vaikka täällä.

Mitäs muuta. No ei oikein mitään. Koitan jonain päivänä taas osata olla jotain mieltä jostakin, mutta nyt on sellainen "mitä välii ei mitään" -fiilis. Olen aika väsynyt noin niinkun ihmisenä.

Eikäkö, kerronkin unen, jonka näin viime yönä. Se alkoi sillä tavalla, että Pörri kosi mua siinä unessa, ja kelasin että saatana, me ollaan oltu niin kauan yhdessä että on pakko sanoa että joo. Sitten kuulinkin jostain, että kosinta johtui pelkästään siitä, että Pörrin ruumiiseen oli asettunut paha henki, joka sai sen toimimaan niin. Sen pahan hengen nimi oli Heather, ja sen saattoi manata Pörristä ulos niin, että jossain tavallisessa keskustelussa huomaamatta kutsuisi Pörriä Heatheriksi. Onnistuin sitten jossain arkisessa sivulauseessa sanomaan sitä nimellä Heather, jolloin Pörrin ruumiissa oleva poltergeist sai sen kääntymään mua päin ilkeä ilme naamallaan. Aloin panareissa hokea "Heather, Heather, Heather", jolloin Pörrin naama vääntyi ja paha henki alkoi putoilla matoina ulos kasvoista. Sitten heräsin säikähtäneenä, koitin halata Pörriä, joka tapansa mukaan refleksinä hutkaisi mua, enkä voinut olla kuiskaamatta ihan hiljaisella ja ohuella äänellä: "Heather..?"

Day 14 A song that no one would expect you to love

2010-11-02T18:30:00.002+02:00

Mä olen musiikin suhteen vähän kuin rasiallinen suklaata (tai pussillinen pähkinöitä?), eli koskaan ei oikein tiedä mitä tulee. Pääasiassa tykkään yleisimmin musiikista, jossa on mieslaulaja ja se laulaa englanniksi, mutta kokonaisuutena olen varsin kaikkiruokainen musiikin suhteen. Tästä syystä tähän kohtaan on vähän vaikea keksiä mitään. Ehkä kuitenkin olen kaikella tapaa ulkoisesti aika main streamia, joten laitan tähän nyt yhden vähän jytämmän laulun. Se on Cradle of Filthin Gilded Cunt, ja sehän on tosi hyvä.

Muuten menee niin, että olen jo valinnut mitkä laminaatit haluan uuteen kotiini. Olen myös rakastunut yhteen sohvaan, täytyy vain toivoa, että myös sponsorini äiti rakastuu siihen. Vielä pitäisi valita makuuhuoneeseen yhdelle seinälle joku tapetti. Haluaisin mustaa ehkä, tai jotain tummaa joka tapauksessa ja kohokuvioista. Sitten pitää maalata ruokapöydästä ja sen tuoleista osia mätsäämään sisustukseen ja mua peloittaa että kohta olen kiinnostunut oikeasti sisustamisesta ja muutun innohomoksi. Hjälp!

Sitten listataan aina yhtä mieluisat top 4 -listat kivoista ja tyhmistä jutuista, listatkaa tekin:

-Novelle Plus persikkavichy
-purkkapinkki kynsilakka
-Vampyyripäiväkirjat -teeveesarja, joka on vihdoinkin vähän piristynyt
-jouluruokien saannin lähestyminen

-juurikasvu
-toimistotarvikkeiden "lainaaminen" eli vittu pölliminen toisten pöydiltä
-koirien kynsien leikkaaminen
-liukkaat lehdet korkkareiden alla ja junien raiteilla

Day 13 A song that is a guilty pleasure

2010-10-29T10:51:00.004+03:00

Tämä biisi on aika klassikko, mutta siis oikeasti aika nolo, ja kerran fiilistellissäni sitä sattui vähän kurja juttu. Tuolloin mulla oli vielä ensimmäinen oma autoni, rakas Lily, eli punainen paholainen, eli järkyttävän pieni Pökötti 106. Kruisasin moottoritietä kohdalla, jossa 120 km/h rajoitus vaihtuu sataseen, ja juuri sillä hetkellä tämä biisi alkoi soida radiossa. Herää kysymys, että mitäköhän kanavaa olen kuunnellut? Joka tapauksessa, vinguin kertsiä ultraäänitaajuuksilla ja bailasin niin paljon kun turvavyöt antoivat myöten, lauloin antaumuksella välillä silmät kiinni ja paukutin rattia kätösilläni volat kaakossa. Jossain kohtaa vilkaisin taustapeiliin, ja sielläpä ajeli poliisiauto pillit päällä. Sain sellaisen "voivittuvoivittu"-paniikin ja vetäisinkin auton asappina tien penkalle. Poliisisedät pysähtyivät taakseni, sammutin radion, ja odotin sheriffin tepastelevan autoni luo.

Herra konstaapeli pyysi yllätyksellisesti ajokorttia ja rekisteriotetta. Sitten se kysyi, että tiesinkö yhtään, kuinka kovaa ajoin. Sanoin rehellisyydestä ja säikähdyksestä kostein silmin, ettei hajuakaan, johon konstaapeli totesi, etten myöskään ilmeisesti katsele juurikaan taustapeiliä kuten en nopeusmittariakaan. Kytät olivat kuulemma ajaneet perässäni pillit päällä useita kilometrejä. Muistaakseni pääsin käväisemään maijassa, jossa armolliset lainsuojelijat kirjoittivat mulle huomattavasta ja huomattavan pitkästä ylinopeudesta huolimatta vain rikesakon, varmaan noloudestani johtuen. Onneksi en sentään nyyhkyttäen tunnustanut, että kuuntelin ja lauloin A-HA:n Take On Meta niin kovaa, etten kuullut enkä nähnyt mitään.

On aivan varmasti muitakin noloja biisejä, joista tykkään ja joita laulan vinkuvalla äänellä, mutta niitä juuri nyt en muista. Eikun muistan, yksi on legendaarisen poikabändin East 17:n Stay Another Day. Sehän on ihan kauhea.

EDIT: Muistin juuri, että tykkään myös Negativen Still Alivesta. Shame on me!

EDIT2: Voiton vie ehkä kuitenkin tämä: Paris Hiltonin Stars Are Blind on musta todella hyvä ja tarttuva laulu. Ja Paris laulaa mun mielestä hyvin. Aika paha on myös se, että kuuntelen joskus Kim Heroldin Social Butterflyta, ja mulla on siihen sellainen pieni tanssikin jonka teen aina kertsissä. Muistin myös, että Justin Timberlaken vanha bändi ´NSync on sellainen, jonka melkein kaikki laulut osaan ulkoa. Ja myös Backstreet Boysien, mutta onneksi Puppesisko jakaa nämä kaksi vikaa mun kanssa.

Day 12 A song from a band you hate

2010-10-27T20:21:00.003+03:00

Ihan aikuisten oikeasti en voi sanoa, että vihaisin mitään bändiä (vaikka veikkaan, että mut tuntevat voi vetää tähän montakin kohtaa jossa olen jostain kumpuavalla uholla nimenomaan vihannut enkä yhtään vähempää). Yksi, joka tulee mieleen, on sellainen josta en pidä oikeastaan yhtään, ja se on tavallaan outoa, koska tiedän monta tyyppiä, joilla on ihan hyvä musamaku ja ne tykkää siitä. (Keksin muuten juuri kaksi bändiä lisää, joista en pidä yhtään). Joka tapauksessa kiistatonta on kuitenkin se, että tämä orkesteri on tosi hyvä esiintymään livenä. Olenkin nähnyt ne useasti, koska ensi näkemän jälkeen en voinut enää kieltäytyä, koska oikeesti ne oli kyllä hyviä. Ja onhan niiden biiseissä hyviä laineja, esimerkiksi:

Tuokaa suuri pullo halvinta mitä vaan.

ja:

ja Hiltonissa väki paheksuu
et noi on pelti kiinni.
Höh. Otan pekonii.

Tässä siis on PMMP:n Kesäkaverit. Siitä on vain liveversioita tarjolla näemmä, muttei se mitään.

Ne muut, joista en pidä, ovat Coldplay ja The Baseballs. Vaikka ei kai kukaan oikeasti voikaan tykätä ainakaan The Baseballsista. Häpeäkseni myönnän, että pystyn nykyään kuuntelemaan Coldplayta, koska mua pakotettiin siihen duunissa. Tosta pakottamisesta on myös seurannut jotain hyvää, koska en tiennyt, että Frank Sinatrahan on ihan sikakova ja New York, New Yorkin tahtiin on mahdottoman hupia tanssia sateenvarjojen kanssa.

Day 11 A song from your favourite band

2010-10-26T20:45:00.003+03:00

Mun lempibändi on HIM. Tähän kohtaan voisin laittaa siltä yhden cover-biisin, josta tulee mieleen mun ja Pöntön reissu meidän landelle. Kuunneltiin tätä erinomaisen näppärästä kaiuttimestani, johon voi liittää minkä tahansa soittimen, ja se soi vielä hyvin ja aika kovaa. Loppuillasta oltiin aika skumppatutkalla, oli hämärää ja suojattiin hyttyskynttilöitä tekemällä kämmenistä kupit niiden ympärille, ja soitettiin tätä biisiä repeatilla. Veikkaan, että soitettiin tätä myös saunassa. Kun kuulin tämän biisin pitkän tauon jälkeen, parisen vuotta sitten, olin menossa hämäränä aamuna töihin varmaankin darrassa, koska muistan olleeni aika säikyllä tuulella. Luulin tämän biisin alkaessa, että nythän meillä on tässä mukava ja rauhallinen laulu, mutta sitten kun väliosan aavemaiset urut alkoivat soida, niin kiskaisin paniikissa napit irti korvista, kun se kuulosti niin kammottavalle. En mä niitä enää kyllä pelkää.

Biisi on siis (Don't Fear) the Reaper. Video lienee jonkun ihkuttajan itsedataama.

Day 10 A song that makes you fall asleep

2010-10-24T19:15:00.003+03:00

Uni on ollut aina mulle vähän vaikea, ja kaikkea mutta kuin itsestäänselvä asia. Siksipä en juurikaan nukahda mihinkään musiikkiin, koska en välttämättä nukahda muutenkaan.

Kuitenkin, keksin tähän ehkä yhden, joka melkein vastaa tehtävänantoa. Muutin pois kotoa kämppikseksi yhdelle parhaalle ystävälleni Mrs. Smithille. Mrs. Smithillä oli juuri mennyt poikki avoliitto, ja tavallaan hassua oli se, että exän nimestä ovessa tarvitsi minun muuttaessani sisään vaihtaa vain kaksi kirjainta. Veikkaan, että itsekin olin aika äskettäin sinkkuuntunut tuolloin, joten meillä oli aika paljon bileitä ja aika paljon treffejä. Kumpikaan meistä ei kuitenkaan ollut valmis oikein muuhun kuin hauskanpitoon, ja kaveruussuhteemme oli meille kaikki kaikessa. Niinä iltoina, kun jompi kumpi, tai hämmästyttävän usein molemmat, tunsimme inhoa ja pettymystä miehiä kohtaan, vedimme yleensä kovat kännit kuivasta Ballet´sta, joka muuten on edelleen lempiskumppani, ja tuolloin se oli myös vielä halvempaa kuin nykyään ja siinä oli vähiten sokeria. Kerran unohdimme kaksi pulloa pakastimeen, jossa ne olivat jäätyessään räjähtäneet auki, ja korkit olivat jäätyneet pakastelokeron oveen kiinni. Pokerinaamalla kaavimme skumppahileen lusikoilla pakastimen seinistä kulhoihin ja söimme. Mutta siis, anyhow, edellämainittuina iltoina yleensä makoilimme sohvalla tai lattialla käsi kädessä, seitinhienossa kuplivassa humalassa ja kuuntelimme repeatilla liian kovaa yhtä biisiä, joka on tosi nätti. Se on Avaimen 5 päivää 5 yötä. Veikkaan, että olen joskus kyllä vähintään sammunut sen soidessa.

Tuhma Jebou

2010-10-23T22:48:00.002+03:00

Viime aikoina tapahtunutta:
Toissa viikolla vuokraemäntäni (joka on ihana nainen) soitti ja kertoi, että he ovat suunnitelleet kämppäni myymistä. Tällä viikolla ostin kämpän. Se on tavallaan aika peloittavaa, koska vauvoja enemmän pelkään vain asuntolainaa. Onneksi olin hetken aikaa lempi-ns. olotilassani eli ns. läpällä ja kännissä katsellut asuntoja, joten olin edes jotenkuten juonen päässä kiinni. Siltikin olen noin kaksi viikkoa ollut suuren hermoromahduksen vallassa, ja tehnyt ratkaisuja minkä kerkiän. Onneksi nyt näyttää sille, että ne ratkaisut ovat olleet kohtalaisen hyviä. Valitettavasti aikajänne ostoprosessille on kuitenkin kohtalaisen pitkä ja vasta ensi viikolla kirjoitan kauppakirjat ja sitä seuraavalla lainaehdot ja tätä seuraavassa kuussa maksan loppusumman ja ensi vitun vuonna pääsen muuttamaan. Oikeastihan pari kuukautta on ajanlaskussa ihan lastenleikkiä ja vauvatouhua (pelottaa), ja nyt vain pitäisi tyytyväisenä odotella. Mutta mä en vain ole sellainen.

Voi moskova. Koitan kääntää pelon osittain myös onnentunteeksi, mutta se on sitä vain sykleittäin. Olen jo sopeutunut vakiduuniin, mutta toi asuntolaina, joka mulla siis jo käytännössä on jo, kuulostaa edelleen jollekin läpälle. Ja se, että se on iso summa, mutta sillä ei esimerkiksi saisi yhtään sellaista heppaa, minkä mä haluisin. On se sairasta, miten maailma on näin jumalauta vääristynyt. Missään ei oo järkee.

Day 09 A song you can dance to

2010-10-23T19:52:00.004+03:00

Omalla kohdallani tanssimiseen ei vain liity verbi "osata". Tanssiminen on mielestäni oikeastaan sitä, että fiilis tavallaan tulee liikkeinä ulos kropasta, on jotenkin niin innoissaan, että se purkautuu niinsanottuna bootyn sheikkauksena. Ylipäätään mä jostain syystä tanssin lähinnä kiemurrellen ja pyöritellen, se on jotenkin sellainen liike joka tulee kun fiilis on oikea.

Tähän kohtaan on pakko sanoa sellainen biisi, jota Minkin kanssa toivotaan yleensä juuri näissä fiiliksissä. Sen kuuleminen tuo mieleen Slutgardenin, sen lauteet ja strippipolet, katon, joka on mun ja Minkin pituisille vähän liian matalalla ja josta tulee otettua tukea, skumpan coolerissa, ja sen asenteen, että midnight, I'm drunk, I don't give a fuck. E huolta huomisesta kunhan vaan tänään on siistii, ja voi vääntelehtiä tanssimalla kylkensä kipeiksi.

Katsoin muuten Pinkin U + Ur Handin videon äsken ekaa kertaa ikinä, ja Pinkin kahdesta ekasta lookista tulee häkellyttävän paljon mieleen juuri Minkki (tsihi, sanaleikki!!). Eleet on joissain kohdin myös aivan täsmäävät. Onpa mulla ikävä sitä tässä yhteydessä. Onneksi kuulin tänään sen synttäreiden tulevan teeman, ja aion kiillottaa maiharini sitä varten huomenna ja katsoa, mahtuisinko maastonvihreään minihameeseeni.

Day 08 A song you know all the words to

2010-10-22T09:35:00.002+03:00

Nyt on pakko sanoa, että tämä on vähän sellainen, johon en oikein keksi mitään hauskaa tarinaa. Se on aina kurjaa, kun kuitenkin pidän kovasti tarinoista, ja kuten Minkin kanssa keskustelimme jossain kommenttilaatikossa, niin sehän on oikeasti se nainen koko tämän haasteen takana; biisivalinnat eivät sinänsä ole kuin sivuhenkilöitä niissä tosielämän kertomuksissa.

No ehkä vähän tarinaa tulee kuitenkin. Olin yläasteella silloin, kun se levy, jolla tämä biisi on, julkaistiin. Tuona aikana olin kaikkea muuta kun parhaimmillani, mulla oli hammasraudat, punertavaksi värjätty tukka ja muttei kulmakarvoja eikä tissejä. Koulun ehkä suosituin tyttö kuunteli tätä biisiä, osasi ne tanssiaskeleetkin ja muisti täsmälleen minkä kohdan kukin laulaa, ja sillä todellakin oli tissit. Muistan opetelleeni ankarasti päntäten tämän biisin sanoja, koska tuntui sille, että se oli vähintä, mitä saatoin siinä tilanteessa tehdä, vaikka kokonaishirveyden kannalta sillä ei juurikaan ollut väliä.

Kuulin muuten tämän laulun viimeksi Flamingon Onnelassa firman juhlissa, ja nousin pöydälle tanssimaan ja lauloin kaikki sanat, tietenkin. Ei kuitenkaan mennyt kauaakaan, kun hoitohenkilökunta tuli paikalle, ja ystävällisesti pyysi astumaan alas pöydältä, jolloin ojensin käteni, johon hölmistynyt portsari tarttui. Hypähdin tuettuna itselleni epätyypillisen sirosti alas pöydältä, ja pyörähdin piruetin poken käden alta vielä, jossa kohtaa se oli jo totaalisen pihalla.

Tässä on myös hieno bros before hos -kohta:

If you wanna be my lover
you gotta get with my friends
Make it last forever
frienship never ends

Biisi on siis Spice Girlsin Wannabe. En pygee linkittää kun oon duunissa, mutta onneksi kaikki tietää tän kyllä.

Day 07 A song that reminds you of a certain event

2010-10-05T21:55:00.002+03:00

Olin kerran työporukalla laivalla. Se oli sillä tavalla rajattujen toimintojen koulutuspäivä, että paikalla oli pelkästään naisia, ja illalla sitten laivan diskoteekissä sellaista laumaa tuli jututtamaan yksi jos toinenkin sälli. Jotenkin onnistuin istumaan siinä porukassa, johon tuli kaksi brasilialaista poikaa, vaikka edelleenkin epäilen, että ne vaan kusetti meitä, koska se toinen oli melkein pohjoismaalaisen vaalea ja sinisilmäinen, eli ne olivat vaan keksineet sen ns. läpällä ja kännissä. Joka tapauksessa, olin silloin äskettäin katsonut American Idolia, jossa ihana Michael Johns esitti pätkän Queenin legendaarisesta Bohemian Rhapsodysta. Se biisi jäi siis looppaamaan päähäni aika vahvasti.

Jossain vaiheessa iltaa suuri jengi meitä tyttöjä ja edellä mainitut pojat ahtautuivat kaikki kannella olevaan tupakkatilaan, ja vähän tahtomattani aloin vingahdella Mama, I killed a man.. Johon yllätyksekseni monet yhtyivät, ja kohta laulettiin jo varsin moniäänisesti, niin että aina joku muisti miten se sitten jatkuukaan. Into ja volyymi kasvoivat, ja jossain biisin luonnollisessa loppukohdassa kaikki lauloivat venytetysti, kädet levällään, osa tyyliin tuoleilla seisten viimeisen soinnun. Sen loputtua kaikki katsoivat toisiaan hiukan häkeltyneesti, poistuivat musikaalimuodostelmapaikoiltaan ja luimistelivat takaisin askareisiinsa. Se oli hyvin fiktiivistä ja hetken tuntui todella siltä, että olisi ollut jossain ihastuttavan teennäisessä musiikalipläjäyksessä tahtomattaan, mutta väkevästi mukana.

Päivän biisi on siis Queenin Bohemian Rhapsody. Aasinsiltana mainittakoon, että olen myös esittänyt siitä elämäni nolostuttavimman karaokeversion lauantai-iltapäivänä järkyttävissä päiväkänneissä Satumaassa pojan kanssa, jonka olin tavannut sinä päivänä baarissa ja jonka nimeä en kai koskaan edes kuullut.

Day 06 A song that reminds you of somewhere

2010-10-03T18:31:00.004+03:00

Tästä laulusta tulee mieleen oma kotini. Meillä oli Panun kanssa sellainen vaihe, jossa taidettiin molemmat ihan oikeasti opiskella tai sitten tehtiin vain jotain hanttihommia, joilla ei ollut mitään väliä. Pörri saattoi jopa olla intissä silloin. Se oli kuitenkin ehtinyt ostaa meille ainoan konsolipelin, johon olen koskaan jäänyt koukkuun: Guitar Heron. Panulle taisi käydä vähän samoin, joten keksimme meille bändinimen, valkkasimme cooleimman mimmikitaristin ja aloimme pelata career-modella koko paskaa läpi. Muistan aina, kuinka keitimme hereillä pysyäksemme ja refleksien nopeutumiseksi kahvia keskellä yötä kuin jotkut wowittajat. Saattaa olla, että jopa läpsittiin itseämme eikä syöty, jottei olisi alkanut väsyttää, eikä siihen ollut aikaa, koska oli oma vuoro vetää. Tähän biisiin jäätiin jumiin pisimmäksi aikaa, vielä pidemmäksi kuin bätleen Tom Morellon kanssa. Tämä tuntui aivan mahdottomalle, siinä pääsi aina tiettyyn kohtaan, jossa teki niin paljon virheitä, että yleisö buuasi ulos. Lopulta Panu sai hakattua sen läpi, molemmat kiljuimme jännityksestä ja innosta ja onnesta ja helpotuksesta, vittu jee me rokataan! Slayerin Raining Blood on muutenkin hieno biisi kyllä. Ja tietysti, kun helpommalla tasolla oltiin päästy koko peli läpi, oli pakko tehdä sama sillä seuraavalla vaikeusasteella.

Day 05 A song that reminds you of someone

2010-09-29T19:53:00.002+03:00

Kelasin ottaa tähän vähän vaihtoehtoisen lähestymistavan.

Tämä biisi oli vähän muokattuna ahkerina urheiluvuosinani vapaaohjelmassani. Se vaan sattui tahdillisesti sopimaan siihen, ja lisäksi voin kertoa, että muuten siinä lajissa on tapana käyttää klassista tai leffamusiikkia vaikka, joten tämän avulla myös erottuminen oli helppoa.

Tästä tulee mieleen hetket, joina kaikki toimii saumattomasti yhteen, kun pystyy tanssimaan toisen jaloilla. Se tunne, kun vain pyytämällä se toinen juoksisi vaikka tuleen, tunne sen voimasta ja energiasta, jota itse hallitsee. Muistot onnistumisista ja voitoista, pettymyksistä ja voimattomuudesta.

Tästä tulee mieleen vanha hevoseni Pulkkis.
Tämä biisi on t.A.T.u:n Not Gonna Get Us.

Day 04 A song that makes you sad

2010-09-28T21:40:00.003+03:00

Mitä, nytkö vasta ekaa kertaa aion sanoa kaksi laulua! Ennenkuulumatonta! Vasta neljännen kohdalla rikon sääntöjä.

Ensimmäinen on sanomaltaan jotenkin lohduton. Tätä kuunnellessa jokainen varmaan tuntee sen hetken, kun itseään on loukattu ja tehty vääryyttä. Toisaalta myös kun näin on käynyt, on lohduttavaa kuulla, että joku tietää miltä se tuntuu. Kertsi on juuri siten sanottu:

Just because you feel good
Doesn't make you right (oh no)
Just because you feel good
Still want you here tonight

Toinen sitten on erinomaisen hieno laulu kaikessa surullisuudessaan. Video on jotenkin visuaalisesti ahdistava ja epämiellyttävä, likaiset ja kärsivän näköiset lapset tuovat homman ns. kotiin. Myös Dolores O'Riordanin (joo, googlasin) ääni on jotenkin.. Raaka ja rumankaunis ja koskettava.

Tämän päivän valinnat ovat siis Skunk Anansien Hedonism ja The Cranberriesin Zombie. Musta tuntuu just siltä kun Minkistä, että nyt ei vaan lähde. Jännä, koska kelasin, että näistä tulisi aina jotain tarinaa iskettäväksi, mutta ehkä se tulee sitten vähän eritellympien biisien kohdalla. Nääkin on hyviä kysymyksiä, mutta vähän turhan loivia.

Day 03 A song that makes you happy

2010-09-26T20:33:00.003+03:00

Tähän kohtaan on vain yksi oikea valinta. Sitä ei kauheasti voi edes perustella, vaan se täytyy kuulla ja katsoa itse. Biisin nimen satunnaiset sanat muodostavat sanan "fuck", mutta sen ilosävyinen musiikki on sellainen, ettei vaan voi olla tulematta paremmalle mielelle. Videossa on banaaniksi naamioitu auto, katuporaavia likaisia bikinityttöjä ja Jimmy Pop nuolaisee itseään nenään. 'Nuff said! Kyseessä on siis Bloodhound Gangin Foxtrot Uniform Charlie Kilo.

Toinen asia, joka tekee mut todella onnelliseksi, on se, että tänään on sunnuntai, mutta huomenna ei siltikään tarvitse mennä töihin. Maanantaivapaa on ehkä iloiseksitekevyyden kulminoituma, ja näitä pitäisi olla useammin. Huomenna menen tallille ja uimaan, sekä sitten illalla elokuviin. Jee, meitsi!

Day 02 Your least favourite song

2010-09-25T18:01:00.002+03:00

Päivää että pätkähti! Olen parhaillani Turussa viettämässä siskoni syntymäpäivää. Tein wrappeja ja porkkanapiiraan, koska oikeastaan muuta en voikaan tänään tehdä, koska olen antabus-kuurilla. Tai siis, sain ilmeisesti Panulta Kambodzalaisen ameeban, ja siksi syön antibiootteja, joissa on antabusvaikutus. Ainoa mikä jännää on se, että muistanko, etten voi juoda pisaraakaan viinaa. Toivotaan etten unohda, koska mutsi kertoi juoneensa kerran tämän kuurin loppumisen jälkeisenä päivänä kaupan alkoholitonta siideriä, ja saaneensa kauhean olon, tulipunaisen naaman ja pahoja rytmihäiriöitä eli rytmiksiä. Nyt ei ole mokan paikka siis oikeasti.

Niin ja biisi. Ihan mitä vaan Lauri Tähkältä, en pysty edes kuukeloimaan niitä silleen että voisin linkittää kun en ole humalassa. Eikun onkin pakko, ja tässähän löytyi jo aiemmin mainittu ja kauhuttu Ankkarockin liveversio, jossa se laulaa Elastisen biisiä. Onnea matkaan vaan sen kanssa.

Day 01 Your favourite song

2010-09-24T20:13:00.003+03:00

Tämä ensimmäinen kohtahan on oikeasti kompa ja juonittelua ja mahdoton kysymys. Itse meinasin jo ahdistua hengiltä ja sanoa tyypeille, että pitäköön meeminsä, kunnes tajusin, että voin vastata mitä tahdon, koska lopultahan on kyse tästä hetkestä ja, ennenkaikkea, omasta mielivaltaisuudestani. Tämä tarkoittaa sellaista biisiä, josta on aina kovasti tykännyt ja kun sen taas kuulee, niin miettii miten hyvä se onkaan. Absoluuttista totuuttahan ei ole, eikä sellaiseen ainakaan tämän kaltaisissa kysymyksissä kannata edes pyrkiä saati ottaa stressiä ja otsasuonitykytystä sen takia.

Biisi, jonka tähän tänään valitsen, on ihan mestariteos. Siinä on tosi vähän lyriikkaa oikeastaan, vähän sanoja, mutta se kuulostaa sitäkin täyteläisemmälle koska musiikki kietoutuu jotenkin kokonaan ympäri, varsinkin jos sen kuulee livenä, riittävän kovaa tai korvanapeista. Livenä bändi usein soittaa sen, ja viimeksi näkemälläni keikalla se oli viimeinen biisi, jonka kuulin Tavastian baaritiskillä, katsoen monitorista, kädessäni kylmä kalja joka puudutti rikkikiljuttua kurkkuani. Meinasin liikuttua kyyneliin jo siinä, ja olisin varmasti liikuttunut, jos olisin ollut vielä salin puolella. Se oli hetki, jonka muistan varmaan aina.

Yhteen aikaan mun oli myös pakko kuulla tämä kun tulin humalassa baarista, laitoin sen korvanappeihin soimaan ja huojahtelin hymyillen rappujen alapäässä sen loppuun, ennenkuin menin nukkumaan. Kerran soittimesta oli akku loppu, joten joudun laittamaan sen Youtubesta ja vahingossa tietenkin täysille, ja nukkumassa ollut Pörri vähän hermostui.

Se biisi on HIMin When Love and Death Embrace. Videolla Ville näyttää keskiaikaiselta vampyyrilta, jolla on aaltoilevat hiukset ja kaunisluustoiset kasvot, ja sen unettavan sitkeät liikkeet komppaavat täysiä biisin laahaavuutta.

I'll try my best sir!

2010-09-24T12:53:00.003+03:00

Minkki Minkkinen välitti mulle todella kiintoisan biisimeemin, jonka aloittamista olen viivyttänyt ihan siitä syystä, että ei ole ollut aikaa. Jumalauta, mulla ei vaan ole aikaa. Koskaan. Mutta siis, nyt aion yrittää kolmenkymmenen päivän ajan merkitä ja kirjoittaa jotain siitä biisistä, jota kunakin päivänä haetaan. Älkää kuitenkaan odottako liikoja, vaikka tuskin mun kanssa moni muutenkaan tekee niin; mä oon vähän sellanen et kaikki onnistuminen on vaan kotiinpäin.

Tässä anyhow se biisilista. Toi eka kohta on ihan sikavaikea, joten teen sen tänään myöhemmin. Palataan pampulat, stay tuned!

Day 01 Your favourite song
Day 02 Your least favourite song
Day 03 A song that makes you happy
Day 04 A song that makes you sad
Day 05 A song that reminds you of someone
Day 06 A song that reminds you of somewhere
Day 07 A song that reminds you of a certain event
Day 08 A song you know all the words tp
Day 09 A song you can dance to
Day 10 A song that makes you fall asleep
Day 11 A song from your favourite band
Day 12 A song from a band you hate
Day 13 A song that is a guilty pleasure
Day 14 A song that no one would expect you to love
Day 15 A song that describes you
Day 16 A song that you used to love but now hate
Day 17 A song that you hear often on the radio
Day 18 A song that you wish you would hear on the radio
Day 19 A song from your favourite album
Day 20 A song that you listen to when you're angry
Day 21 A song that you listen to when you're happy
Day 22 A song that you listen to when you're sad
Day 23 A song that you want to play at your wedding
Day 24 A song that you want to play at your funeral
Day 25 A song that makes you laugh
Day 26 A song that you can play on an instrument
Day 27 A song that you wish you could play
Day 28 A song that makes you feel guilty
Day 29 A song from your childhood
Day 30 Your favourite song at this time last year

Ps. Meinasin saada raivojujutsukilarin, kun ilmeisesti meillä duunissa on sellaiset asetukset, etten pysty pasteamaan tähän mitään, vaan jouduin käsin kirjoittamaan kaikki 30 kohtaa samalla kun vaklasin niitä Minkin merkinnästä. Hohhoijaa, taas pienellä hommalla saatiin aikaan iso vitutus.

All I have to do is dream

2010-08-20T09:21:00.006+03:00

Ostin perjantaina uuden kännykän, siis viikko sitten. Meillä oli firman bileiden iltaosuus Flamingossa, joten hyvissä päiväkänneissä sitten menin frendini kanssa lähimpään mobiililaitteita tarjoavaan liikkeeseen. Tarvitsin ehdottomasti uuden puhelimen, koska vessanpönttöön pudonnut yksilö alkoi näyttää kehitysvammaisuuden merkkejä, vaikka aluksi luulin, että se selvisi pulahduksestaan ihan noin vain. Joka tapauksessa, myyjänä oli karvainen nuorimies, joka oli aivan loistava myyjä; se ei alkanut kertoa mulle mistään teknisistä ominaisuuksista, vaan kuunteli kun sanoin hakevani pinkkiä perusnoksua, joka ei maksa paljoa. Kaupanteko kesti noin kaksi minuuttia. Parasta tässä puhelimessa on värin lisäksi näytönsäästäjä, joka on diskopallon näköinen ja graafinen perushymiö, jonka silmät ovat niin pään reunoilla, että se näyttää separilta.

Jokainen on varmaan lukenut Minkiltä parhauspostauksen, jonka joka sana pitää kutinsa jetsulleen. On jännä lukea ja miettiä tota päivää, koska se oli niin fiini, että joskus mietin, oliko se totta ollenkaan. Se fiilis, kun on aivan tuhannen fiiliksissä jostain (no okei, jokaikisestä jokaisen bändin) biisistä, ja pitää ystävää kädestä, ja katsoo siihen päin, ja se laulaa juuri sen kohdan, minkä sanoja itse ei muista. Kun on maailman kamalimmassa baarissa (joka muuten on Apollo), ja meinaa ihan menettää hermonsa ja lähteä tönien menemään, ja ystävä sanoo, että kato mua vaan, ihankun oltais täällä vaan kahestaan ja kaikki on hyvin.

EDIT: On aivan vitun ärsyttävää, kun painaa vahingossa "tallenna nyt" -painikkeen sijasta "julkaise teksti" -painiketta. Nyt siis jatkan jo kerran julkaistun tekstin kirjoittamista voi saatana.

On muuten jännä homma, miten tutkalla jengi on välillä. Palatakseni vielä viime viikonloppuiseen Ankkarockpäivään, niin siis menin steissille siinä yhden aikaan päivällä. Nousin portaat laiturille, ja päästyäni ne ylös joku ihan rehellisesti kouraisi mua perseestä. Raivostuminen iski kuin salama, käännyin Evgeni Plushenkon nopeudella 180 astetta ja nostin sormen pystyyn. Sanoin nuorelle miehelle hyvin kovaa ja hyvin painokkaasti haistattelusanoja sekä sen, että noin ei vain tehdä, jolloin tämä tulevaisuuden toivo näytti sormea takaisin ja irvisti. Olin jo miettinyt, kummassa kädessä mulla on sormukset eli kummalla avarilla vetäisen koko rahalla, mutta nähdessäni, kuinka kamoissa ja säälittävä se oli, en raaskinutkaan. Jopa tyypin vieressä oleva kaverikin jopa pyöritti etusormeaan korvansa ympäri, joten vain lähdin pois. Sormi oli muutenkin mulla aika höllässä sinä iltana, yhdesti nostin sen refleksinomaisesti kohti yhtä tyyppiä, jota en oikeastaan tunne, mutta se, mitä se on tehnyt yhdelle ystävälleni sai sen tapahtumaan lähestulkoon tiedostamatta.

Myös kamalassa Apollossa joku mieshenkilö oli aivan saatanan tyhmä vessajonossa, ja tein sen selväksi, ja silti se ampui vielä juttusille myöhemmin. En tajua, mikä aivokuolleiden yö se oli miesten osalta lähes kokonaisuudessaan.

Joka tapauksessa, tuosta päivästä asti olen ollut kipeänä, tuomiopäivän flunssassa, enkä tasan olisi tullut tänään töihin, jos olisi mikä muu tahansa päivä kuin perjantai. Nytkin lähinnä rouskuttelen särkylääkkeitä ja roikutan naamaani säälin toivossa pärskytellen. Niin ja bloggaan. Jee, meitsi!

Otsikko

2010-08-06T13:38:00.003+03:00

Oikeastaan mulla ei ole mitää blogattavaa, mutta on aivan pakko päästä kertomaan, etten muistanutkaan, kuinka hieno bändi The Goo Goo Dolls on. Ostin duuniin niiden yhden levyn, ja olen ihan koukussa sellaiseen lauluun kuin Become. En pysty nyt linkittämään sitä tähän, koska olen duunissa ja täällä on jotain aivan turhia estoja esim. Youtubeen ja Facebookiin. Tylsää!

Toinen asia, mihin olen koukussa, on intialainen ruoka. Kun oli aivan tuhottoman kuuma, ei voinut ajatellakaan syövänsä mitään muuta kuin meloonia ja salaattia, joten nyt intopiukkana mätän naan-leipää ja tulisia linssimuhennoksia naamaani ja turpoan.

On pakko olla kolmaskin asia, johon olen koukussa, mutta nyt en keksi mitään? Miten se on mahdollista? Eikun nyt keksin, ja se on Models Ownin mintunvihreä lakka, sävyn nimi on Jade Stone. Huh, onneksi keksin.

Lisäksi mulla olisi yksi kysymys, teille aivoisa(t) lukija(t). (Tiedän, että Minkki lukee tätä ainakin). Mistä saa ostaa nuotteja? Ja jos vielä haluatte neuvoa tarkemmin, niin mistä voisin ostaa The Goo Goo Dollsin biisin Iris nuotit? Ajattelin näet tatuoida siitä yhden rivin reiteeni, mutten jaksa selvittää mistä niitä saa, koska sen sai googlettamalla selville, että niitä saa ostaa jostain. Vituttaa tollanen puutteellinen informaatio niinku.

On muuten yksi juttu, mitä pidän hauskana, ja se peloittaa itseäni. Kyseessä on vauvablogi. Onhan se kaikkien mielestä hassua, että nukkuva vauva lavastetaan tilanteisiin? Onhan? Enhän salaa toivo vauvaa? Kyllä mä tahtomattani edelleen nyrpistän nenääni aina vauvan nähdessäni, eli ehkä ei tarvitse vielä olla huolissaan. Näin muuten Pörrin yhden kaverin vauvan eräänä päivänä. Mua pelotti ihan kauheasti kun mentiin sinne, että mitä jos ne kysyy, haluanko mä vaikka pidellä sitä, mitä jos se raivostuu ja hyökkää tai tekee muuta arvaamatonta. Se oli kuitenkin tosi kiltti ja hiljaa, ja koska se oli syntynyt etuajassa, oli myös aivan epätodellisen pieni. Sen sormet eivät yltäneet edes noin 140-senttisen mutsinsa peukalon ympäri, ja sen silmät olivat jotenkin liskomaiset. Keskityin tuijottamaan sitä lähinnä suu auki, ja se teki onneksi ihan samaa, eli meno oli ihan hyvä.

All the pretty horses

2010-08-03T16:40:00.003+03:00

Kuten Minkkikin bloggasi, niin loma ja kesä tosiaan ovat omituisia. Joinain hetkinä on ihan kauhean ihanaa. Kun vietettiin Pörrin kanssa vuosipäivää käymällä leffassa, syöden ja pedissä, ei sen täydellisempää päivää olisi voinut olla. Ensimmäinen ilta Bulgariassa matkalla aivan yksin, kun menin rannalle, jossa tuulen ja auringon suhde oli juuri täydellinen ja vieressä kiharatukkaiset pojat soittivat kitaraa, joka kuulosti samalle kuin hiekka tuntui. Samaisella reissulla lounaat, joilla söin vain kadulta ostettuja hedelmiä, joiden kaikkien nimiä en edes tiennyt, ja join pinseteillä avaamastani pullosta paikallista olutta. Lounastauot puistossa Panun kanssa, istuen kynähameessa viltin päällä, kadehtien reilaajia ja hippejä. Pinkin keikka, jonka jälkeen kämmeniä kihelmöi aplodeeraamisesta, kuin niiden ihon alla olisi kuhisemalla muurahaisia tai jotain matoja vaikka, ja kurkku oli karhea kiljumisesta. Landella makoilu vailla mitään tietoisuutta ulkonäöstä, juoden skumppaa ja lukien Mötley Crüe -aiheisia kirjoja, ja sitten sauna, joka tuoksuu koivunlehdille ja puut paukkuvat kiukaan alla. Aamun ensimmäinen mimosa, joka virkistää kuin kahvi työaamuna, paitsi paljon hauskemmalla tavalla.

Toisina hetkinä ei ole niin ihanaa. Joskus tosiaan tuntuu sille, että kaikki ovat jossain muualla, ja vaikkeivät olisikaan, se silti tuntuu jotenkin sille, eikä siksi niille tule soittaneeksi. Syntymäpäivänäni istuin yksin kotona, koska kaikki feidasivat, ja moni vielä samana päivänä, joten tunsin itseni hyvin, hyvin surulliseksi ja yksinäiseksi ja itkeskelin synttäritarjottavien keskellä juoden itseni varsin vankkaan humalaan. Päivät, joina ei vain tapahdu mitään, ja joista kokee huonoa omaatuntoa, koska nyt on lämpimin kesä tsiljoonaan vuoteen ja pitää nauttoa ja tehdä siitä ikimuistoinen, kun vain haluaa nukkua päikkärit. Kun autooni murtauduttiin parin kuukauden sisällä toistuvasti, ja meidän kerrostalopihan puutarhakalusteita oli heitelty yöllä kananmunilla, joka on sitäpaitsi aika sarjakuvamaista mutta vain naurettavalla tavalla.

Jotenkin viime viikot fiilis on tuntunut aika haikealle. En osaa tarkemmin sanoa miksi, enkä oikeasti tiedäkään, eikä sillä kai ole väliäkään. Kaipaisin jotain aivan megamahtavaa tapahtumaa, jossa olisi pitkän aikaa ja kaikilla mahdollisilla tavoilla tosi hauskaa, eikä seuraavana päivänä olisi kamalaa oloa. Ehkä Ankkarockin lauantai on sellainen.

Drunk on shadows and lost in life

2010-06-09T11:22:00.003+03:00

Koska Minkki heitti mua pallolla, niin naamaanhan se tietysti osui. Taas. Se on syy siihen, etten voi juurikaan pelata pallopelejä, koska aina ennemmin tai myöhemmin sattuu nenään ja kaikkia nolottaa mun puolesta ja seuraa itkua hampaidenkiristyksellä.

Joka tapauksessa, tahdon jakaa tähän mennessä suurimman aamiaistragediani. Ykköspalkinto menee ehdottomasti aamulle, jona olin erityisen virkistävän aamiaisen tarpeessa, joten kaadoin itselleni kupin kahvia, ja lasillisen jääkylmää Pepsi Maxia, johon olin tuohon aikaan vakavasti addiktoitunut. Pepsi Maxia oli pullossa jäljellä tasan tuo yksi lasillinen, ja siitä oli lähtenyt juuri sen verran hiilihappoja, että tiesin sen olevan makuuni aivan täydellistä. Istuin pöytään laseineni, ja kaadoin maitoa - kahvin sijasta Pepsi Maxiin. Meinasin oikeasti purskahtaa itkuun.

Muutenkin edelleen vituttaa. Kesäloman alkuun on enää kaksi aamua herättävänä töihin, ja ne pelottaa mua koska olen äärettömän toraisa ja riidanhaluinen. Tänään on onneksi Billy Idolin keikka, ja voisin juoda vähän kaljaa siellä, jotta huomenna olisin tyynempi. Sitten voin myös rikkoa vaikka vähän mukeja, koska sellaisestahan tulee aina parempi mieli, etenkin kun turpaanveto tai tuomiopäivähenkinen kiukuttelu ei ole kuitenkaan oikea vaihtoehto.

Eilen kyllä oli mukavaakin, kävin ratsastamassa Paukiksella. Kerrankin joku oli menossa samaan aikaan meidän kanssa, ja niinpä päätettiin mennä ystäväni kanssa ulos niityille käyskentelemään. Paukis on niin pahoin läheisriippuvainen ja laumamielinen, että jos joku menee edeltä, se saattaisi mennä jopa tulimeren läpi sen perässä, joten kyseessä oli suorastaan leppoinen heppahetki auringon paistaessa ja pitkän ruohon suhistessa ratsujen jaloissa. Leona Lewisillä on muuten selässä hieno tatska liittyen siihen, että sekin on heppatyttö. Siinä seisoo näin että:

"Their beauty captures every eye
A gift from god for all mankind
They lend us wings so we may fly
To ride a horse is to ride the sky."

Aika poeettista.

I saw him standing there by the record machine

2010-06-04T14:36:00.004+03:00

Nyt kesällä aivan tekemisen aatelia on lounastaa puistossa ja katsella joko turisteja tai työmiehiä. Joskus voi myös oksentaa lounastunnilla paperipussiin jakkupuvussa puistonpenkillä istuen, ja toivoa, että ihmiset luulevat minun olevan mielummin raskaana kuin niin darrassa. (En siis ole raskaana, ja helvetin hyvä niin). Skouppailen myös ajaessani erityisesti asvalttimiehiä, koska niissä on joskus sellaisia tatuoituja nameja. Ja ne on likaisia ja hikisiä. Vähän niinkuin vaikka gladiaattorit.

Lomaan on nyt viikko, ja jokainen päivä töissä on tuskaa. Ei, vaan jokainen sekunti on tuskaa. Pakko sanoa, että mulla on juuri nyt ihan tosi huono asenne, mutta kenelläpä ei olisi, jos kolmeen kesään ei ole ollut kunnon lomaa. Nään duunipainajaisia, joissa asiakkaat muuttuvat zombeiksi ja nappailevat ohikulkevia assareita syödäkseen. Johtoportaan henkilöt kuvailivat mua äskettäin "vähän tiukkikseksi", ja se tuntuu kivalle siksi, koska kuitenkin viime viikolla dokasin arkena toistuvasti.

Onko mahdollista muuttaa löhöilyhimo hölkkähimoksi?

Summer love time

2010-05-21T13:15:00.008+03:00

Mulla on vähän canon ja töissä joku on laittanut päälle Ylenaikaisen, josta tulee aivan käsittämätöntä piipaa-musiikkia. Tunnen oloni hyvin epätodelliseksi, mutta myös sillä tavalla hauraaksi, etten uskalla vaihtaa sitä, koska kyse voi olla jostain suuremmasta kosmisesta kokonaisuudesta, jonka balanssi menee sitten vituilleen ja kaikki oli tässä, vain siksi että mä valitin musasta.

Eilen olin kutsuvieraana yrityksemme edustajana juhlissa saaristossa. Kyseinen ilta oli aivan täydellinen; aurinko paistoi kuumaakin kuumemmin, mutta merituuli leikkasi poltteen tehden siitä suorastaan silittävän. Ruoassa oli kalaa, uusia perunoita ja tilliä, kaikkea kesäistä ja raikasta ja freshin makuista. Eilen myös tapahtui yksi asia, jota itselleni ainakaan ei ole koskaan ennen tapahtunut. Join kollegani kanssa päärynäsiideriä viinilasista pihalla, ja yhtäkkiä kämmentä alkoi kuumottaa. Auringonsäteet keskittyivät siiderin läpi kämmeneen polttopisteeksi, joka siis oikeasti poltti ja nippaisi. Mitä vittua? What is this crazy madness?

Niin ja ei pitäisi olla näin paha krapula viidestä siideristä, varsinkin kun olin nukkumassa jo puolen yön aikaan. Ei ole reilua tämä. Paitsi vähän on, koska tänään on perjantai kuitenkin. Huomenna lähden landelle maalaamaan ja laitoin jo tänään punaista kynsilakkaa, noin niinkuin harjoitusmielessä. Enää kolme maanantaita kesälomaan, toivottavasti en saa potkuja tai ota lopareita sitä ennen, vaikka väsyttääkin tosi paljon ja vituttaakin ja haluaisin vaan pois koko ajan.

EDIT: Meinasin pillahtaa liikutuksesta itkuun, kun ne viimein soitti Take Thatin Patiencen, mutta sitten huomasin myös sen, että joku petkuli oli käynyt vaihtamassa Novalle, joka sekin on kauhea, mutta onhan Patience nyt helvetin hieno biisi. Ei ihan niin hyvä kuin Relight My Fire, mutta kuitenkin. Niin ja ei tapahtunut mitään vaikka vaihtoi kanavaa. Vai tapahtuiko? *Mysteerimusiikkia*. Ostin kotiin vietäväksi Pörrikselle possupiffejä ja itselleni viinilehtikääryleitä, ja mun tekisi mieli syödä ne koko ajan vaikka oonkin ihan täynnä ja haluisin syödä ne kotona, ja on myös tosi pitkä aika siitä kun niitä viimeksi söin, joten en täsmälleen muista mille ne maistuu, paitsi että hyviä ne on, alunperin Panu pakotti mua syömään niitä. Puhuttiin muuten Panun kanssa puistossa lounastaessa siitä, että sillonkun sekin bloggasi niin me oltiin aika hauskoja ja aina kännissä, nyt me ollaan vaan töissä.

You've got m@il

2010-05-11T10:17:00.004+03:00

Olen aina meinannut, ja nyt viime aikoina ihan erityisesti, ajautua hulluuteen siitä, millaisia meilejä ihmiset kirjoittavat töissä työkavereilleen kohtuullisen virallisissa yhteyksissä. Nyt aionkin tehdä TOP 4 -listan kaikista vitun ärsyttävimmistä kehareista, joita ei koskaan olisi saanut ottaa töihin mihinkään meilien perusteella.

1.) Ihmiset, jotka eivät otsikoi meiliä ollenkaan, tai sitten laittavat sen otsikoksi "ÖÖÖH" tai "moi!!1?". Joka kerta, kun tällainen meili tulee, mun tekisi mieli deletoida se ja lähettää sen lähettäjälle sähköpostipommi, jonka otsikko on "TÄH??!??!?!", koska sen ne saletisti avaa koska ne voi samaistua siihen, ja kuulostaahan toi nyt jännälle.

2.) Tämä ryhmä on osittain päällekkäinen edellisen kanssa usein. Nämä henkilöt käyttävät aivan vitusti välimerkkejä eivätkä osaa yhdyssanoja. "koska tehään seuraava kirje kuori tilaus????? tänks :)))!!?" Mä luulen, et sun se on jo vetämässä.

3.) Ihmiset, jotka eivät käytä välimerkkejä ollenkaan eivätkä piittaa pikkuisista typoista tai välilyöntien puutteesta, vaan kirjoittavat kaikki sulavasti putkeen. Mitä pidempi teksti, sitä saatanasti vaikeampi tajuta, mitä siinä oikein haetaan. Tän genren prot toisaalta saavat jo yhden lauseen ihan mahdottomaksi.

4.) Urpot, jotka lähettelevät tsiljoona vuotta sitten jo niin nähtyjä ketjukirjeitä joka päivä. Niille nyt vain pitäisi antaa selkään.

Pakko sanoo, etten ole kiinnostunut. mistäääN!!½!"

Smooth criminal

2010-05-06T09:24:00.004+03:00

Tänä aamuna kuuntelin The 69 eyesiä, Turbonegroa ja Killswitch Engagea ja join kaksi kuppia kahvia. Olin nähnyt kivaa unta, jossa olin parhaiden tyttökavereiden kanssa kesäisellä roadtripillä. Lähdin töihin parhaat homopoliisilasit päässäni, ja olin hyvällä tuulella.

Ei olisi kannattanut.

Joku kriminaali oli yöllä tunkeutunut autooni, pöllinyt soittimen ja melkein kaikki levyni sekä pistänyt kaikki siellä autossa ylösalaisin. Voin kertoa, että rikosilmoituksen täyttäminen tuntuu aivan törkeältä ajanhukalta, koska kyseessä on suunnilleen vuonna 2005 hankittu soitin sekä suunnilleen tsiljoona levyä, joista eniten harmittaa HIMin kahden uusimman pölliminen. Hauskaa oli se, että rosvot olivat jättäneet yhden levyn, joka oli HIMin Love Metal, joka on suosikkini kaikista maailman levyistä. Silti koen, että on tärkeää tehdä se ilmoitus, koska näiden tekijäthän on aina samoja tyyppejä. Tämä oli ollut kuitenkin sen verran huono, ettei ollut saanut varastettua Gepardia, vaikka oli ronkkinut virtalukkoa ihan todenteolla. HÄÄ-HÄÄ!

Mutta siis voi vittu. Ei muuta.

Heksadesimaalimuotoinen ASCII-esitys sanalle "HELP"

2010-04-23T11:04:00.003+03:00

Kun soitin äsken duunikaverilleni sisäpuhelimella, että sen asiakas on saapunut, se käski sanoa, että se pelaa Bubble Shooteria ja siksi kestää hetki. Mua harmitti, etten kehdannut oikeasti sanoa niin, koska se olisi ollut hauskaa. Samalla tavalla kuin se, kun duunirakennuksessa epoksiliimattiin jotain, ja se koko paikka löyhkäsi, joten yksi duunikaverini pahoitteli hajua "kun toi sihteeri imppaa liimaa". (Olen muuten varmasti kertonut ton jutun jo. Aivan varmasti, anteeksi).

Mikäs meno noin muuten? No nythän on sellanen juttu, ettei ole oikeen minkäänlainen juttu. En voi tehdä mitään riemukkaita ja aerobista tai mitään muutakaan kuntoa nostattavia liikuntaharjoitteita, koska pääsiäissunnuntaina baarin rappusiin perseelleen kaatumalla rikkomani häntäluu on edelleen turkasen kipeä. Tähän meinaa oikeasti mennä hermo, koska sillehän ei voi tehdä mitään, enkä siksi viitsi turhanpäiten mennä lekuriinkaan, vaan olen pahassa ibuprofeenikoukussa ja muutenkin henkisesti rasittunut. Muutenkin voisin lähinnä vaan nukkua ja syödä, koska ne on tällä hetkellä kahdestaan TOP10 -listalla siisteimmät tekemiset juuri nyt.

Joo joo, laitan listan iloisista ja surullisista asioista koska yleisö sitä kuitenkin vaatii:

Happyhappyjoyjoy:
-se, että tänään on uuden tatskani aatonaatonaatonaatonaatto (en vastaa ton sanan korrekteista määristä vokaaleja, enkä kyllä tarkemmin ajatellen konsonanttejakaan)
-suoritusraudalla tehdyt kiharat, jotka näyttää kivoille ja kestää
-punainen huulipuna, jolla voi sutata duunikaverin chihuahuan pään ja miettiä, miten sen vaimo ottaa noin tyhmän jutun vastaan
-kirkkaat värit myös kynsilakoissa, koska nyt on kevät vaikkei tosiaankaan siltä näytä
-bussikuskien tervehtiminen ja kyydistä kiittäminen erityisen kovaäänisesti ja korostetun hyvätapaisesti, ja siitä itsellekin tuleva hyvä mieli
-ilta-aurinko, jonka valossa eläinten turkit kimaltelevat lähes metallisina

Shitfuckass:
-mun tyhmä isi, joka muuttaa koko ajan suunnitelmiaan, josta syystä meinaan kuolla hermoromahdukseen kesälomasuunnitelmieni muututtua. Aion kyllä kiristää iskältä matkan vittu ihan sama minne, koska se on vastuussa mun ahdistuksesta
-naissuutarit, jotka yhden tuntemani henkilön mukaan ovat huomattavasti tylympiä eivätkä yhtään niin avuliaita kuin miehet
-kaikki puhuminen julkisissa aamuisin
-päässä jotain kaksi viikkoa soinut Hansonin MmmBop
-itsensä kiduttaminen katsomalla joko telkkarista hääohjelmia tai FB:sta vauvakuvia, vihaan molempia enkä tajua miksi sitten toimin niin

I put the "the" in "psychotherapist"

2010-03-28T21:46:00.002+03:00

Mulla on ollut jotenkin tosi kiva viikonloppu. On jännä, ettei se kivuus ole koskaan suoraan riippuvainen siitä, mitä tekee, vaan se on sillä tavalla arvaamatonta, kuin useimmat muutkin asiat. Keksin myös tänään kuuratessani kylppäriä uuden hyvän bändin, ja sen nimi on Dead By April. Oon innoissani, koska en pitkään aikaan ole ollut innoissani jostain bändistä, ja olen vähän kaivannut sitä.

Perjantaina maksimoin tilanteen, jossa en lähtisi radalle. Suunnitelma oli hieno ja toimi, kunnes Minkki pyysi mua ilmaisen viinan bileisiin. Koska tunnetusti lempiruokaani on ruoka ja lempijuomaani ilmainen viina, en vain mitenkään voinut kieltäytyä. Matka taittui sillä tavalla jännästi, että päädyin ottamaan tilataksin Myyrmäen terveyskeskuksen henkilökunnan kanssa keskustaan. Taksikuski oli äärettömän korrekti ja pidättyväisen skarppi nuori mies, jolla oli ryhdikkäät vaatteet ja korpinmustana kimaltava poninhäntä. Otin asiakseni jututtaa sitä koko matkan, ja lopulta se jopa hymyili ja naurahtikin mun jutuille. Ehkä säälistä, mutta kuitenkin. Bileisiin mentiin jengillä Minkki ja Personal Jesus, eli PJ, jonka kanssa en ollut koskaan oikein tullut juttuun. Ekan kerran nähdessäni sen vedin sitä avarilla naamaan, koska se kutsui mun tissejä Huyndaiksi. Yleensä mulla ei mene hermo sellaseen, mutta tolloin meni, ja hauskaa oli se, että olin oikeasti kuullut väärin. En kyllä enää muista, miten se oikeasti meni, mutta väliäkö tuolla. Bileissä juotiin tuoppikaupalla kaikkea tarjottua, juteltiin fiksuja eikä sitten oikein muuta. Koska budjettini tuolle illalle oli nolla, olin taksikyydin ulottumattomissa ja päädyin yökylään PJ:n lukaaliin, joka oli juuri sellainen, että siellä ei tyhmäkään luulisi tytön asuvan. Kuunneltiin doommetalia ja syötiin lohkoperunoita ja juteltiin kirjoista ja larppaamisesta. Lopulta käperryin pöydän alle kahdeksankymmentäluvun äitiyspakkauksesta saadun täkin alle, ja toinen kylään tullut böönä sanoi nukkumaan mennessämme vain että "sä olet kyllä outo".

Aamulla heräsin, ja kelasin etten jaksa alkaa selittää vaan ammuin vaan kotiin. On mahtavaa olla vieläkin kännissä julkisissa kun muut on menossa joihinkin kunniallisiin askareisiin. Kotona nukuin pikkukoira Punkin vieressä, ja Punkki pelasti mut tuhisemalla sillä tavalla ihanasti, miten vain se tekee ja tuoksumalla uniselle koiralle. Piristyttyäni menin Panun siskon ja serkun luo syömään lettuja ja juomaan skumppaa. Toisen päivän tapaan juoma ei sihissyt nuppiin, ja ehkä juuri siksi onneksi lähdin nätisti kotiin kun Pörri tuli hakemaan mua. Pörrin kanssa saunottiin, ja mä niin tykkään jutella sen kanssa sellaisessa raukeassa kännissä, koska se ei koskaan pilkkaa tai väheksy, vaikka on tollaisessa tilassa. Viime yönä nukuin kuin halvaantunut, kellon ympäri heräämättä tai kääntymättä ehkä kertaakaan.

Tänään kävin katsomassa Liisa Ihmemaassa. Odotin siltä kovasti, mutta se oli vielä siitäkin ehkä parempi. Sen leffan visuaalisuus oli ihan täysin mun mieleen, mä rakastin tsiljoonaa yksityiskohtaa siinä ja kaikki oli lumoavaa. Hymyilin monissa kohdissa itsekseni, sain vau-fiiliksiä enkä kyllästynyt hetkeksikään. Mä tykkään, kun joku on vaan absoluuttisen hyvää. Leffan jälkeen kävin Panun kanssa Mäkkärissä, koska mulla on näköjään tällä hetkellä meneillään massakausi ja tuloksekkaasti se on mennytkin. Mulla oli eilen ja tänään päällä punainen kukkamekko, tietty toki wetlook-leggareiden, conversejen ja nahkatakin kanssa, mutta silti musta tuntui vähän sille, kuin olisi kevätpäivä ja olisin menossa lypsylle ja kaikki oli toiveita täynnä.

Lazarus at Frankenstein's

2010-03-26T09:23:00.003+02:00

Tänä aamuna pudotin lavuaariin poskipunan, joka hajosi tuhannen päreiksi, ja punertavaa jauhoa oli aivan joka paikassa. Olin myös nukkunut niin sikeästi, etten tuntenut unipaidan kietoutuneen erittäin tiukasti, ja nyt kaksi tuntia heräämisestä kainalon seutuvilla on edelleen aristava, melkein palaneen tuntuinen kohta. Tulin myös ensimmäisen asiakkaan kanssa samalla hissillä, josta ammuin ulos väärässä kerroksessa ja pyörin ja sekoilin ja kompastuin palatessani hissiin.

Viime aikoina olen miettinyt kahta ominaisuutta ihmisissä. Ensimmäinen on sellainen, jota arvostan ehkäpä yli kaikkien muiden ominaisuuksien, ja toinen on sellainen, jota vähän kadehdin, koska mulla ei ole sitä lähes ollenkaan.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan ihmisissä aitoutta. Jotenkin sen tuntuu vaistoavan myös helpommin, kaikenlainen falskius ja teeskentely vääristää koko ihmisen, melkein oikeasti näkee, kun sen kasvot menee blurriksi. Kaikki aidotkaan ihmiset eivät ole sellaisia, joista pitäisin, mutta jos ne kuitenkin ovat juuri sellaisia kuin haluavatkin, on niissä ainakin se yksi ominaisuus, josta pidän ja jota arvostan. Toissa firman bileissä auoin päätäni ja läksytin etusormi pystyssä yhtä työkaveriani humalan tuomalla uholla, ja viime bileissä tämä kyseinen henkilö sanoi mulle, että se diggaa kun mä olen niin aito. Se oli kivasti sanottu, ja mä aidosti olenkin kova sanomaan, mitä sitä kiertelemään. Toisinaan toivoisin, että mullekin annettaisiin kritiikkiä, sellaista oikeaa ja kehittävää ja jota voisi miettiä, mutta ehkä kukaan ei kohta enää uskalla, kun olen niin pahapäinen.

Puolestaan se, mitä kadehdin, on luovuus ja kyky luoda. Paitsi etten osaa piirtää, soittaa tai muutenkaan oikein tuottaa mitään, ei mulla kyllä oikeastaan ole ideoitakaan. Mun on aina nähtävä juttuja, en pysty keksimään mikä olisi upeaa, vaan mä tiedän mikä on upeaa vasta kun olen nähnyt sen. Se on vähän masentavaa. Mulla on uusi tatskaidea, ja jotenkin ajattelin, että osaisin itse piirtää sen yhdistelemällä useita malleja. Eihän se niin mene, koska mulla ei ole lainkaan kykyä soveltaa, eikä siis edes yhdistellä piirtämällä löytämiäni malleja. Delegoin tehtävän kollegani miehelle, joka säälittävän piirrukseni nähtyään oli saanut jo tuhat ideaa ja tajunnut miten mikäkin kohta kannattaa tehdä. Usein mä mietin, miltä tuntuisi, jos oikeasti pystyisi noin vain luomaan jotain uutta ja ennenkaikkea omaa, piirtää, maalata tai säveltää lauluja? Toki kaikkien ideat kumpuavat jostain, mitä ne ovat nähneet tai kokeneet, mutta silti. Mä en osaa edes kuvitella sitä.

Kolmas asia on Anne Ricen englanninkielinen The Vampire Lestat, joka on kirjoitettu täsmälleen samaan, synkänkauniiseen sävyyn kuin HIMin lyriikat. Mulla kesti vähän aikaa tajuta, että miksi se kuulostaa niin tutulle, ennenkuin tajusin yhdistää ne kaksi. Silloin musta tuntui suorastaan briljantille, juuri tosta edellisen kappaleen syystä.

Among the broken mirrors I don't look the same

2010-03-14T21:26:00.003+02:00

Tänä viikonloppuna sain ekaa kertaa sellaisen niskajumin, etten pystynyt kunnolla kääntämään päätäni. Olen aina kelannut, että se on vikisevien vauvojen touhua, että joo joo käännät vaan niin sillähän se kääntyy, mutta oikeasti voi näköjään tehdä niin kipeää, että kääntämällä lähes tyrmää itsensä. Kuitenkin tähän toimi uuvuttavan säännölliset burana 800-sarjatulet, ja nyt se on jo melkein normaali.

Muuten kävi niin, että jouduin skippaamaan työperjantain tautisten vatsanvääänteiden takia, jotka tietysti alkoivat laantua kun kyynelsilmin tekstasin pomolleni etten mitenkään pääse töihin ja siksi sain vähän huonon omantunnon. Onneksi sekin meni ohi. Perjantaina oli myös sopivasti Pörrin syntymäpäivä, eli kun pääsin pois posliinin luota kylppäristä ja morkkikset laskivat, kokkasin aamiaista ja lounasta, ja illalla käytiin vielä yhdessä lahjaostoksilla, joiden kanssa olin tapani mukaan myöhässä. Kerrankin en ollut stressaantunut, sillä olin pitänyt Mrs. Smithin kanssa suunnittelupalaverin torstaina, jonka aikana join myös skumppaa ja ostin vetskariclutchin, mutta sehän ei tietenkään ole olennaista. Ostin Pörrille miesten naamarasvaa (kosteusvoide kuulostaa kuulemma gaylle), jottei se aina käyttäisi mun. Lisäksi ostin sille kaikkien aikojen lempituoksuani, joka on niinkin epäcool kuin Tommy Hilfigerin Tommy. Siinä on joku osanen, joka saa sen tuoksumaan aivan täydelliselle. Kun mä olin pikkutyttö, kaikki pojat tuoksui sille, mutta silti se ei personoidu keneenkään henkilöön, vaan se on vain yleismaailmallisesti hyvä tuoksu. Nyt on onnenpäivä, kun haistan sitä koko ajan.

Minkki kirjoitti vähän inhorealistisesti siitä, kuinka bloggaamisen kultakausi tuntuu olevan ohi. On muuten rasittavaa, että ton merkinnän otsikosta mulle tulee mieleen koko ajan tämä biisi. Mutta siis, juuri siitä samasta syystä tuntuu yhdentekevälle se, mitä kirjoittaa ja miten eikä koe enää tarvetta haastaa itseään sanojen asettelulla. Koska tuntuu sille, ettei kukaan lue, ei saa siitä fiiliksestä enää kiinni, ja siksi muuttuu itsekin yhdentekeväksi. Tai ehkä olen aina ollut sitä, mutta ennen se ei kuitenkaan ole tuntunut sille, ja se on se ero.

Näin muuten viime yönä unta siitä, että olin isossa kartanossa. Siellä oli iso porukka ihmisiä, joita en tuntenut kauhean hyvin, mutta pointti oli klassinen ja siinä, että sieltä ei päässyt pois, ja että vieraiden joukossa oli murhaaja. One by one, tiedättehän. Lopulta sitten, kun siellä oli enää pari avutonta pimua ja minä, sain murhaajan kiinni ja itsepuolustukseksi tapoin sen. Kun paikalle saapui hoitohenkilökuntaa, mietin koko ajan sitä, olinko oikeasti puolustanut itseäni vai olinko sittenkin itse se murhaaja. Spekuloinnin ajan vammojani hoidettiin erittäin todentuntuisesti, käsistäni poistettiin niitä lävistäneitä ruosteisia nauloja, haavoja ommeltiin, palovammoista poistettiin kuollutta kudosta ja luunsiruja kaivettiin ihon alta pitkältä.

You don't bring me anything but down

2010-03-07T20:25:00.002+02:00

Jaksaminen ja hyvä mieli koostuu monista asioista. Siihen kuuluu riittävä uni, ulkoilu ja hyvä meno duunissa, ja nämä kaikki mulla on nyt. Nyt vaan on niin, etten ole vähään aikaan tavannut ketään ihmistä, joka antaisi mulle energiaa. Kaikki vaan ottaa. Musta fiiliksen antaminen on mieluisaa, mä haluan tehdä sitä, mutta nyt musta tuntuu kuin mut olisi juotu kuiviin. Jonkun tarvitsisi nyt antaa sitä mulle, ei tarvitsisi edes mitään isoja juttuja, mutta jotain. Ja ennenkaikkea pyyteettä, vaan sillä tavalla, että tuntuisi kivalle. Tänään aurinko paistoi, olin ulkona ja kaikki oli hyvin muuten, mutta silti se yksi juttu tuntui.

Aurinko on muuten aivan ihmeellinen. Ja vielä ihmeellisempää on se, ettei sitä ole varmastikaan useisiin kuukausiin ole näkynyt yhtä kauaa kuin tänään. Ihme ettei se vaikuta vielä pahemmin ihmisiin noin niinkun henkilöinä.

Ville Valo on muuten tatuoinut itseensä vauvan kuvan. Ylipäätäänhän Villen tatskat on sitä sleeveä lukuunottamatta aika erikoisia, ja yksi ystävä, jonka joskus tunsin sanoikin hyvin ihmettelevänsä sitä, miksei se voi ottaa kuin rumia tatskoja. Jotenkin ne silmät ja se avaruuspaavi ja muut vielä kuitenkin meni, mutta vauva? Tämä on mulle aikamoinen henkilökohtainen tragedia. Vietin muuten tänään puolitoista tuntia googlaamalla Ville kuvia, ja eilen kaksi tuntia lukemalla status update -historiaani Facebookissa. Pääsin viime toukokuuhun saakka, ja sitten mun oli pakko lopettaa koska aloin saada pahoja narsistisia fiboja.

Lisäksi mulla on jo suosikki uudella kaudella American Idolia. Casey James.

Olen henkilönä pahoillani, että olen näin poukkoileva tyhjänjauhaja tänään.

Antakaa mun bailaa, eiku älkää antako

2010-02-21T21:17:00.004+02:00

Nyt on taas otettu keittoo, juotu brenkkuu ja vedetty liuottimia. On kyllä ollut kivaa, ja mulla on tosi kivoja kavereita, joista mä pidän hurjan paljon. Joskus mä toivoisin, että mun henkilökohtainen seikkailu-x-factor olisi sen verran pienempi, ettei kaikki reissut ois ihan ihmekeissejä. Viikonloppuna suurimmat saavutukset olivat: kaljan läiskyttäminen avareilla baarin pöydästä, kalliolaisesta karaokebaarista uloslentäminen kannettuna painimisen takia ja seteleiden tunkeminen strippareiden stringeihin ja rintsikoihin, niin ja yhdeltä saatiin poskisuukotkin. Sain myös yhden puhelinnumeron ja jallushotin, saunomista sekä kirsikkateetä vodkalla, ja Jussi69 lähetti terkkuja mun mutsille.

Miksi darra vaanii ja iskee mentaalisesti, kun sen ei oikeesti nyt tarvitsisi eikä tää nyt ole siihen yhtään oikea foorumi tai skene? Ois hiljaa tai tekisi vaikka lettuja. Huomenna tulee olemaan niin hätänen fiilis, kun laittaa vakavat duunivaatteet päälle, ja tekisi mieli huutaa etten mä oo mikään kunnon kansalainen, join koko viikonlopun viinaa, kuulitteko!

Ei muuta. Paitsi loppuun vielä linkki yhteen blogiin, joka on aika hassu. Välillä musta tuntuu, että mä kirjotan tota, mutta oon vaan niin tukka täynnä etten itekään tiedä sitä.

Turn to page 43 and you'll know how I feel

2010-02-15T20:51:00.006+02:00

Joskus vaan vituttaa. Mä olen koko viime viikon ollut duunissa kuin kissa, räpsähdän naamaan pienimmästäkin syystä ja syljen vastaukset purevina ja tarpeettoman ilkeinä. Mulla ei ole pinnaa, mutta toisaalta ei niillä toisilla ole tilannetajuakaan. Muutenkin mä oon ihan saatanan pahantuulinen, äksy ja tiuskimiseen taipuvainen. Sellainen on vähän dunkku olla, joten sitten koitan paikkailla sitä kotona. I'm not all bad. Kuitenkin kun on kärtsy tarpeeksi kauan, alkaa kelata, onko oikeasti sellainen. Vastatoimena tein ystävänpäivän aamuna Pörrille aamupalaa jääkaappiin, ja laitoin leipien päälle kurkunpalasilla sydämet. Mä en oikeasti ole sellainen, mutta se helpotti ja tuntui kivalle. Ehkä mä vähän olenkin sellainen, mutten vaan kehtaa myöntää suoralta kädeltä.

En mä osaa. Siispä teen taas listaa hyvästä ja pahasta viime aikoina.

Brilliant highlights:
-vaniljantuoksu
-tulppaanit
-pullonvihreä lasi
-bodarirahka ja aamukahvi, joka on 50/50 Pentikin joulukahvia ja Juhla Mokkaa, ja jossa on yksi Hermesetas ja juuri sopivasti maitoa
-auringonpaiste
-feikkinörttilasit, ruutupaidat, lintubongaritakit ja muu ernupukeutuminen
-taas uusien tatskaideoiden syntyminen ja seuraavan hakkaamisen lähestyminen
-Martina ja Esko, joka on paitsi viihdyttävä myös opettavainen (vai mitä Minkki?)
-se, että duunin pojat otti mut mukaan olympialätkävedonlyöntiin, ja mulla on vahva tunne, että vien sen
-HIMin absoluuttisen nerokas ja kaunis ja rujo ja soljuva ja raastava Screamworks: Love in Theory and Practice, jonka jaksan laittaa soimaan sillonkin, kun kävelen lounastreffeille Panun kanssa, vaikka ehdinkin kuulla vain yhden biisin.

Deep shadows:
-sähköiset hiukset
-lasten pitämät kaikki äänet, etenkin kiljuminen ja röyhtäily
-liika balsamico salaatissa
-jatkuva paleleminen ja se, kun löytää kolmista eri villasukista aina vain toisen parin
-huonosti tai liian vähän maustetut ruoat
-se, kun sanoo jotain niin, että se tajutaan ihan väärin mutta on niin väsynyt, ettei jaksa enää alkaa selittää
-se, kun juuri kaksi viikkoa Thaikuissa ollut työkaveri selittää, kuinka pirteä se on
-kaupassa myytävien kiivien ja avokadojen raakuus eli niiden kypsymisen odottaminen kotona
-uusien mustien perusduunikorkkareiden löytämisen mahdottomuus
-pakkohymyily ja siitä edelleen kasvava vitutus.

(Ei toi positiivisten ja negatiivisten soveltava nimeäminen toiminutkaan ihan niin hyvin kuin ajattelin, koska syvät varjot on usein kauhean hienoja.)

Mites noi dokaushommat?

2010-02-08T20:18:00.002+02:00

Tipaton tammikuuni oli menestys. Kuitenkin tapani mukaan onnistuin päättämään sen vähemmän menestyksekkäästi.

Perjantai meni vielä ihan nappiin. Kävin Pörrin kanssa tsekkaamassa leffateatterissa Sherlock Holmesin, jossa oli ihanat Robert Downey Jr. ja Jude Law, sekä se tyttö, joka esitti Reginaa Mean Girlsissä ja jonka nimeä en siis muista, mutta sekin oli tosi hyvä. Sitten kiiruhdin VR:n harvenneisiin vuoroihin varsin tuohtuneena kohti keskustaa, jossa olin tapaava Minkin, Saken sekä yllätysvieraan, jonka koodinimestä ei ole vielä varmuutta. Kun olin hakemassa pöytään ensimmäistä skumppatäydennystä mun piikkiin, ei Electronini, tuo kaikkien maksukorttien musta lammas, suostunut lunastamaan sitä. Siispä kipaisin kadun yli automaatille, jossa en saanut ulos rahaa enkä tilitietoja, ainoastaan kehoituksen ottaa yhteyttä myöntäjään. Tästä sitten sikisi ensinnäkin illan yksi toistetuin läppä, jossa supersankari nimeltä myöntäjä koittaa tällä tavoin pyytää mua treffeille, ja toiseksi se, että olen tytöille kyllä velkaa skumppaa. Ilta oli riemukas ja loppui seuraavan päivän toiminnallisuuden kannalta juuri oikeaan aikaan.

Lauantaina ponkaisin ylös aikaisin vailla darran häivää, ja lähdin karauttelemaan jalolla ratsullani pitkin lumisia peltoja. Syvässä lumessa Paukis askelsi kuin miljoonan taalan kilpuri, enkä voinut olla hymyilemättä typerästi koko aikaa. Sitten menin kotiin pyöräyttääkseni lasagnen, jossa oli punaisia ja vihreitä kerroksia, ja kerronpa vaan, että se on tosi leuhkan näköinen paakelssi ja vielä hyvääkin. Sitten lähdin muuttamaan Panua, ja olin siitäkin innoissani. Muuttaminen menikin näppärästi ja ennenkuin huomasinkaan, joimme Panun kanssa pinkkiä Lontoosta asti raahattua skumppaa, jonka kuplat tärähtivät päähän enemmän kuin kiitettävästi. Haettiin välissä kai jotain safkaa, juotiin seuraavaksi punkku, jonka jälkeen olikin hyvä mennä baariin. Juotiin alkajaisiksi bloody maryt ja soitettiin jukeboksia ja säntäiltiin baarista toiseen. Hotshotteja ja valkkarispitzereitä. Korjaamolla tapasin Minkin ystävän Cherin sekä yhden tytön, jonka kanssa olin samaan aikaan yläasteella, ja silloin se oli pelottava ja mä tosi epäsuosittu, koska mulla ei ollut tissejä mutta senkin edestä hammasrautoja. Juttelun lomassa temmoin rauhottuakseni jallushotteja ja kaljaa, ja siihen filmi oikeastaan loppuikin. Näemmä olen pulautellut ympäri Panun uutta kämppää, ja olen aivan saletisti sen kämppisten suosikki sen tiimoilta. Aamulla pesaisin enimmät yrjöt tukasta, kävin kaupassa ostamassa herkkuja aamiaiseksi. Sitten vietin erittäin tuskastuttavan kotimatkan kahdella eri bussilla, joista kotiin päästyäni laattasin vielä erittäin painokkaasti ja merkitsevästi. Tämän jälkeen kurkkuni oli ja on edelleen ihan tosi kipeä.

Miksen mä vaan osaa? Olin ihan sikamorkkiksissa muututtuani taas supersankarihahmooni Puke Girliksi. Onneksi yksi duunikaveri kertoi tänään, että oli tullut samana yönä jostain älynväläyksestä toimistolle tuhannen naamoissa, aiheuttanut hälytyksen ja joutunut stevareiden ulostaluttamaksi. Se vähän helpotti, että kyllä sitä paremmissakin piireissä. Toinen positiivinen asia on se, että mulla on tänään erittäin harvinaislaatuinen toisen päivän darra, nimittäin siivouskrapula. Kaikki on kohta ihan plankattu täällä himassa, siistii.

I rule all! Mini-wave in celebration of me!

2010-02-05T14:52:00.001+02:00

MÄ VALMISTUN!!! PÄÄSIN VIIMEISESTÄ TENTISTÄ LÄPI KIRKKAASTI JA NYT VAIN ODOTETAAN MAALISKUUSSA VIRALLISTA VALMISTUMISPÄIVÄÄ, TODISTUSTA JA KUNNIAMERKKEJÄ!!!!!

Jumalauta. Tarjoan itselleni skumppaa tänään todellakin.

Screamworks

2010-02-05T12:26:00.009+02:00

Olenko se vain minä vai onko kaikki paskaa? Mä olen siinä suhteessa vähän lapsellinen, että oletan esimerkiksi vaikka työympäristössä muidenkin puhaltavan aina yhteen hiileen. Jaksan aina olettaa, että ne myös ajattelevat kokonaisuutta ja pyrkivät siihen, että kaikki yrityksen prosessit toimivat mahdollisimman kitkattomasti ja edistävät kokonaisvaltaista etua. Näinhän ei tosiaan ole, ja tänä viikkona se on ahdistanut mua suunnattomasti. Mä en luonnostani ole sillä tavalla ilkeä, mitä nyt vähän kipakka ja tiuskimiseen taipuvainen, mutta lähtökohtaisesti yritän olla mukava tai vähintäänkin asiallinen sellaisia ihmisiä kohtaa, jotka eivät käytöksellään ikävämpää ole ansainneet. Kuitenkin kuluneella viikolla on tehty useampia ikävyyksiä ajattelematta yhtään sitä kohtaa organisaatiosta, jossa itse olen, ja se on saanut mut olemaan pelkästään vittumainen, ikävä, jyrkkä ja joustamaton. Tällaisissa tilanteissa alan aina myös epäillä sitä, että onko vika yksin ja täysin minussa, kun asiat ovat liusuneet tällaisiksi. Varmasti kaikissa konflikteissa tai toimimattomissa tilanteissa kaikissa asianomaisissa on vähän syytä, mutta jaksan silti epäillä, onko johtuuko klikki minusta, koska olen jonkinlainen. Onneksi aina ennemmin tai myöhemmin joudun johonkin toiseen tilanteeseen, jossa tahdon ja pystyn olemaan kiva, ja siten voin päätellä, että se toinen tilanne on paskaa enkä ole kokonaan paha tai kelvoton. Mä pidän hirmuisesti niistä tilanteista, jossa homma toimii ja vuorovaikutus on miellyttävää. Ristiriitaisissa ja riidanomaisissa tilanteissa olen myös "hyvä", mutta ne ahdistavat aivan hulluna. Ei enää tätä.

Ylipäätään mä koitan tehdä toisille sellaisia asioita, joista itse pitäisin kovasti. Tässä on vain se ongelma, että jos kohde ei arvosta ko. äksöniä mielestäni tarpeeksi, niin loukkaannun tietenkin aina vähän, vaikkei oikeasti niin voisikaan tehdä. Toisaalta myös kostan lähes tiedostamatta asioita, joita mulle on mielestäni epäreilusti tehty, vaikka niistä olisikin keskusteltu ja asia olisi loppuunkäsitelty; mä olen kai vähän huono pääsemään niistä ihan vilpittömästi yli. On kyllä dunkkua, että on niin pieni sielu, vaikka tosiaan joillain se on vielä niin paljon pienempi, ettei kannattaisi olla ihan tolkuttoman huolissaan. Teen nyt myös lapsellisen tunnustuksen: olen koukuttunut Subin roskaiseen realityyn nimeltä True Beauty, jossa itseään hyvännäköisinä pitävät lellityt pennut laitetaan mallikilpailuun, jossa mitataankin oikeasti ulkoisen kauneuden lisäksi sisäistä kauneutta. Tuomariston asettamat "testit" ovat jäätävän lapsellisia eikä niistä oikeasti kyllä voi vetää mitään johtopäätöksiä, mutta kokonaisuudessaan sarja on aika hellyyttävä. Jotenkin se saa myös ajattelemaan, kuinka voisi itse katsoa tarkemmin ympärilleen, avata ovia lastenvaunuja työntäville, tarjota istumapaikkansa vanhukselle, pyytää tönäisyjään anteeksi tai päästää kauppajonossa edelleen sen, jolla on vain yksi ostos. Sellaisista tulee oikeasti hyvä mieli, esimerkiksi eilen kun avasin oven kahdelle aasialaiselle siivoojalle, joiden kädet olivat täynnä moppeja ja ämpäreitä, pystyin hymyilemään niiden kiitosten, kumartelujen ja hymyjen avulla aidosti ekan kerran koko päivänä.

Mä niin lähden viikonloppuna dokaamaan. Autan ensin Panua muutossa ja sitten lähden Minkin kanssa juomaan viinaa. Lähettelen ehkä kännissä meilejä opettajalle, joka pihtaa mun viimeisiä kolmea opintopistettä.

Because I'm easy come, easy go

2010-01-26T14:38:00.006+02:00

Mun päässä soi aivan jatkuvalla loopilla Queenin Bohemian Rhapsody, ainoa mikä vuorottelee, on ne eritunnelmaiset osat. Tämä on oikeasti jo vähän tuhmaa, sillä jos mä jotain en osaa niin laulaa, ja mut on tällä puuduttavalla päänsisäisellä soitolla ajettu jo niin loppuun ja kontrollittomaksi, että välillä vingahtelen päästäni kuuluvan musiikin tahtiin pelottavasti ja inhottavasti. Antakaa mulle tauko? Mama, just killed a man. Tästä tulikin mieleeni, että olen erittäin pettynyt X-factoriin televisiosarjana. Se on vaan huono, ja siinä näytetään pelkästään yhdentekeviä ja ärsyttäviä asioita. Ja ne tuomarit on tosi ärsyttäviä, oikeesti Linda Lampenius? Tai vielä pahempana se tatuoitu kaljupää, joka sovittelee itselleen sopimattomia pahistuomarin saappaita jalkaansa niin päälleliimatusti, että sitä tekisi mieli hutkaista? En meinannut muistaa, kuka se kolmas on, mutta se onkin se pystyynkuollut kaveri, jolla oli ehkä ruskea puku oikeasti, tai sitten mielikuvitukseni asetteli sen sille, koska se olisi ollut niin kuvaavaa. Myös Maroon 5 on ihan saatanan paska bändi ja pellavan siemenet jää hampaisiin kun niitä vetää salaatissa. Nyt kun kerran lähdettiin tälle linjalle, niin olen myös erittäin turhautunut siitä, että olen kolmiviikkoisen tuomiopäivän influenssan jäljiltä niin heikko, että parista klippaamisesta ja yhdestä ratsastuskerrasta ehkä jokainen lihas ja nivel kropassani on kipeä ja särkyinen, ja jos kävelen ylös mäkeä edes joitain kymmeniä metrejä, maistuu suussa metalliselle sillä tavoin, kun yleensä pitkähkön juoksemisen jälkeen. Joudun istumaan yliryhdissä ja tykittämään buranaa tyyliin suoneen, ainiin paitsi etten ainakaan vasempaan käteen, koska joku hoitsu taisi pistää siitä eilen ihan koko suonen läpi kämmenen kokoisesta mustelmasta ja kivusta päätellen. Hyvää yötä.

Onneksi on aina se toinenkin puoli jutuista. Mä tykkään aivan sikana siitä, miten Ville Valo lausuu "heartkiller" sekä r-kirjaimeen päättyvien sanojen monikot, ja siitä, miten se laulaa sillä tavalla toispuoleisesti. Se on uudella videolla kamalan laiha, ja mun tekisi mieli laittaa sille lihapullia ja kastiketta perunamuusilla oikein isossa kattilassa. Uusi terveellisen syömisen suosikkini on Keso-raejuusto, jonka koostumus ja suutuntuma ovat aivan ylivertaiset. Sen jälkeen on haastava palata mihinkään muuhun raejuustoon. Namia on myös Berocca exotic, jonka väri tuo mieleen kesän. Helmeilevää on ajaa autoa auringon häikäistessä paisteellaan matalalla horisontissa, ja soittaa täysiä The Killersiä, etenkin sellaisia biisejä kuin "This River Is Wild" tai "Sam's Town". On kivalla tavalla vittumaista herätä siihen, että on aivan puuduksissa, koska pikkukoira Punkki nukkuu jalkojen päällä siten, ettei ole itse päässyt liikahtamaan yhtään sitten nukahtamisen, ja että Pörri nukkuu käden ja naaman päällä mutkalla. On hieno, vaikkakin hämmentävä asia, että olen hoitanut kipeyspäissäni joitain ärsyttäviä asioita, mutten muista hoitaneeni niitä. Kuitenkin kun soittelin ympäriinsä ja tsekkasin, niin olin hoitanut ne, mikä on oikeastaan enemmän kuin mukavaa. Onni on myös uudet postimyynnistä tilatut nahkasaappaat, jotka ylettävät polven yli ja joiden kantapää on täynnä pieniä niittejä, samoinkuin lukuisat nilkkaremmit. Mikä teitä sitten naurattaa?

My chemical romance

2010-01-21T19:59:00.002+02:00

Pikkuhiljaa alkaa elämä voittaa. En ole koskaan ollut flunssassa näin pahoin, ja on jotenkin ihan kumma olo, kun on kolmatta viikkoa enemmän tai vähemmän telakalla. Huomenna meen duuniin ja maanantaina vielä verikokeisiin, ja toivon todella, että antibiootti olisi viimein purrut tulehdusarvot alas, koska mua ei oikein huvita tää enää. Tänään kävin koulussa tekemässä vikan tentin, ja meinasin saada paniikin kun siellä oli niin paljon ihmisiä. Säpsähtelin enkä uskaltanut katsoa vanhoja koulukavereita edes päin, kun ne tulivat jututtamaan. Mitä ihmisten kaa on tapana jutella? Voi jeesus. Mä oon vaan katsonut leffoja ja juonut teetä enkä oikeestaan edes muista, missä oon nykyään duunissa. Lisäksi oon niin lääkkeissä, etten aina huomaa kun räkä valuu. Tai siis en enää, mutta silloin aluksi.

Kuten edellä olevasta kappaleesta voi päätellä, niin koen oloni vähän eristäytyneeksi maailmasta, tai ainakin tästä todellisuudesta. Tässä toisessa todellisuudessa on kuitenkin ollut kivaa, ja mulle ei ole lainkaan tuottanut vaikeuksia luoda rutiineja päiviin, joina ei tapahdu mitään, eikä myöskään tehdä niistä niin aikaavieviä, että päivät sujuvat kuin siivillä. Herään aamulla sisäisen kelloni herättämänä yhdeksän ja kymmenen välissä. Jos jostain syystä en herää, niin Punkki pitää huolen, että todellakin herään. Sitten teen aamiaista, samaan tyyliin kuin BB-Raksu; proteiinia, vältetään hiilareita ja rasvaa. Jos kuitenkin vituttaa niin hiilarit ja edellä linkitetty Raksun blogi pelastaa aina päivän. Katsokaa nyt sitä, ja lukekaa sen juttuja; ei vaan voi olla pahalla tuulella enää. On se niin sekasin. Mutta siis, asioihin voi tuhlata aivan sikana aikaa, ja multa se näyttää käyvän luonnostaan. Olen myös vahingossa lopettanut röökinvetämisen ja juon kahvin sijaan teetä. En mä tajua, mutta kai se on ihan hyvä, että voi tolleen vaan (eli siis ihan kuolemantaudin kourissa) luopua noinkin addiktoivista aineista. Veikkaan kyllä, että kunhan pääsen tästä ekan kerran viinan makuun, niin ollaan taas lähtötilanteessa, mutta kyllä nyt kelpaa hetken jeesustellakin.

Muutenkin on ollut oikein mukavaa löllyä oikeutetusti peittojen alla päiväkausia Pörrin kainalossa ja Punkki puolestaan mun kainalossa. Pari päivää sitten katsoin Sinkkuelämää, josta tuli ne jaksot, kun Carrie deittailee Aleksander Petrovskya, ja mietin vähän omaa suhtautumistani romantiikkaan. Mä en totisesti ole mikään romantikko, mutta huokailin kyllä ihan sujuvasti, kun Aleksander oli säveltänyt Carrielle laulun, osti sille Oscarin mekon jota se oli katsonut edellisenä päivänä lehdestä, ja pyysi sitä tanssimaan keskellä kaupunkia katusoittajan tahtiin. Ehkä sitä tulisi hemmotelluksi jos saisi aina jotain aivan överiä, ja se olisi varmasti myös hiukan vaivaannuttavaa, ja siitä jäisi tunne, että on jotain velkaa. Ehkä romantiikka on kuitenkin aina tilannekohtaista, ehkä tuollaistenkin jälkeen sydänten piirtely iholle, syliinkaappaaminen kesken ruokaostosten ja viestien kirjoittelu kylppärin peiliin tuntuisi kuitenkin täsmälleen yhtä hyvälle kuin aina.

Niistämistä ja hunajateetä

2010-01-15T11:54:00.003+02:00

Mä oon kipee. Eilen olin tosi innoissani, kun pääsin töihin ja ylipäätään ulos kämpästä, mutta tänään oonkin sitten sen takia taas sellainen pikku räkäsankari ettei pahemmasta väliä. Voi plääh, sanon minä. Onneksi täällä perjantaisella maakuntastunttimatkalla on niin chilliä, että voin keskittyä niistämiseen ja kampausten tekoon, kohta aion myös lakata kynnet. Mä haluaisin vain nukkua. Tietää muuten, että olen ihan sikamaisen (sic) kipeä, kun ei edes ruoka maistu; olen laihtunut fantastiset kolme kiloa sairastumiseni jälkeen. Tälläkin hetkellä preferoin vain teetä ja koostumukseltaan sileitä keittoja, joita jaksan syödä kuitenkin varsin rajallisen määrän. Aikamoista, sanoisin.

Tämä olotilahan on vanha tuttuputtu jo yli viikon ajan, sillä sairastuin tasan kymmenen (10) päivää sitten. Tiistaina, tammikuun viidentenä, ilta oli hyytyvän kylmä ja mä vain tärisin kahden peiton alla täyspukeissa. Muttei siitä sen enempää, tulee pahat mummofibat kun vaan valittaa kaikkia kolotuksia.

Huomenna aion mennä äitikarhun ja pupusiskon kanssa oopperaan, koska olen sinnitellyt kerran töissäkin. Mä pidän oopperoista, paitsi Taikahuilusta en kauheasti tykännyt, vaan pidän enemmän sellaisista traagisista "kaikki kuolee" -henkisistä esityksistä.

Ääh. En mä keksi. Tai ehkä keksisin, mutta jotenkin musta tuntuu sille, etten voi sanoa kaikkea mitä haluaisin enää täällä, tai ainakin mun pitäisi valita sanani aivan äärettömän tarkasti ja mä en vaan taida olla ihan kauhean hyvä siinä. Se on myös asia, joka on omiaan laskemaan kokonaisvaltaisesti fiilistä edes kirjoittaa mitään.

Loppuun vielä yksi teevinkki: London Earl Grey on oikeasti ihan tosi hyvää.

Shall I play for you, pa rum pum pum pum, on my drum?

2009-12-28T16:51:00.003+02:00

Joulu oli ihana. Landella oli paljon täysin valkeaa lunta, lampi oli jäässä ja puut puuterin peitossa. Sisällä oli uuneista ja takoista huokuva, melkein syleilynä tuntuva lämpö, jota joka puolella olevat tummanruskeat lampaantaljat korostivat. Ruoka oli satumaisen hyvää, maut puhtaita ja leivinuuni toi laatikkoihin jotain sellaista, jonka saattoi oikeasti maistaa. Olin turvassa päivien ajan, kun kolasin lunta, kannoin puita tai sitten vain katsoin telkkaria lämpöinen ja maksalaatikosta pullea pikkukoira polvitaipeissa. Mutta yöllä, silloin ahdistus sai mut, se ujutti lonkeroitaan uniin ja valveeseenkin saaden olon säikyksi ja epävarmaksi. Kotiin palaaminen oli mukavaa, mutta jotenkin olen päässyt sellaisella ei-hyvällä tavalla irti tästä todellisuudesta, ja olen sanalla sanoen pihalla. Aikalailla kaikesta.

The rollercoasters are down for winter

2009-12-22T09:26:00.002+02:00

Tänä aamuna autossa matkalla töihin huutonauroin Heikelä Korporaation jutulle. Siinä Jared Letoa luonnehdittiin "hamsterimaisen söpöksi", ja koko 30 Seconds To Marsia "pörröisiksi ja vihaisiksi". Vähän sellaisiksi, kuin Gremlinsit, jotka muuttuivat riiviöiksi kun ne kasteli, "ja sama ongelma on myös 30 Seconds To Marsin musiikissa". Oikeesti, mahtavaa. Musta juuri näitä tän tyyppisiä orkestereja kannattaa ehdottomasti verrata jyrsijöihin, koska siitä ei tosissaan voi suuttua. Ja onhan toi ihan hyvä bändi, vaikkei sitä saakaan sanoa ääneen ainakaan kamalan kovaa. (Eilen kuulin myös muuten samalta kanavalta, että Maj Karman pojilla oli uransa alkuvaiheessa tapana vastata haastattelukysymyksiin huutamalla vastaukset niin lujaa kuin mahdollista. Mun mielestä toi on aivan mahtava konsepti, miettikää nyt niiden haastattelijoiden ilmeitä, jos ne ei ole yhtään tietoisia että niillä on tapana noin hupailla.)

Eilen kävin ostamassa viimeisiä joululahjoja. Mun pään on kai vallannut joku joulumieli, koska en ollut yhtään hermona, vaikka 1. matka duunista kotiin kesti 10 minuutin sijaan lähes tunnin, 2. etsin parkkihallista paikkaa puolisen tuntia, 3. joku lapsi huusi mun vieressä kassajonossa ja yksi löi mua joulupaperilla. Aika hyvin, sanoisin. Olin melko varma, että saan jonkun pyörrejujutsukilarin, mutta olin tyyni kuin oranssikaapuinen munkki. Aina jos meinasi alkaakaan kiristää, sivelin uuden Antti Asplundin suunnitteleman ristikorun viileää pintaa, ja kaikki oli taas hyvin.

Mä en ole koskaan oikein uskonut tipattomaan tammikuuhun. Mä olen aina miettinyt, että mä dokaan jos dokaan tai so not, mutta nyt on niin dokattu ja piinattu olo, että saatan taipua sellaiseen. Heikon ja taivuteltavan luonteeni vuoksi olisi helppoa vastata bilekutsuihin sillä, että on tipattomalla, eikä se sitten johtaisi enää lisätaivutteluun. Koska noin kolmannen kerran kysyttäessä "eksä nyt vois ois tosi kiva jos tulisit" ammun viimeistään piñatan päähän ja lähen baanalle. Nyt mä en jaksa enää. Mä haluun vaan olla ponien ja hauvojen kanssa vaihtelun vuoksi. Mä voisin jopa jotain urheilla ja noin, koska en mahdu mihinkään kolttuunkaan enää tän viinasta turvonneen ruhoni kanssa.

Ei kai tässä sen paskempaa menoa. Tuntuu ihan kuin olisi taas maanantai, mutta onneksi tänään työpaikkaruokalassa on joulubuffet, mikä paikkaa kaiken tuskan hamsterimaisella söpöydellään.

I wanna do really bad things with you

2009-12-21T10:19:00.004+02:00

Katsoin eilen varmaan kahteen asti yöllä True Bloodin toista tuotantokautta, koska jaksot jäivät aina niin jännään kohtaan, että oli pakko katsoa vielä yksi. Sitten kun kello oli tosiaan jo kaksi, jäi se jo niin pahaan kohtaan, että oli ihan pakko lopettaa, koska jännästi loppuminen näytti joka tapauksessa vain pahenevan koko ajan. Yksi ehkä siistein hahmo on tietysti Eric, joka on sikakuuma, vaikkei se ihan parhaiten välity kuvan kautta. Sen käytös ja muu on kuumempaa. Vampyyrit ylipäätään on mun mielestä, kuten kaikki jo tietääkin.

Lähiaikoina kauhean moni ihminen on käyttäytynyt erityisen huonosti mun läheisiä kohtaan. Parisuhteita on rikottu mahdollisimman munattomia kanavia pitkin. Niitä on rikottu myös kasvokkain, loukaten niin pahasti kuin suinkin, sanomalla tahallaan ne kaikki asiat, jotka eivät ole totta mutta joiden tietää satuttavan eniten. Yhdelle oli eräs ihminen sanonut, etteivät he voi enää olla ystäviä, koska yksi ei ollut vähään aikaan ehtinyt nähdä, josta vedetty johtopäätös oli tietysti se, että yksi on muuttunut eikä vanhoille ystäville ole enää tilaa, koska yksi liikkuu niin huonossa seurassa. Oikeasti, mitä vittua? En edes pysty sanomaan tästä enempää. Sudet.

Viikonloppu oli vaihteleva. Perjantaina dokasin päätöksestäni huolimatta taas duunikavereiden kanssa ja ihan liikaa, mutta oli kyllä kivaa ja edullista. Lauloin karaokessa Bon Jovin You Give Love a Bad Namen ja soitin lauluosuuksien välissä ilmakitaraa. Kävin Nosturissa katsomassa Raskasta Joulua, mutten muista mitään muuta kuin Ari Koivusen. Avauduin yhden muotibloggarin ennestään minulle täysin tuntemattomalle ystävälle siitä, kuinka paska bändi Manboy on. Lauantaina puolestaan lötköilin ja halin kovasti, mikä oli mukavaa, sillä darra oli taas infernaalinen. Sitten menin Minkille istumaan iltaa, menin autolla ja otin pikkukoira Punkinkin mukaan. Oli kaikkea kivaa pientä syötävää ja sain aivan killereitä lahjoja. Nukuin lauantain ja sunnuntain välisen yön kuin kuollut. Sunnuntaina käytiin Pörrin kanssa syömässä mutsilla, ja Punkki jäi sinne joulunviettoon jo. Kävin tallilla syömässä herkkuja ja juomassa glögiä, tein Pörrille ruokaa ja sitten loppuilta katsottiin jo niitä alussa mainittuja True Bloodeja peiton alla käppyrässä. On kiva tunne, kun jonain hetkenä tykkää jostakusta ihan tosi paljon.

Mä odotan joulua ihan kamalasti. Ja sen jälkeen odotan HIMin keikkaa Tavastialla, ja sen jälkeen uutta vuotta Lontoossa. Ja nämä kaikki tapahtuvat kahden viikon sisällä.

TGIF

2009-12-11T11:30:00.004+02:00

Jee, perjantai!
Parasta juuri nyt:
+Lounaaksi syöty käsivarren pituinen paahtopaistipatonki
+True Bloodin toinen tuotantokausi, sekä kirjat, joiden pohjalta ko. sarja on tehty
+Pörröiset hiukset ja punaiset posket
+Keskiviikkoiltana Pasilan steissin Hesessä mulle megahampparin myynyt nätti poika
+Placebon Special K
+Puhtaat lakanat, ja se tunne, kun kämppä viilenee yöksi, mutta peiton alla on tosi lämmin
+Mantelit; glögissä, paljaaltaan ja salaateissa
+Vaivattomuuden tunne ihmisten kanssa ollessa
+Vampyyrit ja kauniisti valuvat verinorot alueella leuka-kaula-dekoltee
+Tatuoinnit, etenkin suurissa määrin

Ja tottakai vituttaakin:
-Yrittämisen puute
-Huonosti toteutettu imurointi, ja siihen liittyen kivet tai muruset paljaiden jalkapohjien alla etenkin aamuisin, kun iho on väsymyksestä kipeä
-Itsestään tyhjentynyt Tigin Rockaholic Dirty Secret -kuivashampoo, josta meilasin kyllä reklamaation
-Ajan vähyys, ja siitä johtuva tunne, että kivoista ja vapaaehtoisista asioista on toistuvasti tingittävä
-Ihmiset, jotka eivät uskalla sanoa suoraan, vaan nillittävät selän takana, fb-statuksissaan tai blogeissaan (watch me now!)
-Ihon kalpeus ja kuivuus
-Lauri Tähkä
-Liikenteen sujuvuutta millä tahansa tavalla haittaavat autoilijat, jotka pitäisi kaikki tappaa.

The mummy returns

2009-11-27T14:20:00.004+02:00

Ratula onkin kusetusta! Katsokaa vaikka. Mä muuten rakastan tollasia mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita toi blogi on pullollaan. Juuri kun ne on täysin irrallisia, eikä niitä tulee koskaan enää muistamaan, mutta aina kun luen uuden, on mun pakko tehdä etusormella merkitsevä ele, samalla kun nyökyttelen ja laitan suupieliäni hiukan alaspäin näyttääkseni mietteliään vaikuttuneelta ja kiinnostuneelta.

On muuten ahdistavaa, kun jotkut ihmiset tekevät itsensä tarpeettoman rumaksi. Tiedättehän, ne jotka istuvat suu auki. Tai ne, jotka lukevat lehteä vetäen leukaansa itseään päin niin, että sen alle muodostuu poimuja normaalipainoisillekin. Leuan vetämiseen itseään kohti liittyy usein myös nyrpeä ilme, jossa otsa kurtistuu ja suupielet kääntyvät alaspäin, ja mikäli henkilöllä on lukulasit, katsoo hän lehteä niiden yli. Myös erittäin velttona ja huonoryhtisenä istuminen tai seisominen on rumannäköistä, ja sitä paitsi epäterveellistä. Eikö ne koskaan katso niitä muita ihmisiä, jotka tekevät niin, ja yritä tsempata, koska eivät halua näyttää samalle? Sama juttu kuin se, eivätkö ne ihmiset, jotka tukkivat kulkuväylät, ole koskaan kiireissään törmänneet johonkin toiseen tukkijaan, ja päättäneet siitä lähin välttää samanlaista tukkimista? Virheistä kannattaa oppia, niin omista kuin toistenkin. Jos oppii myös toistenkin virheistä, niin oppii enemmän, vaikka olisikin kova virheentekijä. Toiset voivat sitä paitsi tehdä sellaisia virheitä, joita ei itse tekisi, joten siinä on myös ihan erilaista laajuutta. Hieno ajatus, eikö? Kannatti herätä tänäänkin, vai mitä? Voi saatana jos vain olisin nukkumassa niin olisin onnellinen. Kätlinin sanoin, ma oisin niin onnellinen, ou mai kaat.

Mä en tiedä mitä sä mietit, mutta mä mietin ruokaa

2009-11-27T11:09:00.002+02:00

Mun tekee tosi paljon mieli tehdä jotain ruokaa tai leipoa. Tollaisissa puuhissa tulee sellainen konkreettinen tekemisen meininki, ja parasta on tietysti se, että lopputuloksen voi syödä. Rasittaa on kyllä se, että noita meininkejä varten on pakko käydä kaupassa, ja jos tekee jotain, mitä ei ole ennen tehnyt tai tavallisesti tee, niin käy aina niin, että unohtaa jonkun ainesosan ja se alkaa vituttaa ihan kauheasti. Mä aina unohdan, ja usein se on joku erittäin tärkeä aines, ja sitten tunnen itseni tyhmäksi. Aion tehdä sämpylöitä, ja unohdan jauhot. Aion tehdä täytettyjä täytettyjä munakoisoja, enkä osta niitä munakoisoja kuitenkaan.

Miten tänään vituttaakin näin paljon. Unohdin poistaa kynsilakatkin ja nyt näytän tyhmälle. Lisäksi eilen unipöpperöissä värjäsin tukkaa vaaleammaksi ja kulmakarvoja tummemmaksi. On muuten jännä, miksei ne luonnostaan voisi olla toisin päin, koska silloinhan ei tarvitsisi värjätä kumpaakaan kumpaankaan suuntaan. Joka tapauksessa, olin yön aikana ehtinyt unohtaa sen, ja henkäisin aika syvään, kun näytinkin ihan erilaiselle kuin mille muistin. Oikeastaan mussa on juuri nyt aika pahoja Portia de Rossi -viboja, mutta eiköhän ne tästä tasaannu. Ja kuitenkaan nyt ei olla Brooke Shields -tasolla, ja silloin on pakko olla ihan tyytyväinen.

Miksei ole jo lounasaika? Mun on ehkä pakko tehdä Välimeren pannukakkua ja tai jotain suolaista piirasta, johon vaaditaan paljon pilkkomista. Lisäksi joudun ehkä tempaisemaan suojakännit, koska huomenna on firman pikkujoulut, eikä mielialani ole niille otollisin mahdollinen. Elättelen tosin vieläkin toivoa siitä, että olen niin väsynyt, että nukahdan naama lautaseen illallispöydässä. Tietysti vasta sitten, kun olen syönyt sen tyhjäksi.

It's 7 a.m. in the asshole-morning

2009-11-24T13:39:00.006+02:00

Eilisessä päivässä parasta on ollut: (Tää Blogger on siitä jännnä, että aloitin kirjoittamaan tätä eilen tiistaina, joten tulee näyttämään siltä, että olisin julkaissut tämän eilen, vaikka oikeasti julkaisen sen nyt eli 25.11. Niin sairasta sekoilua, että kaikki kusee housuun silkasta hämmästyksestä.)

-1000 tiny things I hate -blogi. Katsokaa nyt! Aivan mahtavaa, tää melkein sai mut nauramaan ääneen. Oikeastaan mun olisi tehnyt mieli osoittaa sormella ja hohottaa, äkkisiltään suosikkejani olivat ainakin "Nerd rage" ja "My father the alien". This is the good shit.

-Lounastunnilla bongattu Jone Nikula.

-Zucchinin lounas, joka vie joka kerta kielen mennessään (joka on muuten aivan saatanan tyhmä sanonta ja alkoi melkein vituttaa kun oikein mietein sitä tässä kun ei muutakaan enää voi. HILJAA!) Tänään lisäkkeenä olleet valkosipulipavut olivat melkein elämää suurempaa. No okei, joka kerta kaikki on. Maut on niin puhtaita, että tuntuu kuin vahvistuisi siltä istumalta.

-Bam Margeran uudessa leffassa "Where the fuck is Santa" se kohta, kun Ville Valo laulaa Nukkumattia hiljaa hyristen vatsaan tatuoitavan Hannan korvaan, ja mies hiljenee ja rauhoittuu kiljuttuaan sitä ennen kuin pieni tyttö.

Haaveet kaatuu

2009-11-17T21:01:00.003+02:00

Nythän on niin, että oon aivan kuin hullu puurossa koittanut pedata valmistumistani tän vuoden puolella. Luulin jo onnistuneeni siinä, kunnes tänään sain puhelun opintotoimistosta, ja kävi ilmi, että en osaa laskea opintopisteitä oikein. Siispä valmistuminen lykkäytyy reilusti ensi vuoden puolelle. Tähän ei yhtään auta se, että syyhän on täysin minun omani. Ei auta. Henkinen isku oli niin paha, että olin tosi lähellä irtisanoutua koulusta ja töistä, ja alkaa ihan rehellisesti vaan spugeksi, koska mun älynlahjat näyttää siihen eniten viittaavan. Tuntui kuin olisin vanhentunut sinä hetkenä kaksikymmentä vuotta, naama irtosi osittain kannattimistaan kasvavien silmäpussien ja juonteiden voimasta ja jäi roikkumaan samaan tapaan kuin Lauri Tähkällä. Oikeastihan se on niin, ettei pieni viive paina tässä konkurssissa enää, mutta oisin halunnut, että tää saatana vaan loppuu, enkä olisi koodannut öitä läpeensä ihan turhaan. Mutta tässä nyt ollaan. Toivon, että pystyn vielä joskus nauramaan.

Tänään oli kyllä mukavaa, kun kävin ostamassa uudet pyyhkijät, ja huoltsikan täti antoi mun sovittaa niitä itse ulkona ennenkuin edes maksoin niitä. Koska autoni ei ole ihan uusi enkä ole koskaan ennen vaihtanut pyyhkijöitä (shame on me), sain toisen vaihdettua pienellä ähinällä, mutta toinen ei vain mitenkään suostunut irtoamaan. Koska tässä mielentilassa olisin piakkoin vetänyt sen solmuun, pyysin suosiolla apua röökiävetäviltä amiksilta, joista yhdeltä se kävi käden käänteessä, ja se oli selvästi mielissään auttaessaan neitoa pulassa, vaikkakin sen kaverit mölisivät typeryyksiä koko käden käänteen ajan. Silti jaksoin pienesti taas uskoa siihen, että maailmassa on hyvyyttäkin, vaikka se tunne menikin nopeasti ohi.

Death is in love with us

2009-11-16T11:36:00.003+02:00

Menneen viikonlopun suunnitelmana oli kirjoittaa koulua varten viimeinen raportti valmiiksi ja ommella uudet verhot, jotka ovat verenpunaista pellavamaista kangasta, eli siis kuolettavan ihanat. Kuitenkin reagoin tähän taas arvaamattomasti, ja päädyin olemaan radalla kolme päivää putkeen.

Perjantaina näin pitkästä aikaa yhtä ystävääni, kutsutaan häntä vaikka Ditaksi. Dita asuu melkeinpä mun naapurissa, on asunut jo melkein vuoden päivät, mutta vasta nyt onnistuttiin näkemään ensi kertaa. Kutsu oli hieno extempore, FB:ssä tsätättiin ja kutsusta lähdin glögille. Asia johti toiseen, ja teimme kivan pikku räkäläkierroksen humaltuen aivan infernaaliseen tilaan, josta johtuen kotiinpääsy baarista oli enemmän kuin haastavaa. Kaatuiltiin toistemme päälle ja pitkin seiniä, tuloksena tsiljoona mustelmaa, vekki poskipäässä ja otsassa, sekä kaikista eniten harmittanut lempispugepipon hukkuminen. Hukkasin myös toisen hanskan, ja olin käynyt vaatteet päällä suihkussa, josta Dita oli mut noutanut ja peitellyt nukkumaan.

Lauantaina lupasin nähdä pitkästä aikaa Mrs. Smithiä. Darra piti mua otteessaan niin tiukasti, että yrittäessäni peitellä meikillä rupista naamaani, jouduin aina välillä käpertymään sikiöasentoon saadakseni rytmihäiriöt talttumaan. Lopulta sain itseni suunnilleen sellaiseen kondikseen, että uskalsin poistua kohti keskustaa. Ostin Kampin Ärrältä tasarin, jota hörpin vainoharhaisena kuin Notkea Rotta poliisien väijyessä jokaista liikettäni. Vittu skoudet! Meinasin jossain kohtaa oikeasti alkaa itkeä, mutta juuri ennen sen tapahtumista alkoholi alkoi potkia ja pelastuin. Mrs.Smith löytyi, ja menimme yhdelle ystävällemme, jonne matka taittui hyvin epämiellyttävästi bussilla. Ohjelmassa oli Singstaria ja Guitar Heroa, ja lopulta lähdin tämän ystävän kanssa baariin Mrs. Smithin väsähdettyä. Siellä tapasin yhden Pörrin ystävän, josta kovasti pidän, ja vaikken ihan kauhean kauaa jaksanutkaan baarissa olla, oli kaikkiaan varsin mukavaa.

Sunnuntaina oli Placebon keikka, ja näköjään on määrätty niin, että olen siellä aina kanuunassa. Tilanne ei kuitenkaan ollut mahdottoman paha, ainakaan jos vertaa viime keikkaan, joka ehti kulua noin puoleen väliin, ennenkuin pystyin edes puhumaan. Placebo oli taas mitä viihdyttävin, kaikki visuaalinen oli mieleeni värimaailmaa ja valoja myöten, Brian lauloi äärettömän taitavasti ja monen monta lempilauluani ja rumpali oli aivan sairaan kuuma tatuoituine käsineen. Sanoisin, että mä diggasin.

99 problems but being a bitch ain't one

2009-11-04T21:13:00.002+02:00

Tänään töissä aloitin aamun puhaltamalla noin 50 ilmapalloa duunikavereiden kanssa yllätyksenä yhdelle työntekijälle, jolla oli tänään syntymäpäivä. Tarkoituksena oli täyttää koko huone niillä palloilla, ja oltiin ostettu myös Arnoldsista sydämenmuotoinen pinkki donitsi. Kun kaikkien naamat olivat punaiset ja rannuilla ainakin parin halpispallon poksahdettua jo puhallusvaiheessa, soitti päivänsankari kertoakseen, että on tänään kipeänä. Sen puhelun saaminen niiden kirottujen ilmapallojen keskellä ei ollut mitenkään mieltä ylentävää, ja siitä lähtikin tasainen alamäki erikoistehtävien ja jäätävien härdellien muodossa. Oli myös todella jännittävää koittaa tunkea kaikki ilmapallot piiloon verhojen taakse ja kaappeihin, kun joku muu sitten käytti ko. huonetta. Donitsi syötiin tietenkin sitten itse. Jossain kohtaa iltapäivää esinaiseni tuli hihitellen kertomaan, että nuorimmat markkinointiassarit kutsuvat mua puheessaan uudella lempinimellä, joka on Myrsky. Tietyllä tapaa se onkin tosi osuva, kun tornadomaisesti säntäilen papereiden kanssa kipittäen korkkareillani kuin pikkuinen pukki. (Muistaako joku muuten sitä satua, missä ne pukit menee sillalla vuorotellen? Kuoleeko ne kaikki siinä lopussa vai miten se meni?) Joka tapauksessa olin varsin mielissäni, koska olen aina halunnut jonkun rankan lempinimen, ja Myrsky on noissa olosuhteissa varsin rankka.

Tänään satoi lunta kun ajoin tallista kotiin.

Rikkaat Gyllenburgit ja Syvälampi, jonne valkea ratsu upposi

2009-11-03T21:09:00.003+02:00

Koska olen aivan sikamaisen poikki, aion lainata tähän yhden tekstin vanhasta blogistani, koska eräs tapahtuma on suututtanut mua ihan yhtä paljon kuin viime vuonnakin.

viime päivinä on kaikissa lehdissä ollut listattuna suomen kaupunkien rikkaimpia ja tienaavimpia ihmisiä. tämä tapa on mun mieleen irvokas ja jopa outo, luulisi tuollaisten tietojen olevan järkevässä maailmassa paitsi osittain ainakin salaisia, myös hyvän maun vastaisia. jotenkin ymmärtäisin vielä esimerkiksi koko suomen top 10:n, mutta myös pikkukaupunkien ja tuppukylien henkilöiden listaaminen on turhaa ja rumaa. voi vain kuvitella ne karjakonkatseet ja peittämättömät kateuden eleet, vaikka listalle olisikin päätynyt jonkin poikkeustapauksen vuoksi, tai maksaisi siitä yli puolet veroa. lisäksi olisin tätä mieltä joka tapauksessa, tai siis olenkin, jotkut tosin saattavat tietää miksi.

Ei muuta. Menen nyt nukkumaan, jotta jaksan huomenna puhaltaa 50 ilmapalloa, joilla aiomme täyttää yhden työkaverin huoneen, koska sillä on syntymäpäivä.

Meidän neiti tykkää aprikoosista

2009-11-01T20:30:00.003+02:00

Mä olen vähän sellainen kausiluontoinen monissa asioissa. Tällä hetkellä päällimmäisin kausijuttu on se, etten näköjään käy ulkona enkä juurikaan dokaa. Mä en yleensä päätä aloittaa tällaista kautta, vaan siihen päädytään useiden sattumien kautta; yhtenä viikonloppuna päätän nukkua univelkoja pois, toisena on ratsastuskurssi, kolmantena joku unohtaa avaimet sisään, jonkun koira sairastuu ja joku nukahtaa. Sitten huomaakin, ettei moneen kuukauteen ole oikeastaan ollut ulkona, ja se on jotenkin itseään ruokkiva prosessi. Vaikkei enää edes muista, kuinka paha darra voi olla, niin jotenkin se ei houkutakaan juomaan, vaan diggaa siitä, että sunnuntaina jaksaa vaikka mitä. Jotenkin tuntuu, ettei muka olisi aikaa tuhlata kokonaista viikonloppua moiseen hömpötykseen, vaikka ainakin itselleni se on henkisesti toisinaan erittäin tärkeää. Jännästi taas toimii nämä ihmisen aivot.

Tänä viikonloppuna oltiin taas landella pihatöissä. Haravoin itseni kipeäksi ja hikiseksi pakkassäässä, paukutin lammen jäätä harvalla kuin lapsi ja säntäilin Punkin kanssa lehtikasojen läpi vaikka jouduin haravoimaan ne uudestaan. Etsin pihateiden varsilta puiden alle jääneitä kymmeniä vuosia vanhoja maitokärryjä, äkeitä ja piikkilankaa, ja aion kaivaa ne heti kevään tullen irti kasvien otteista kaunistamaan pihaa. Sahasin visakoivusta palasia puuntuoksuisessa liiterissä ja kannoin polttopuita hirsikoreissa sisään kuivumaan. Vitsit mä tykkään sellaisesta.

Tattoos on her left hip

2009-10-25T20:20:00.004+02:00

Äiti osti mulle uudet ratsastuskengät, joissa on nauhat, jotka nyöritetään varren osalta sellaisiin hakasiin. Tepastelen ne jalassa tallin käytäviä korskeana kuin sotamies, sillä niistä tulee ihan tosi paljon mieleen maiharit, ja mä tarvitsen maiharit ihan oikeasti niinkun tosi paljon. Mua muuten pilkattiin alussa töissä siitä, etten koskaan vastannut "kyllä" tai "ei" tai mitään muutakaan yksiselitteistä, vaan aina jonkun kauhean litanian, jossa oli täytesanoja ja epävarmuustekijöitä niin paljon, etten koskaan sanonut oikeasti mitään. Kun mua hermostuttaa tai en oikeasti ihan tiedä tai muuten on olemassa pilkan mahdollisuus, vastaan mahdollisimman poliitikkotyylisesti, jolloin pääsen kaikesta vastuusta järkyttävällä tulkinnanvaraisuuksiin perustuvalla suoltamisellani. (<- tuo sana saa mieleen turkistarhauksen, yök.) Mutta siis, maiharit on saatava. Voisin mieluusti ostaa sellaiset kirpputorilta, niin että ne olisivat jo pehmoiset ja rypistyneet ja kuluneet ja hienot.

Toinen mieltäni polttava aihe on uusi tatuointi, jota muuten ei ehkä kukaan muu blogin lukija kollegaani lukuunottamatta ole nähnyt ollenkaan. Se tehtiin tasan viikko sitten, eli viikkoon en ole nähnyt yhtään ystävää. Se on kauhean kaunis, mutta niin iso, että sen parantelu on ollut ihan tosi dunkkua. Olen viikon mennyt duunissa housut auki, ja pukenut niiden päälle äitiysmekkomaisia tunikoita. Maanantaina, jolloin kuva oli vielä melkein verisen tuore, ei oikeasti naurattanut enää kotimatkalla, sillä iho oli aivan tuomiopäivän ärtynyt ja niin hellänä, että voin hiukan huonosti. Myös ensimmäisten öiden nukkuminen oli yhtä tuskaa, koska pystyin nukkumaan vain toisella kyljelläni, sillä reunimmaiset tähdet tekivät kipeää paitsi toisella kyljellä ollessa, myös sekä vatsallaan että selällään. Koittakaapa joskus piruuttaan nukkua vain yhdellä kyljellä, ja asentakaa joku torahammas pistämään joka kerta, kun käännytte. Joskus keskiviikkona ajattelinkin jo kyljen amputaatiota, mutta onneksi tajusin, että se olisi pitkittänyt prosessia entisestään ja vielä onnemmaksi kosketusarkuus alkoi poistua harppauksin. Nyt ei ole oikeastaan juurikaan ongelmaa enää, paitsi että rasvata pitää ihan hulluna, ettei se ala kutista. Toi on oikeasti niin laaja, että meinaan raapia sitä vahingossa, koska en muista tarkalleen mistä se alkaa tai mihin se loppuu. Musta alkaa tuntua vahvasti siltä, että haluaisin ottaa tatuoinnin myös ranteeseen, mutta mutsi saisi siitä sydärin, ja vaikka on kuinka lapsellista perustaa valintansa lähellä kolmeakymmentä ikävuotta äidin sanomisiin, niin mä kyllä teen niin. En halua pahoittaa sen mieltä.

Mä oon nykyisin muotiblogejakin enemmän koukussa leivontablogeihin. Onko se edistystä vai taantumaa?

Show me a hero and I'll write you a tragedy

2009-10-25T20:06:00.002+02:00

Mikä siinä on, etten mä osaa olla kiltisti? Miksi mä oon niin kova tiuskimaan? Miksi mä otan itseeni? Miksen mä osaa hillitä kieltäni? Ei siitä sen enempää, muuta kuin että tosiaan haluaisin toisinaan olla mukavampi ja pilaamatta kaikkea siksi, etten vaan voi olla saatana hiljaa.

Tiedättehän, kuinka on häkellyttävää nähdä jotain sopimatonta johonkin paikkaan. Eräänä päivänä ajoin tallille, ja tuppukylän raitilla, ainoana kulkijana eteni poika, jolla oli kädessä Super Soakerin näköinen vesipyssy ja koko kasvot peittävä Spiderman-naamio. Repesin ääneen yksikseni. Eräänä halloweenina ajoin jostain syystä maamme pääkaupungissa, ja eräällä raitiotievaunupysäkillä oli joukko ihmisiä, joista yksi kääntyi. Meinasin painaa kaasun pohjaan ja ajaa lähimpään kantavaan seinään maksimoidakseni tuhon, kun kääntyneellä miehellä oli aivan täydelliset, suttuiset Jokerimeikit naamalla. Ei saisi säikytellä vanhoja tai tyhmiä ihmisiä noin.

Nyt meneillään olevaa vaihetta kuvaisi ehkä parhaiten sana työläs. Jotenkin kaikki elikot tarvitsevat vetcheckiä, jota on mahdoton järjestää muiden tapahtumien joukkoon, joten kaikkea on siirrettävä, eivätkä osasista vastuussa olevat ihmiset vastaa tai osaa sanoa, ja siinä meinaa levitä pälli. Sen lisäksi pitäisi jaksaa pyykätä, kokata, käydä töissä ja ensimmäisessä kappaleessa mainittu toraisuus veloittaa vuorokaudesta toisinaan tunteja, kun pitää vetää koko show mykkäkouluneen ja esineiden paukutteluineen ja en edes tiedä mitä. Mä haluaisin kyllä olla tekemättä sitä, eli onkohan niin, että mussa on sama juttu sisällä kuin siinä Manaajan tytössä? Mun pää ei kyllä käänny koko rundia ympäri.

Mulla on jatkuva pakkomielle leipoa. Keksin muuten, että Minkin juhliin täytyy laittaa sinne mustikkakeittobooliin kumihanskoissa tehtyjä käden muotoisia jääpaloja. Mun täytyy päästä pilailukauppaan ja rasvata käsiäni useammin ja syödä enemmän vihreitä kasviksia.

Gone, gone, gone

2009-10-09T09:23:00.005+03:00

Yksi asia, joka saa mut raivopäisyyteen on se, kuinka muiden mokat kumuloituu duunissa siten, että näyttää että syy olisi yksin minun ja olisin järkyttävän tyhmä ja tilannetajuton, niinkuin joskus olenkin, enkä siksi välittäisi näyttää siltä muidenkin takia. Olen tosin antanut pojille luvan selitellä asiakkaille kaiken sillä, että sihteeri on näköjään taas alkanut impata liimaa. Koska sekään ei varsinaisesti ole totta, niin se vähän helpottaa. Mutta tosiaan, omissa mokissa on aina niin paljon paikkailemista, etten välittäisi paikkailla muidenkin mokia. Lisäksi palkankorotukseni oli unohdettu, ja aion tosiaankin ottaa sen puheeksi, koska piakkoin olen ns. nesteessä, koska kuulleessani korotuksesta päätin muun muassa lähteä uudeksi vuodeksi Lontooseen ja alkaa lyhentää opintolainaa. Hieno ja aikuismainen malli olisi nillittää asiasta esinaiselleni tosi kännissä ensi viikonlopun koulutusristeilyllä. Itseni tuntien se saattaa olla siinä kohtaa mielestäni täysin oikea hetki ja tila ottaa asia esille. Lisäksi mua pelottaa, että esitetään kollegani kanssa kännissä yrityksen kahta johtohahmoa, sillä vaikka se meistä on hauskinta ikinä, ei se välttämättä muiden mielestä ole, eikä soveliasta ainakaan. Onneksi kännäsin jo eilen yksin kotona vähän, taidan tehdä saman ensi torstaina ihan vain turvallisuussyistä.

Stockmannilla on taas Hullut Päivät. Vittu että mä vihaan niitä. Ihmiset tulee jotenkin ihan hulluiksi, ja koska Stockan asiakaskunnan edustajat ovat niitä kaikista häikäilemättömimpiä ja röyhkeimpiä, mitä tulee tuuppimiseen ja etuiluun, on siellä oikeasti vaarana käydä esimerkiksi korvalle samoin kuin Picassolla, tai sillä nyrkkeilijällä, jolta se purtiin irti. Itse olen oikeasti enemmän kuin valmis maksamaan tamineista muutaman euron enemmän, jos saan ostaa ne rauhassa ilman päällekäyviä oransseja burberrymummoja. Mä ahdistun ja mua vituttaa ja mun tekee kovasti mieli alkaa pyöriä helikopterimaisesti vahingoittaen mahdollisimman montaa henkilöä ja mieluiten naamaan. Noh, onneksi sinne ei ole pakko mennä, mutta silti mua joka kerta hämmästyttää, että mistä löytyy niin paljon niitä idareita, jotka kuitenkin menee.

Puhuttiin eilen duunikaverien kanssa siitä, mihin meidän kaikkien duunimotivaatiot ovat menneet. Tultiin siihen tulokseen, että ne oli jo yhdeksältä aamulla baarissa, siellä ne joivat kaljaa ja humaltuivat. Puoliltapäivin niillä oli jo ihan pelti kiinni, ja ne dokasivat aamuun saakka, ja siksi ne nukkuvat koko päivän tänään. Lisäksi yksi duunikaveri on lähdössä Tallinnan laivalle tänään illalla, ja saletisti ne motivaatiot lähtevät sinne mukaan, ja koko viikonlopun ryyppämisen jälkeen niillä on niin kauhea morkkis, ettei ne varmaan tule töihin ennen ensi viikon keskiviikkoa, ja silloinkin ne ovat vielä säikkyjä ja masentuneita ja niiden silmät verestävät. Koita tässä tehdä sitten duunia niin.